.... ja erittäin hyvää uutta vuotta.
Eihän nuo talousihmisten ennusteet ihan kauhean ruusuisilta näytä, mutta maailman lopusta sentään selvittiin ilman vauriota toissapäivänä. Ja päivät on pitenemään päin.... enää puoli vuotta juhannukseen.
Joulu ei heilauta tämän maan toimia mitenkään, suma seisoo ja jonot jatkuu ihan niin kuin muuloinkin. Ainut huomattava juttu on, että compound on kovin tyhjä ja autio: kaikki kynnelle kykenevät eurooppalaiset matkustavat talviseen ja kylmään sivistykseen joulun viettoon.
Länsimaisten työpaikat on minimimiehityksellä, Alain viettää päivänsä yksin toimistossaan. Saudithan jäävät mieluusti kotiin, jos euroopplaisetkaan eivät tule töihin..... homma ei toimi käänteisessä muodossa eli euroopppalaiset jäisivät kotiin kun paikallisilla on jotain työesteitä.
Paikallinen kuningas osui hyväntekeväisyydessään mukavasti tähän joulun ideaan. Riadissa on sairaalassa, jossa erotetaan siamilaisia kaksosia toisistaan. Onhan se sen verran harvinaista hommaa, että hyvä on jos ovat keskittäneet osaamista. Viikolla uutisoitiin jälleen onnistuneesta 10 tunnin leikkauksesta, jossa Abdullah ja Salman erotettiin toisistaan. Jutussa selvitettiin, kuinka raskaana ollut rouva siirrettiin kuninkaan käskystä kotisairaalastaan Riadiin erityshoitoon, kuinka vauvoja hoidettiin melkein puoli vuotta teholla kun sommiteltiin mahdolllista operaatiota ja erityisesti mainittiin, että kungas maksaa kaiken hoidon. Eihän täällä saitaanhoito maksa asiakkaille muutenkaan, ja kaiken lisäksi kuningas omistaa tuon ko sairaalan. Että rahaa vasemmasta taskusta oikeaan taskuun......
Nyt joka tapauksessa terveysministerit sun muut asianosaiset kylpee julkisuuden valokeilassa; päävastuussa ollut tohtori on ollut osallisena jo yli 60 erotusleikkauksessa, joista noin 30 on onnistunut. Siis melkein puolet!
Jouluaatto illan ajattelimme aloittaa sukeltamalla "kotirannalla". Sitten grillaamme terassilla joulupuun katveessa. Pukeudun pitkähihaiseen koska illalla on kylmä.
Tapaninpäivänä suuntaamme lähimpään baariin, eli tässä tapauksessa Sharm el Sheikiin. Siellä saa kulkea normaali vaatteissa ja baarista saa illalla oluen:) Ja päivät tietenkin sukellamme!
Muistakaa oikea pukeutuminen pakkasella ja lisätkää liikuntaa, mikäli syötte liikaa.

![]() |
| Kuka väittää, että kameraa ei voi laittaa jalustalle veden alla? |
Muistakaa oikea pukeutuminen pakkasella ja lisätkää liikuntaa, mikäli syötte liikaa.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti