"There is only one perfect road and that road is ahead of you, ALWAYS ahead of you." This was said by Sri Chimoy, multitalented spiritual "ultra sportsman".



sunnuntai 23. joulukuuta 2012

Oikein hyvää joulua

.... ja erittäin hyvää uutta vuotta.
Eihän nuo talousihmisten ennusteet ihan kauhean ruusuisilta näytä, mutta maailman lopusta sentään selvittiin ilman vauriota toissapäivänä. Ja päivät on pitenemään päin.... enää puoli vuotta juhannukseen.
Joulu ei heilauta tämän maan toimia mitenkään, suma seisoo ja jonot jatkuu ihan niin kuin muuloinkin. Ainut huomattava juttu on, että compound on kovin tyhjä ja autio: kaikki kynnelle kykenevät eurooppalaiset matkustavat talviseen ja kylmään sivistykseen joulun viettoon.
Länsimaisten työpaikat on minimimiehityksellä, Alain viettää päivänsä yksin toimistossaan. Saudithan jäävät mieluusti kotiin, jos euroopplaisetkaan eivät tule töihin..... homma ei toimi käänteisessä muodossa eli euroopppalaiset jäisivät kotiin kun paikallisilla on jotain työesteitä.
Paikallinen kuningas osui hyväntekeväisyydessään mukavasti tähän joulun ideaan. Riadissa on sairaalassa, jossa erotetaan siamilaisia kaksosia toisistaan. Onhan se sen verran harvinaista hommaa, että hyvä on jos ovat keskittäneet osaamista. Viikolla uutisoitiin jälleen onnistuneesta 10 tunnin leikkauksesta, jossa Abdullah ja Salman erotettiin toisistaan. Jutussa selvitettiin, kuinka raskaana ollut rouva siirrettiin kuninkaan käskystä kotisairaalastaan Riadiin erityshoitoon, kuinka vauvoja hoidettiin melkein puoli vuotta teholla kun sommiteltiin mahdolllista operaatiota ja erityisesti mainittiin, että kungas maksaa kaiken hoidon. Eihän täällä saitaanhoito maksa asiakkaille muutenkaan, ja kaiken lisäksi kuningas omistaa tuon ko sairaalan. Että rahaa vasemmasta taskusta oikeaan taskuun......
Nyt joka tapauksessa terveysministerit sun muut asianosaiset kylpee julkisuuden valokeilassa; päävastuussa ollut tohtori on ollut osallisena jo yli 60 erotusleikkauksessa, joista noin 30 on onnistunut. Siis melkein puolet!
Jouluaatto illan ajattelimme aloittaa sukeltamalla "kotirannalla". Sitten grillaamme terassilla joulupuun katveessa. Pukeudun pitkähihaiseen koska illalla on kylmä.
Kuka väittää, että kameraa ei voi laittaa jalustalle veden alla?
Tapaninpäivänä suuntaamme lähimpään baariin, eli tässä tapauksessa Sharm el Sheikiin. Siellä saa kulkea normaali vaatteissa ja baarista saa illalla oluen:) Ja päivät tietenkin sukellamme!
Muistakaa oikea pukeutuminen pakkasella ja lisätkää liikuntaa, mikäli syötte liikaa.

tiistai 18. joulukuuta 2012

Puhelinasia eteni....

....nyt pitää päivittää tuota puhelimen rekisteröintujuttua.
Viime viikolla kundi otti kopiot oleskeluluvasta ja sim-kortista ja lupasi asian olevan kunnossa huomenna. No eihän sitä huomista tietenkään koskaan tullut, joten mentiin hoitaman asiaa uudestaan eilen illalla.
Kaupan edessä oli valtava jono, siis täkäläisittäin laaja-alainen sekava tungos. Näky lienee verrattavissa Stokkan hullujen päivien aloitusajankohtaan. Koska meidät edellisellä viikolla oli lähetetty talon takana sijaitsevaan toimistoon, mentiin sinne nyt suoraan.
Huoneessa istui 5 herraa, juttelemassa niitä näitä. Ylen ystävällisesti kuuntelivat selvitystäni ja sitten sanovat että hoidetaan juttu.... otetaan kopio.... "Mutta iPhonen simkortti kun on pieni, niin se ei toimi kopiona, siis niitten rekisteröinti on"....  "Ei hätää, minä soitan ja hoidan asian." Ja niin hän soitti, puhui nätisti ja vähemmän nätisti, mutta oli ilmeisesti tarpeellisella tittelillä varustettu puhuja.
Sitten testataan, jos lataus nyt onnistuisi.... no voi voi. Loppupeleissä puhelimeni  kimpussa oli 3 mekkohemmoa ja yksi pöksymies, mukana myös läntisen telealueen pomo. Muutama puhelu vielä, ja johan pelittää.
Lisäpisteinä herroille, meille tarjoiltiin kylmää juomavettä tämän rekisteröintiprosessin aikana:)
Katson olevani erityisonnekas, koska puhelimeni toimii nyt.
Siinä odotellessani opin kuitenkin, että tällä kyseisellä, saudien suurimmalla teleoperaattorilla on 16,8 miljoonaa prepaidliittymää aktiivisena.... ja nämä kaikki pitäs nyt rekisteröidä muutamassa päivässä. Rekisteröinnile on kuulema joku takaraja, sitten linjat mykistyy......
Kukaan ystävättäristäni ei ole toistaiseksi vielä tähän rekisteröinti juttuun törmännyt, koska ei ole ollut tarvetta ladata puhelinta. Eihän tämmösestä nyt etukäteen kenellekkään ilmoteta.
Siis odotettavissa jonkinmoinen kaaos... paluu puhelittomaan aikaan.
Mites se menee, hyvin suunniteltu on puoliksi tehty....
Talvi tulee tännekkin, aamulla oli enää 20 lämmintä / kylmää. Päiväksi onneksi lämpenee, ei vielä tarvetta untuvatakille.

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Uusia lakeja pukkaa...

Tässä maassa prepaid-puhelinliittymä on jokseenkin ainut vaihtoehto naisille ja ulkomaalaisille. Lankaliittymään tarvitaan varmaankin viestintäministerin erityislupa. Joka tapauksessa todennäköisesti suurin osa puhelinliikenteestä täällä hoituu näillä prepaideilla; ihan toimiva systeemi tähän asti.
Nyt pukkasivat kuitenkin yllättäen lain, joka velvoittaa jokaisen puhelinliittymän omistajan rekisteröitymään, henkilökorttinumeroineen kaikkineen. Puheajan lataus ei onnistu enää ilman tätä byrokratiapykälää.
Sanomattakin on selvää, että moinen uudistus tuli yllätyksenä jokseenkin kaikille puhelimen omistajille. Siitä ilmoitetaan, kun yritätät ladata luuriasi. Lataus tapahtuu ostamalla kuitti, jonka numerot sitten syötät puhelimeen. Nyt pitää laittaa myös henkilökortin numero... joka pitää ensin rekisteröidä operattorin tiedostoihin.
Menin operaattorin toimipisteesen, alkuperäinen henkilökortti mukanani. Tavallisesti kuljetan lompakossani vain kopiota. Siinä sitten aasialaisten siirtotyöläisten sun muitten paikallisten mustien kaapujen seassa jonottelin, kunnes pääsin tiskille. Hemmo otti kopion iqamastani ja simkortista, kirjoita tuohon vielä numerosi, huomenna voit ladata saldosi. Nyt on niin monta huomista jo mennyt, että on pakko mennä kauppaan uudestaan. Perkele!
Luulen, että nämä valvontaviranomaiset eivät lakia sommitellessaan kuunnelleet ainakaan teleoperaattoreita tai ajatelleet operaattoreiden kannattavuutta. Maassa on miljoonia työläisiä, joilla on prepaidliittymä, siis rekisteröintiurakka kestää vuosia. Uusien työppösten henkilökortin saaminen kestää usein kuukausia, siis olet sen ajan ilman puhelinta. Puhumattakaan kymmenistä miljoonista pyhiinvaeltajista, jotka ovat hankkineet paikallisen liittymän reissunsa ajaksi, ei onnistu enää soittaa kotiin Indoneesiaan musta kiven juurelta. Todennäköisesti aika monta tarpeellistakin asiaa jää hoitamatta tämän rekisteröintihässäkän takia.
Suomalainen puhelinnumeroni on prepaid-juttu, ja sen olen rekisteröinyt ihan vapaaehtoisesti. Vaikka Suomessa edelleen saa soitella ihan anonyymisti, paitsi jos lataa liittymää luottokortilla tai pankin kautta.
Mielestäni kuitenkin täällä olisi tärkeämpiäkin juttuja hoitaa, kun tämä puhelinten kyttäily.
Ympäristönsuojelulakeja täällä ei tunneta, paskaa saa levittä kaikkiin näkyviin paikkoihin ja se mikä on pois silmistä, sitä ei ainankaan ole. Olen jo aiemin kertonut mereen upotetusta rakennusjätteestä sun muusta moskasta. Nyt on muutamillla rannoilla kaivinkoneet olleet oikein tosissaan töissä ja hiekka pöllyää.......
Viikolla pahinmoillaan oli näkyvyys veden alla tuon leviävän hiekan takia alle 2 metriä; en nähnyt räpylöitäni 5 metrin syvyydessä köydessä roikkuessani. Malesialainen oppilaani suoritti muun muassa vedenalaisen suunnistuksen tuossa puurossa, ei ollut apuja alla näkyvästä riutasta:) Hiekka laskeutuu kaikkialle ja tukehduttaa korallit. Jos tuuli on rivakkaa, aallot tuntuu jopa 10 metrin tasossa, siis korallit ehkä puhdistuu... laskuvesivirrat vie myös jonkin verran tuota pölyä kauemmas, mutta......
Torstaina käytiin vähän syvemmällä ja näky oli kauhea! Ihan kuin olis lunta satanut kaiken päälle, ei koralleja eikä mitään muutakaan elämää. Reilun 50 metrin syvyydessä ei mitkään aallot tai virrat puhdita maisemaa, kaikki tukehtuu..... ja kestää vuosia toipua. Paska juttu!

pöllyää........
Kuvasta näkyy, että kovin on autiota ja harmaata, hiekkaa voi pöllyyttä nähdäkseen alla olevat värit.
Enkä minä nyt tätä juttua ajattele pelkästään sukellusturismin (vaikka sekin on tärkeää) kannalta, vaan vähän laajemmin. Eihän tuolla kalatkaan elä, mitäs sitten kalasteleevat.. jos nyt jotain vielä on jäänyt harppuunamiesten silmien väliin.
Totta kyllä suurin osa Saudi-Arabian Punaisen meren rannoista on rakentamatonta, mutta voisivat mielestäni silti huomioida myös asuttujen alueiden ympäristön.
Ei tullu yhtään joulunen mieli, vaikka valkosta ja pehmeää olikin.
Pukeutukaa lämpimästi sinne pakkaseen, ja rauhoittakaa joulukiireet. Minä koristelin terassin joulupuun Suomesta tuoduilla palloilla ja
valolampuilla ja pipareitakin on; kyllä se riittää. Joulupuumme on muuten compoundin ainut ukona oleva koristeltu puu, näyttäävät suosivan tuommosia amerikkalaisia muovisia kirjavia ja vilkkuvia juttuja sisätiloissa nämä naapurit.

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

Naiset ei autoile...

... ja taas eilen ajattelin, että on se luojan lykky, ettei tarvi rattiin tarttua.
Aamupäivällä kävin ostoksilla, vesilaitoksella on autokuskeja toimihenkilöiden vaimojen tarpeisiin. Liikennevaloissa takanamme ollut paikallinen beduiini oli kiireinen näpytellessään tekstaria eikä huomannut pysähtyä ajoissa: puskurit sanoivat poks. Salaman nopeasti molemmat kuskit pomppasivat autoistaan tutkimaan vaurioita, ja vaihtamaan mielipiteitä asiasta. Vaurioita ei onneksi juuri tullut, joten poliisia ei tarvinut ruveta etsiskelemään, mutta se mielipiteiden vaihto; huutoa ja mekastusta, heristelyä ja uhkailua, semmosta showpainin näköstä kiertelyä ja huutelua. Ihan absurdi tilanne, hämmästyksekseni miehet eivät kuitenkaan ruvenneet nyrkkeilemään. Asiaan tietty kuuluu, että liikenne ympärillä puuroutui entisestään ja torvet soi ja käsimerkit vilkkui. Kun osapuolten riitely oli valmis, poistuttiin paikalta, kuin mitään ei olis tapahtunut.
En minä olis pärjänny huutokisassa sen arabin kanssa, vaikka olisin suomeksi kiroillut.
Viikko sitten joku pakistano puuttasi Alainin kylkeen ja siitä tuli poliisiasemareissu, 4 tuntia meni hyvää vesilaitoksen työaikaa hukkaan asioita hoidellessa. Poliisiasema oli siivoltaan kuulema pahempi kun Pusupuisto koulunpäättäjäisten jälkeisenä aamuyönä; roskikset oli varmaan kuvernementista loppu. Tässäkään tilanteessa en olisi selvinnyt, eihän nämä paikalliset naisille puhu.
Eilen illalla sitten mentiin firman illalliselle hotelliin, joka on Jeddan toisella puolella. Suora valtaväylä ja sitten muutama kilometri rantaväylää; normaali lentoaika max 30 min ruuhkineen kaikkineen. 25 minuuttia sujui ok, sitten tuli vastaan tämä paikallinen kansallisurheilu; kaikenlaisia ojia kaivetaan ja teitä katkotaan. Ilman mitään suunnitelmallisia kiertoteitä. Seuraavat puolituntia pyörittiin kun puolukka pillussa etsien ulospääsyä sekavasta tiesulkujen täyttämästä katuverkosta. Paikallisen tavan mukaan, kaikkia katuja ja kaistoja saa toki ajaa mihin suuntaan haluaa, mutta silti. Automme on semmonen citymaasturi, neliveto ja korkea, eli pienet ojat ja 30 cm kaistakorokkeet hoituu. Isosta moottorista huolimatta (vai sen takia) auto ei kuitenkaan osaa lentää yli muutaman metrin syvyisten kaivantojen..... Lopullinen "ulos pääsy" rantakadulle tapahtui betoniporsasta siirtämällä. Kuulostaa hankalalta, mutta itseasiassa monet betoniporsaan näköiset paadet ovat muovia, siis siirtyy rivakasti naisvoimin.
Tässä tapauksessa en missään nimessä myöskään olisi halunnut ajaa, koska navigointi on ihan mahdotonta. Lappeenrannan yksisuuntaiset kadut sun muut etuajo-oikeudet on piece of cake näihin ajoesteisiin verattuna. Tuli väistämättä mieleen, että kameli voisi olla kätevä kulkuneuvo näillä nurkilla, niillähän on pitkät jalat:))
Siis pitää ajatella positiivisti; onneks miun ei tarvi ajaa.
Eikä tietty raapia auton tuulilasia puhtaaksi jäästä ja lumesta. Pukeutukaa kunnolla pakkaseen.
Suomen suurlähetystö kutsui itsenäisyyspäivän viettoon, Riadiin. Juhlat olisivat olleet eilen, turhan pitkä matka, vaikka olutta olisikin ollut.
Kompensoin asian tänään jenkkikonsulaatin "uima-altaalla notkumisella", meidät on kutsuttu merisotilaiden grillibileisiin :)
Juhlikaa arvokkaasti, harmi kun se Tuntematon sotilas ja linnan juhlat taitaa mennä päällekkäin:(

lauantai 24. marraskuuta 2012

Isoveli valvoo.....

......meitä täällä ja teitä siellä.
Näyttäävät nyt ympäri länsimaailmaa uutusoivan tuosta saudirajaviranomaisten tekstarijutusta. Saudinainen tarvitsee luvan holhoojaltaan (aviomies, isä, veli tms miesperheenjäsen) poistuakseen maasta. Myös minulle annettiin sairaalasta tälläinen kirje mukaan kun lensin ulkomaille, sairaala oli holhoojani. Nykytekniikalla kun nainen kirjataan tietsikalle rajalla, lähtee tekstari automaattisesti, vaikka se holhooja seisoisi vieressä.
Onkos tuo nyt kauhian tarpeellista, ja varsinkin tasa-arvoista? Ei naisille kerrota, milloin heidän aviomiehensä poistuvat maasta, mitäs ne sillä tiedolla tekee. Mielestäni joku paikallinen kommentoi asiaa asiallisesti; olen väärän naisen kanssa naimisissa, jos rajaviranomaisten pitää minulle vaimon matkoista ilmoittaa. Normaali perheessä yleensä mainitaan viimeistään aamukahvipöydässä aikomuksesta lentää New Yorkiin lounasaikaan, vai eikö?
Kaikki tämä tietenkin perustuu naisten olemattomuuteen, kyykyttämiseen. Kun lain mukaan naisilla ei ole oikeuksia tehdä itseään koskevia päätöksiä. Sairaalassa naisilla piti olla holhoojan allekirjoittama suostumus leikkaukseen tms hoitoon. Miehet saavat itse signeerata hoitosopimuksensa. Niin, jos luvassa   puhuttiin laparoskooppisesta sappirakonpoistosta, mutta ei mainittu mahdollisuutta avoleikkauksesta, ei avoleikkausta suurin surminkaan voinut tehdä...... herätetään rakkoinnen päivineen ja jatketaan sitten, kun paperit on kunnossa..... jonkun pätevämmän lääkärin toimesta. Kauhiaa  hommaa!
Lehtikirjoituksissa on myös mainittu muutamia valheellisia juttuja. Abaya ei ole lain vaan ainoastaan kulttuurin vaatima asuste. Se on musta, koska naiset täällä väittäävät, että musta on ainut tyylikäs väri, ja siihen voi yhdistää minkävärisen käsilaukun tahansa. Uskokoon tuon värijutun kuka haluaa.
Sitten on sanottu, että naiset ei voi olla töissä kassalla tai myymälöissä. Markettien kassoilla, myös Ikeassa, on naisia. Naisten emännöimät kassat on merkitty "families only" eli yksin liikkuvilla miehillä (naineita tai ei) ei ole niille asiaa. Lisäksi naiset on hunnutettuja. Naisten alusvaatte- ja kosmetiikkamyymälöissä on myös nykyisin naismyyjät; liikkeet vain perheille. Siis perheille, yksinäinen nainen käsitetään myös perheeksi:)
Tuskin tuo matkustustekstarien lähettäminen tämän maan naisten ahdinkoa enää pahentaa, tossun alla ovat. Asenteiden muutos (miesten ja naisten) on niin kovin hidasta... paikalliset naiset yleensä myös sanovat, että he ehdottomasti haluavat pitää kaiken peittävät kaapunsa ja huntunsa, he suojelevat itseään. Vääräuskoisten on tarpeetonta yrittää muuttaa kulttuuria, turha on turhaa.
Mutta tämä valvonta länsimaissa. Kun kaupassa annat K-tai S-kortin, profiloidut kaikine ostoksinesi. Kun maksat luottokortilla, järjestelmä tietää missä asioit, ja mitä hankit. Haet tietoa netistä, saat itsellesi sopivia mainoksia, soitat kännykällä, sinut paikallistetaan...... eihän tässä ole juuri mitään eroa näitten paikallisten hommiin. Sitäpitsi ainakin iPhonella voi seurata "kavereidensa" olinpaikkaa. Tiedän, että tietoturvaekspertit ovat saarnanneet muovikorteista luopumisen puolesta, yksityisyyden säilyttämisen nimissä. Mikä sitten on kohtuullista tai kohtuutonta yksityisyyttä, se on jokaisen henkilökohtainen juttu. Kun maksan ostokseni paikallisella pankkikortilla, Alain saa kännykkäänsä vietin pankista, paljonko käytin. Ei häiritse minua, täällä ei ole salakapakoita tai peliluolia.
Viime viikon sairaalajuttu on poikinut useita lehtikirjoituksia, tämä ei ollut todellakaan ensimmäinen sairaala, joka suljettiin väärinkäytösten takia. Ja useista hoitoihin kuollesta potilaistakin on kirjoiteltu. Kyseinen maasta paennut "anestesiologi"on ilmoittanut lentäneensä etukäteen suunnitellulle lomalle kotimaahansa, ei paenneensa maasta. Lisäksi hän kieltää käyttäneensä mitään "kaasuja", ainoastaan suonensisäistä lääkitystä..... kuulostaako tuo nyt sitten muka paremmalta:(
Eilen satoi ihan oikeasti, harmillisesti viikonvaihteen aikana. Arkipäivinähän sateen sattuessa voi lyhentää työpäivää...... tänään paistaa aurinko, reilu 35 lämmintä:)
Hyvää Lempin (miun mummi oli Lempi) päivää, onneksi olkoon Nikolle.

maanantai 19. marraskuuta 2012

Varaudu etukäteen..... kaikkeen mahdollliseen

Eilen meteorologit povasitvat sadetta iltapäiväksi ja illaksi. Yleinen tiedotusjärjestelmä, semmonen samanlainen pakkosyöttö kun tsunamivaroitus, laitto tekstarin tästä katastrofin mahdollisuudesta kaikkiin kännyköihin. Tässä kohden osataan erotella arabian- ja englanninkieliset ihmiset. Käytännössä tämän tekstarin jälkeen koulut suljettiin ja työpaikat tyhjenivät: pitää hakea lapset ja ehtiä kotiin ennen sadetta. Tottahan se on, että rankkasateen sattuessa (viimeiksi tammikuussa 2011) tämä kaupunki tulvii ja pahimmoillaan voi joutua viettämään jopa yönsä työpaikalla. Siis hyvä ennakoida kotimatka ajoissa.
Mutta, kun eilen oli taivaalla pari pientä hattaraa iltapäivällä ja tähtikirkas taivas kaiken iltaa. Tosiasiassa pelkästään minimaalinen sateen uhka riittää halvauttamaan toiminnot.... siis antaa ihmisille tekosyyn jäädä pois töistä. No kivaahan se on, lintsata oikein luvan perästä.
Asia, johon potilaat ja potilaiden omaiset eivät osanneet varautua, oli eilinen yksityisen sairaalan totaali sulkeminen. Poliisit sisään ja potilaat  (110  vuodepaikkaa) perheineen ja henkilökunta ulos. Lehtijuttu ei kertonut, mitä sairaalassa kuulema olleille tehopotilaille tapahtui.
Sulkemisesta päätti jonkinmoinen paikallinen terveysministeriö ilmeisten lääketieteellisten huolimattomuuksien takia. Juttu oli niin, että 8-vuotiaalta pojalta piti ottaa joku näyte paikallispuudutuksessa leikkussalissa. Temppu tehtiin kuitenkin röntgenosastolla. Ja lääkäri päätti lievittää poijan oloa "yleisanestesialla" eli antamalla Propofolia (sitä Michael Jackson mömmöä) ja happea. Poika voi huonosti ja kramppasii, sai lisää lääkettä ja "happea"..... lääkäriltä kesti 17 minuuttia havaita, että maskiin ei virrannut happea vaan typpeä.... lehti ei puhu typpioksidyylista mitään. No huonostihan tuossa jokatapauksessa kävi ja poikaparka heitti henkensä.
Siis ihan ilmeinen hoitovirhe, ja paha sellainen.... kyllä happisaturaation lasku näkyy ennen 17 minuuttia ihan silmälläkin, vaikka ei monitorointia olisikaan. (miks ei ollut?)
Lääkäri (ilmeinen expatriootti) ymmärsi pikaisesti mokanneensa, ja poistui maasta ensimmäisellä sopivalla lennolla. Tästä seurasi, että henkilöstöosaston tyypit, jotka eivät olleet kanittaneet asianmukaisesti tyypin passia ja viisumia, joutuivat syytteeseen.
Sairaalassa huoltohommia tekevä firma oli liittänyt johtoja Nokian kaupungin malliin, ja happilinjasta tuli typpeä, ja todennäköisesti toisin päin. Siis firma työppösineen syytteeseen, ja poistumiskieltoon.
Huoneessa ollut henkilökunta samoin, syyteeseen ja poistumiskieltoon.
Maan tapaan pojan omaiset voivat vaatia asianosaisilta julmia korvauksia, mitään vastuuvakuutuksia ei tässä maassa tunneta. Paikallinen rtg-teknikko 3000 rialin (600 €) kuukausipalkalla maksaa laskua lopunikäänsä, jos nyt sattuu yleensä saamaan töitä.
Täysin tarpeeton tapahtuma, mutta kuvaa hyvin sairaaloiden toimintatapoja. Liikaa luotetaan johdatukseen ja hyvään turiin.
Mitä sairaalalle ja henkilökunnalle loppupeleissä tapahtuu on auki. Vaan eipähän tuo olisi ensimmäinen varusteltu ja käyttökunnossa oleva sairaala tässä kaupungisssa, jonka ovet on lukosssa. Vuosi sitten neuvottelin tuon läheisen uuden sairaalan kanssa duunista, piti avattaman joulukuussa.... vielä on iso rakennus ihan pimeänä. Ehkä tänä jouluna:)
Kuningas kävi taas leikkauttamassa selkäänsä; yläselästä löysennettiin ja kiristettiin ligamentteja National Guardin sairaalassa Riadissa. Homma sujui ilmeisen hyvin, ainakin paremmin kun tuossa Jeddan sairaalassa. Toki kansalaiset tiesivät jo etukäteen rukoilla ylimääräistä kuninkaan terveyden puolesta. Tuleekohan valtion työntekijöille taas ylimääräisiä vapaapäiviä ja saudeille ylimääräisiä palkkoja onnistuneen operaation johdosta.
SAS:lla menee huonosti, mutta tällä paikallisella lentoyhtiöllä hyvin. Koulutin taas noita "pyhiinvaellus pilotteja". Kundit roudaa nyt väkeä takaisin Indonesiaan, ja lentää takasin tyhjällä 747-jumbolla, kymmeniä kertoja edestakasin. Vaikka tässä maassa tankattaisiinkin, ei ole halpaa, puhumattakaan turhasta hiilijalanjäljestä. Kyllä se olisi paree järkätä tuosta vaelluksesta ympärivuotinen kinkeri.
Saipalla menee hyvin, menkää kannustamaan jäähalliin:)

tiistai 13. marraskuuta 2012

Kauppojen aukioloajat

Suomessa kauppojen aukioloa rajoitetaan ainakin jonnii verran ihan lakimääräisesti; millon ja miten saa tai pitää olla minkäkinlainen kauppa auki. Itäsuomi saa eritysivapauksia venäläisturistien takia, myös pyhäinpäivänä ja loppiaisena sopii mennä ostoksille. Olen myös ymmärtänyt, että kauppakeskusten sisällä olevat liikkeet ovat velvoitettuja olemaan auki keskuksen auki oloaikoina, oli se kannattavaa tai ei. Shoppailu on siis aikataulullisesti säädelteltyä. Paitsi ABC-kaupoissa:))
Jeddassa on puuhattu jo 3 vuotta lakia, joka sulkisi kauppakeskukset kello 22 iltaisin. Toistaiseksi ollaan puheiden asteilla ja perusteluja yöaukioloon riittää runsaasti.
Kauppakeskuksissa olevat erikoisliikkeet ja tavaratalot, siis muut kun supermarket, avaavat aamuisin kello10. Sitten kauppa pannan kiinni viimeistään 12.15, koska silloin on rukousaika. Iltapäivällä vietetään siestaa, eihän kukaan hullu keskellä päivää kaupoille lähde. Ovet avataan yleensä kello 16, ja suljetaan ennen kuutta, koska rukoillaan. Sitten taas avataan ehkä noin 18.30 ja suljetaan noin 19.30, taas jo edellä mainitsemastani syystä. Avataan taas siinä kahdeksan jälkeen, ja ollaan auki tarpeen ja tilanteen mukaan puolille öin.
Pikkusen vähemmän päivittäistä aktiivista ostosaikaa kun K-raudassa Lappeenrannassa.
Tottahan se on, että kovin on rikkonainen tämä shoppailuaika. Varsinkin tuo iltarukousten väli on lyhyt, vihannestorin ja supermarketin selvittää siinä välissä kun on selvät suunnitelmat ja suora reitti. Mutta semmonen "hengailiushoppailu" vaateliikkeeissä ei tule kysymykseen tuon lyhyen aukiolonaikana, ja se on monen paikallisen naisen tärkein harrastus.
Kulttuuriin kuuluu sosiaalinen hengailu ja kauppakeskukset ovat loistavia paikkoja tälläiseen tyhjäntoimittamiseen. Tässäkin maassa varsinkin avarakatseisten perheiden nuoret haluaa ulos kodeistaan illaksi, siis kahvilaan istumaan ja kavereita tapaamaan. Tämä kavereiden tapaaminen on tietty vähän rajallista, tytöt ja pojat ei istu samassa osassa kahvilaa. Lisäksi nuorten miesten pääsyä kauppakeskuksiin rajoitetaan; ilmiselvästi tyttöjen katselu on suositumpaa kuin ostosten teko. Voiko näitä ihmisiä nyt kauheesti syyttää yrittämisen puutteesta; siis kauppakeskusten on oltava auki ainakin puolille öin.
Viranomaistaho esitti, että kaupat avattaisiin aamulla klo 9 ja suljettaisiin vasta illalla, paitsi tietty rukoukset. Ei kelpaa väestölle, koska päivällä on kuuma. Toki ostarit on ilmastoituja, mutta mitä sitten.
Toinen, ihan vakava,  ehdotus oli, että miksei mennä kokonaan "ramadan muottiin" eli avataan kaupat auringonlaskun jälkeen ja pidetään auki aamuyöhön. Koska väestö kuulema kuitenkin elää öisin.
Pikkukaupat  sun muuta parturit saavat tehdä mitä tykkäävät: paitsi rukoukset. Siis parturit  (miesten, ja niitä on paaaaaljon) ovat auki puoliltaöin ja auton pesetys onnistuu hyvin siinä parturissa istuessa.
Tähän vapauteen myös liittyy se, että putiikin voi pistää kiinni milloin haluaa.
Työaika tässä maassa on työaikaa, se on ihan sama onko aamu vai yö tai arki tai pyhä; mitään erilliskorvauksia ei tunneta. Siinä mielessä tämä yö-tai sunnuntaiaukiolo ei kuormita yrittäjää taloudellisesti. Ammattiliittoja ei ole, joten työpäivä saa olla ihan mimmonen vaan, vaikka kuin pätkänen ja yöpainotteinen.
Kaupat ovat kiinni aina perjantai aamupäivisin, ikään kuin kirkonmenojen aikaan. Sitten illalla jatkuu normaalimeininki.
Nämä aukioloajat ja katkot koskevat myös ravintoloita. Jos olet syömässä, saat jatkaa vaikka "toiminta keskeyttyy" imaamin kutsuun. Uusia tilauksia ei kuitenkaan oteta tai uutta ruokaa pöytään kanneta rukoilun aikana... vaikka eihän nuo aasialaiset kyypparit mitään rukoile, ei kristittyjen tarvi.
Laaturavintolat ylleensä sulkeutuuvat puolen yön korvilla, mutta pikaruoka syöttölät, kuten AlBaik (rasvalkeitettyä kanaa ja ranskalaisia) ovat auki aamuun asti. Sieltä voi kuulema ostaa "aamiaisen" työmatkalla.
Liekö tähän hommaan mitään ratkaisua; onneksi en ole himoshoppailija. Kyllä noilla ajoilla pärjää, vaikka välillä nuo katkot vituttaa.
Jouluostoksiin kannattaa varautua suunnitelmallisesti myös siellä jatkuvan aukiolon paratiisissa. Kävin Ikeassa ja olin suunnitellut ostavani joulupipareita, siis hyvissä ajoin. Ei ollu Annas peparkakor tarjolla.... muutama muukin tarvekalu jäi saamatta.
Talvi tulee tännekkin, tänään on enää 33 lämmintä varjossa.
Saipa nousuun, Talvivaara laskee jo

maanantai 5. marraskuuta 2012

Yrittäjiä riistetään

...tässäkin rikkaassa maassa.
Maailmalla on yleinen käsitys, että tämä on ylettömän rikas maa, semmonen tuhannen ja yhden yön satumaa. Totta kyllä maassa on runsaasti rahaa, mutta vain murto-osa asukkaista on noita kuninkaallisia sun muita äveriäitä sheikkejä. Suurin osa väestöstä elää köyhyysrajoilla.
Elämisen perustarpeet on tietty täällä vähän toiset kun kylmässä Euroopassa; lämmitystä ei tarvi eikä talvikamppeita, polttoaine autoon on halpaa ja riisi edelleen melkein ilmaista. Eikä kaikenmaailman internettejä sun muita tarvita, varsinkaan jos lukutaito on olematon.
Yhtä kaikki, nyt yrittäjiä kyykytetään oikein tosissaan; tupakointi on kielletty ja työvoimaan on pakko palkata saudeja. Näillä eväillä pikkufirmat kaatuu kuin dominopalikat ikään ennen vuodenvaihdetta.
Tupakointikielto on nyt fakta, kahvilat ovat menettäneet jo lähes 80% tuotostaan, koska asiakkaita ei enää ole. Saudeista noin 1/3 tupakoi; otataampa huomioon ikäjakauma (väestön kasvu on huimaa, alaikäisiä on about puolet) ja naisten osuus kahviloiden käytössä (naiset ei käy kahviloissa). Tästä voidaan laskea, että jokseenkin jokainen täysi-ikäinen saudimies tupakoi....
Lehtikirjoittelussa kritisoidaan kieltoa kovasti; yhdessä jutussa verrattiin kieltoa siihen, että lapselta viedään tutti:) Lisäksi tupakoivat naiset ovat myös melunneet oikeuksistaan; miehet sentään voivat mennä kadulle tupakalle, mutta naiset eivät. Ei yhtään tekopyhää. Totta kyllä, koko kasvot peittävän tekokuituisen hunnun sisällä sauhuttelu voipi olla hengelle hupaa...
Lisäksi tämä tupakoimattomuus tietenkin hidastaa työtehoa, entisestään. Tätä logiikkaa en ymmärrä.
Sitten on tämä saudistamisohjelma, saudien ei pitäisi olla työttömänä. Pari viikkoa sitten laittoivat lain, että myös pienet, alle 9 hengen yritykset, ovat pakotettuja palkkaamaan saudeja, vähintään yhden. Saudin minimipalkka on 3000 paikallista rahaa, noin 600 euroa. Pesulanomistaja kertoi lehdessä ihan suoraan, että jos pitää ottaa saudi töihin, on laitettava 2 tai 3 aasialaista pois pelkästään palkkakustannusten takia. Pakistanilaiset ovat pienipalkkaisia, mutta tyytyväisiä ja työtelijäitä, kotimaassa tuskin olisi mitään työtä tai palkkaa.
Lisäksi nämä aasialaiset tekevät kuulema 3 miehen hommat valittamatta; ovat yleismies-jantusia eivätkä kitise työkuvaan kuulumattomista hommista. Työolosuhteekin ovat kuulema saudien kannalta sietämättömät.... Saudit eivät suostu näitten pienipalkkaisten hemmojen töitä tekemään, pesulassa ei tarvita johtajaa vain istumaan pöydän takana. Ja jos paikallinen palkataan silittämään, hän silittä, mutta ei tyhjennä tai täytä pesukonetta tai menen ostamaan lisää pesuainetta...
Täällä on huimat määrät semmosta duunariduunia, kadunlakaisua, ojankaivua, roskien tyhjentämistä ja taksin kuljettamista; eivät ole paikallisten suosikkiammatteja. Kuten ei minkäänlainen ravintolatyökään. Eilen "kotikadullani" puuhasteli 5 puutarhuria, pensasaitojen ja puidensiistimishommissa. Joukon pomo on ainoa, joka puhuu edes auttavasti englantia.Sain aitani toivomaani kuosiin.... luulen, että 10 rialin tipillä sain hänestä ikuisen ystävän:)
Tavoitteet on hyvät, mutta miten ne saavutetaan on eri juttu. Lehdessä on myös kirjoiteltu, miksi täällä yleensä säädetään lakeja, kun ne "häviävät" muutamassa kuukaudessa, mikäli kansalaiset eivät niistä pidä. Tällä perusteella tupakointikielto ei olisi kovin pitkäikäinen. Dubai on varsin edistyksellinen arabimaa, mutta siellä näytti tupakointi edelleen olevan sallittu. Lentokentällä oli tupakkahuoneita ja kuppiloissa tupakkapuolia.... ja taxfreessa valtvat savukevalikoimat.
Huomenna jännitämme jenkkien pressavaaleja, löytyykö kaikille edes äänestyspaikka itärannikolla?
Ja kannustamme Saipaa:)
Varovasti siellä lumisateisessa liikenteessä, maltti on valttia.

lauantai 3. marraskuuta 2012

Haita, mantoja ja muita esihistoriallisia elukoita

...saatiin ihailla  syyslomalla jokseenkin päivittäin:))
Malediivit on ehdottomasti sukeltajan "mekka", pinnan alla on paljon ihasteltavaa ja ihmeteltävää.
Malediivit on pieni-suuri saarivaltio Ceylonista lounaaseen. Suuri pinta-alaltaan, mutta pieni maa-alaltaan. Valtio koostuu 1200 korallisaaresta, noin 200 saarista on asutettu, joko paikallisten tai alkuperäisasukkaiden toimesta. Osa saarista ei ehkä enää ihan täytä määrettä saari, särkkä olisi osuvampi nimitys.
Ilmasto lämpenee ja merenpinta nousee, siksi Malediiveja uhkaa hukkuminen. Paikallinen hallitus kokoontui taannoin sukelluksissa ihan vaan tehdäkseen ongelmaansa tunnetuksi maailmalla. Vielä tuota korallihiekkaa onneksi on pinnan päälläkin ja maan pääelinkeino eli turismi on voimissaan.
Turistit majoitetaan joko hotellisaarille tai sitten sukellustukialuksille; kokeilimme molempia vaihtoehtoja.
Elämä sukellustukialuksella on helppoa; aamulla meidät herättiin kello 6, sitten sukelletaan ja syödään aamiainen. Sitten vaikka otetaan pienet aamupäiväunet, kunnes kello taas kutsuu sukeltamaan, ja syömään ja....jne 6 päivää aalloilla keikkumista enemmän ja vähemmän tuulisessa ja sateisessa säässä. Eihän tuo kastuminen sukeltajaa haittaa, mutta ilman aurinkoa on näkymät pinnana alla vähän harmaita. Lisäksi uskokaa tai älkää, sukelluksen jälkeen tuulessa ja tuiskussa paleli. Vesi on vaan 27-28 astetta, meillä kotona se on 32 asteista.
Tukialustamme markkinoitiin luksusaluksena, mutta mutta.... paikallinen luksus tässä tapauksessa on vähän eri kun eurooppalainen luksus. Olisin toivonut esim. suihkusta lämmintä vettä, tai edes vettä... Aluksen kokki ei ansaitse minkäänlaista armoa edes minun silmissä, Gordon Ramsay olisi tod.näk.upottanut aluksen saman tien. Ruoka oli about alatyylista brittitasoa, enempi säilykkeitä kuin tuoretta. Kaiken kukkuraksi ainut tarjolla ollut kahvi oli mustaa pulveria, josta sai aikaiseksi mustaa vettä. Teepussivalikoima oli laajempi, mutta vain karkkimaustettuja"hedelmä"teelaatuja. Lisäksi tietenkin paineilmatäyttöjen kanssa oli ongelmia, netti ei toiminut yms pientä sälää.
Sukelluskohteet olivat ajoittain ihan erinomaisia, välillä vaan sukelluskohteita. Kalastus on tärkeä elinkeino tässä maassa. Sukellusturismin hyväksi on kuitenkin perustettu laajoja luonnonsuojelualueita, joissa kalastus on kielletty. Ajoittain olo oli, kuin olisi ollut ylikansoitetussa akvaariossa. Erityisesti yösukellus tälläisellä suojeluriutalla oli mahtava: kirjaimellisesti jaloissa pyöri haita, kotkarauskuja ja mureenoita saalistamassa, kaiken muun liikenteen seassa. Hieno fiilis katsella noita isoja esihistoriallisia elukoita puuhaamassa tiimityön hengessä.

Tyylikkäitä poikia

Kaverin siipiväli nelisen metriä

Mantarauskuja ihmeteltiin sekä snorklatessa että sukelluksissa; mitä ihmettä luoja mietti, kun tuommosen uimarin loi? Hieno design ja erityisen toimiva lopputulos kuitenkin; rauskut ui suoraan kohti ja sitten väistää viimehetkellä sukeltajan kääntämällä siipiä ja sarvia. Sukeltajat ei kuulu ruokavalioon, neopreeni maistuu pahalle ja on hankalasti sulava ruokalaji. Samaa mieltä ovat saarten lukuisat hait; ne tulee vaan uteliaasti ihmettelemään kuplivia tyyppejä, jotka eivät ole ihan virtaviivaisia. Kyllä ne on upeita eläimiä!
Hotellisaarella vietettiin muutama päivä ja se oli jo luksusta; lämmintä vettä ja oikeeta kahvia. Niin, ja oikeeta viiniäkin. Ruokalilumahikset oli monipuoliset ja valikoima tuoretavaraa, euroopalaisia ja aasialaisia vaihtoehtoja. Aamiaiselle piti herätä itse, ja sukelluskeskukseenkin piti kävellä ainakin 200 metriä:) Sukelluskohteet oli taas vaihtelevia; runsaasti haita ja rauskuja, tai sitten semmonen "vuoristorata" virtasukellus. Embudu expressissä virta heitteli sukeltajaa kun luoja kerjäläistä Sandy myrskyssä, hauskaahan se kieltämättä oli:)
Jenkeillä piiskasi Sandy itärannikkoa, Ceylonin kieppeillä oli joku N-alkuinen sykloni riehumassa ja sen häntä aiheutti meille kehnon sään. Kahden viikon aikana ei ollut kauhian montaa aurinkoista tuntia, pilvistä ja rankkoja sadekuuroja ukkosen saattelemana. Eihän tuo keli meille mikään katastrofi ole, kun kotona on aina se vähintään 35 ja pilvetöntä; uskon kuitenkin monia kehnosta kesästä kärsineitä eurooppalisia harmittavan, kun odotettu D-vitaminilisä jäi vajaaksi. Hotelli järkkäs paljon ohjelmaa sadepäiviksi pitääkseen asiakkaat tyytyväisinä; osallistuimme ilmaiseen coctail-demonstraatioon ja tarjoiluun joka ilta.
Eikä se sää osoittanut paranemisen merkkejä; sukellustukialuksemme seuraavan risteilyn piti alkaa aikataulun mukaisesti maanantaina; se oli vielä keskiviikkona puoliltapäivin myrkyn suojassa saarten välissä. Asiakkaita harmittaa taatusti!
Kunnanvaltuustot on valittu ja uudet voimat hoitaa kuntien asiat kuntoon; sosiaali- ja terveyspalvelut asiallisiksi ja verot pienemmiksi, työllisyyden parantamisesta puhumattakaan... mitäs niitä muita hyviä asioita olikaan?
Katotaan kuin Amerikassa käyt, kumpi parantaa maailman.
Minä palaan normielämään loman jälkeen, menen sukeltamaan:))

Rauhallista pyhäinpäivää.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

No smoking

Euroopassa ja varsinkin Suomessa on tupakoinnin haitallisuus ymmärretty jo vuosikymmeniä sitten, enää ei Marlboro kuulu menevän miehen tai naiseen cooliin imagoon. Tupakointi on kielletty julkisissa ja yksityisissaä paikoissa, eikös se parveketupakointikin ole jo kriminalisoitu? Toki ainakin "savuton sairaala" on pelkkää illuusiota, mutta yritystä kuitenkin löytyy.
Tupakointi on kuulunut saudien perusoikeuksiin kautta maailman sivu, ihan niin kuin syljeskely ja ympäristön roskaaminenkin. Eikä niissä vesipiipuissa pelkästään omenalla tai mintulla maustettua tupakkaa käryä, tömäkämmät "mausteet" on hyvin suosittuja.
Taas on kuitenkin uusi länsimainen hapatus rantautunut tänne "vanhojen hyvien aikojen" kehtoon. Ovat päättäneet kieltää tupakoinnin kaikilla julkisilla paikoilla nyt ja heti. Asiaa on valmisteltu pari vuotta, mutta eihän kukaan sitä ottanut todesta.
Nyt on tupakointi KIELLETTY kaikilla duunipaikoilla, kahviloissa, ravintoloissa, yms muualla kuin itse kunkin kotona. Kielto astui voimaan viime viikolla, ja nyt viranomaiset jo ratsaa kahviloita sun muita syöttölöitä, ja sakottaavat ankarasti kiellon unohtamisesta.
Virastoduunarit sun muut paperinpyörittäjät nousivat heti barrikaadeille: työteho ja tuottavuus laskee huomattavasti, jos emme enää saa tupakoida työaikana...... pitää saada ainakin 3 vuoden siirtymäaika savuttomaan työpaikkaan. Mielestäni logiikka on taas päälaellaan, ihan niin kuin monessa muussakin asiassa tässä maassa. Eikös ne tupakkatauot päinvastoin syö tuottavaa työaikaa, eivät suinkaan lisää muuta, kuin sosiaalista tehoa. Vaan mistäpä minä tuon tietäisin, kun en tupakoi.
Siinä missä normaali maailmassa mennään kavereiden kanssa ottamaan kalja tai pari työpäivän jälkeen, täällä mennään, siis miehet menee, kahvilaan tupakoimaan illan suussa. Tai periaatteessa, koko päivänkin voi viettää vesipiipun ääressä, poikaporukassa: onhan maailmassa niin paljon puhumalla järjesteltäviä asioita....
Nyt tämä ilo on loppu ja kahvilat ja ravintolat savuttomia. Mitään tupakoitsijoille varattua loosia ei ole, niin kuin Suomessa taisi alkuaikoina olla. Tästä on seurannut pikkukahviloiden tyhjyys, kukaan ei enää vietä aikaansa siellä, kun ei saa tupakoida. Jos liikeidea on kaupata makiaa teetä ja "sishaa" eli vesipiippua, on asiakaskato selvä. Lehdessä mainittiin jopa 3500 pikkukahvilan joutuvan sulkemaan ovensa, kun asiakkaat pysyvät kotona käryämässä. Ja taas huudellaan vuosien siirtymäajan perään, että kerkiää kehittää liikeideaa.
Äkkiseltään tähän tupakoimisjuttuun voisi ajatella ratkaisuksi terasseja; kelit on aina kuivat ja lämpimät. No, päivällä liian lämpimät, mutta eikös oikea tupakkamies mene ulos myös pakkasella savukettaan nauttimaan. Vaan kun terasseja ei juuri suosita, sittenhän ohikulkijat näkee, kuka ravintolassa asioi. Jos joissain kuppiloissa ulkopöytiä onkin, ne ovat ehdottomasti vain ja ainoastaan miehille. Family section, eli se puoli mihin naiset saa mennä, on aina tiukasti verhottu ja suljettu. Siis ei tupakointia edes ulkoterasseilla.
Vuotuinen pyhiinvaellus eli hajj (asiaa olen valottanut ainakin marraskuussa 2010) on taas alkamassa. Kolmisen miljoonaa muslimia aikoo ensi viikolla kiertää mustaa kiveä ja kivittää paholaista näillä nurkilla. Joukot ovat alkaneet jo kokoontua kinkeripaikoille, liikenne Mekan suuntaan on tuplaantunut. Valtio on varautunut; 19 helikopteria partioi taukoamatta moottoritien ja juhlapaikkojen yllä, tuhansia sotilaita ja poliiseja on valjastettu laumojen paimentamiseeen ja sairaalat on katastrofivalmiudessa. Tämä on yhtä kuin vinkki länsimaiselle poistua maasta pippaloiden ajaksi.
Pyhiinvaellushan on juttu, jossa keskitytään asiaan, joka katsotaan tärkeäksi. Muslimeille vierailut ja riitit noissa pyhissä kaupungeissa on tärkeä juttu, muuten saattaa olla, ettei pääse paratiisiin. Tuosta paikalliseta paratiisista en tiedä, mutta "vaellamme" Alainin kanssa seuraavat 2 viikkoa oman maailmankatsomuksemme mukaan; lennämme tänä iltana 2 viikoksi Malediiveille, sukeltamaan!
Vaihtakaa nastarenkaat ajoissa, lehdessä luvattiin lumisateita.

lauantai 13. lokakuuta 2012

Wounded Knee

Reilu sata vuotta sitten amerikkalaiset halusivat päästä alkuperäisväestöstä, eli intianeista eroon. Huomattava taistelutanner oli Wounded Knee, vähän niin kuin Raatteen tie. 70-luvulla bändi nimeltä Red Bone teki varsin suositun radiorenkutuksen nimeltä Wounded Knee, tekivät intiaanien asiaa tällä musiikilla tunnetuksi.
Polviahan loukkaantuu jatkuvasti, mutta sukellusvammana.....
Jenkkipilotti suoritti sukelluskurssia, ihan asiallinen sukeltaja. Aalto kuitenkin paiskasi miehen koralleihin, kun oikeesti piti ottaa vielä yksi askel ja sitten vasta hypätä. Juu, polveen vähän sattu, mutta ei se haittaa, senkun mennään vaan. Eikä se polvi pahalta näyttänyt, semmonen pintavamma. Pikkusen mies oli ärsyyntynyt, kun kalat pyrki nyppimään ihosiekaleita sukelluksen kuluessa, mutta muuten ei mitään ongelmaa.
Sukelluksen jälkeen sitten tarkastelin polvea vähän paremmin, siinä oli vajaa 10 sentin vekki, polvilumpo näkyi:(  Ei semmonen laastarilla hoidu. "Eihän tämä mikään sukelluseste ole, kun vielä on yösukellus tekemättä?" Sain miehen pysymään pintamiehenä, mennään ompeluttamaan polvi sukelluksen jälkeen. Koska sairaalassa saattaa joutua odottamaan, (ja vamma oli jo "vanha"), mentiin ensi illalliselle.... ettei nälkä pääse yötä myöten yllättämään.
Valittiin maineikas saksalaisvaikutteinen sairaala, lähellä asumuksiamme. Ensiapu oli pieni huone, potilaat metrin päässä toisistaan... Ruuhkaakin oli, ilmeisesti joku afrikkalaisia duunareita kuljettanut auto oli kaatunut, ja ovella parveili 50 mekkoihin pukeutunutta huolestunutta mustaa miestä... olivat joukkueena huolissaan kaveristaan. Ei puhettakaan riehumisesta, mutta näky oli kieltämättä vähän kaoottinen.
Lasiluukun takana mies käski meidät "triage alueelle", siis niin kuin ensiapuhuoneeseen. Sitten meidät ohjattiin, ulkomaalaisia kun olimme, ainoaan erilliseen koppiin. Tähän mennessä kukaan ei kysynyt mitään, vammahan oli näkyvillä. Alain sai hoitaa ilmoittautumisen yms byrokratian, kukaan ei kysynyt hänen suhdettaan sukeltajaamme. Kun lääkärille oli saatu selvitettyä, mitä on tapahtunut, (sukellus ja kalastus on kaksi eri asiaa!) hän päätti ottattaa röntgenkuvan, ihan varmuuden vuoksi. Lähetteet sun muut paperit annettiin miulle, ja portsari lykkäsi pyörätuolin röntgeniin. Edelleenkään, kukaan ei kyseenalaistanut suhdettamme.... ihan vieraat mies ja nainen porukoissa tässä sukupuolten erottelun luvatussa maassa. Kuva otettiin, digitaalinen systeemi toimi ok, mutta se muu ympäristö. Lattioissa oli isoja "ojia", jotain putkitöitä taisi olla meneillään.... lisäksi seinällä oli ilmoitus, jossa kehoitettiin hakemaan rahat takaisin, jos hoito ei miellyttänyt allahin silmissä. Siis uskonto ennen kaikkea.
Luut oli ehjät, kuten odotettua, jokos nyt päästään ompelemaan?.... 3-nollan Prolenella puoskari vekin lopulta kursi kasaan, en viitsinyt sanoa, että olisin osannut tehdä sen paremmin. Sain kuitenkin katkoa langat, ja osasin sen edelleen.... :)) Koska haava on likainen, pitää antaa antibioottia. Ei riitä, että asiakas tietää olevansa allergiaton, kaikki antibiootit pitää testata subcutaaniannoksella.... tipan laittokin kesti kovin kauan, laitoin Perfalganit tippumaan itse....
Sairaalan apteekista sai lääkkeet, laittoivat Alainin ostamaan ne portsarin kanssa, ja sitten se pussi ohjeitten saattelemana annettiin miulle:)
Koko revohka kesti vajaa 3 tuntia, siis ei huono suoritus.
Hoitohenkilökunta oli saudeja ja aasialaisia, ja työilmapiiri näytti olevan vallan mainio. Ihan kuin tässä sairaalassa olisi ymmärretty tiimityöajatus, lääkäreitä myöten. Ei ollenkaan semmosta omaan pussiin pelaamista ja selkään puukottamista, mitä näin siellä aavikolla. Varustetaso oli saudistandardien mukaan ok, ompelulankaakin oli sekä resorboituvaa (vicryl silk!) että resorboitumatonta (prolene silk!) Käsidesiä ei ollut missään näkyvillä ja hanskat oli arsenikkilaatua, haisevat, talkilliset ja ohuet eli risat. Ei taatusti täytä lääkelaitoksen määreitä.
Summa summarum: pilotti saatiin sukelluskuntoon ja miun usko vahvistui entisestään; tämän maan sairaalat ei ole minua varten. Jatkan unelma-ammatissani sukelluskouluttajana.
Kunnallisvaalit tulollaan ja kohta on jo joulu.....
Euroopan talouskurjimus jatkuu ja uutta kriisiä näyttää pukkaavan Lähi-idästä...Israelilla näyttää olevan aikaa pohtia Välimeren laivaliikennettä, Estelleä, vaikka napit on vastakkain yhden jos toisen arabimaan kanssa. Saudi Gazettessa oli aika mielenkiintoinen artikkeli liittyen juutalaisiin: demokratia (ihan yleisessä mielessä) on juutalaisten keksimä salajuoni, jolla pyritään saamaan rauhanomaiset muslimit ja kristityt sotimaan keskenään...... tätä ei Armilan lukiossa kerrottu yhteiskuntaopin tunnilla 70-luvulla.
Kannustakaa Saipaa, näytti saaneen taas pisteen.
















maanantai 8. lokakuuta 2012

Työttömyys piinaa ja lumihanki kutsuu....

......vai miten se Eppujen riimi meni.
Euroopalla menee kohtuullisen huonosti ja työttömiä on enemmän kun omiksi tarpeiksi, varsinkin eteläisessä Euroopassa. Katselin uutispätkää, jossa espanjalaiset terveydenhuollon työntekijät mellakoivat, siis osoittivat mieltään, työolojensa huonontamista vastaan. Kyse lienee oli oikeasti työnteko-oikeudesta, terveydenhuollon kun pitäisi toimia ilman henkilökuntaa ollakseen taloudellisesti kannattavaa.
Yt-neuvotteluja näyttää olevan Suomessakin kaikissa muissa paikoissa, paitsi eduskunnassa.
Tämä on rikas maa, mutta täälläkin on paljon työttömyyttä.
Julkisella sektorilla on jo pitkään ollut määräys, tai oikeastaan ohje, henkilökunnan kansalaisuus suhteista. Siis kuinka monta ulkomaalaista saa olla palkattuna, jos vaikka duunissa on sata saudia. Samat ohjeet on myös privaattisektorilla, yrityksen koosta ja toimialasta riippuen on tietty prosentti työntekijöistä oltava alkuperäiskansalaisia.
Eihän tämä saudistamisohjelma ihan aukottomasti toimi, mutta ajatus on hyvä; palkataan oman maan ihmisiä (en sano tässä tapauksessa veronmaksajia) mieluummin kun kalliita ulkomaalaisia.
Tilastojen mukaan täällä on 2,5 miljoonaa nuorta työtöntä, joista noin 2 miljoonaa on naisia. Kaikista työttömistä (paljonko lienee?) noin 90% on naisia. Näihin lukuihin pitää suhtautua varauksella, koska uskon, että maassa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat ilman työtä, mutta eivät myöskään ole kiinostuneita saamaan "oikeita"töitä. Perheet on suuria ja emännillä kädet täynnä hommaa taloudenhoidossa. Ja sitten on tietty se marginaalinen erittäin hyvätuloinen ryhmä, joiden ei oikeasti tarvitse edes ajatella tekevänsä työtä.
Siis työttömyyttä hoidataan palkkamalla ensisijaisesti saudeja, "soveltuvin osin". Laki määrää tällä hetkellä, että naisten alusvaatteita ja muuta vain naisille tarkoitettua tingelitangelia saa myydä ainoastaan naiset, saudinaiset. Siis aasialaiset miehet huulipunan ja rintaliivien myyntityöstä pois, menkööt kotiinsa.  Totta kyllä, naisia on ilmestynyt kauppoihin, mutta vielä on paljon tekemistä.
Naisten työllistymistä haittaa ammattitaidon puutteen lisäksi myös mahdollisten ammattialojen vähäisyys. Naiset voivat perinteisesti toimia julkisella sektorilla opetus- ja terveydenhuoltohommissa. Privaattipuolella on sitten tuo pienimuotoinen muyynti, ja ehkä jotain konttorihommia. Eihän paikallinen nainen voi olla töissä missään, missä voi altistua miesten läsnäololle.
Ja onhan tuo työmatkakin jonkinmoinen ongelma. Julkista liikennettä ei ole ja autolla ei saa ajaa. Pölkypöyrät on myös kielletty, eikä se ajo abaya päällä oikein luonnistuisikaan. Siis töihin pääsee, kun on autokuski.... kannataako olla töissä vaan siksi, että voi siirtää palkkansa autunkuljettajalle.....
Privaattipuolella ongelmanana on työajat. Ei voi syyttä edes saudeja, jos he eivät halua tehdä 6-päiväistä työviikkoa. Täällä 6 päivän viikko on ihan normaali, ja työpäivät on helposti 10 tuntisia. Työnanajat taistelevat työviikon lyhennystä vastaan, koska se kuulema pienentäisi tuotantoja ja tekisi firman kannattamattomaksi, kun palkkaa ei kuitenkaan saisi laskea. Siis paikalliset ei halua työllistyä yksityisten työnantajien hommiin. Myös yksityissairaaloissa tehdään 6-päiväistä viikkoa. Yksityispuolella on kuulema täissä reilu 7 miljoonaa ulkomaalaista.
Niin, koko maassa on vajaa 30 miljoonaa asukasta, syntyvyys on korkea ja väestön keski-ikä matala.... kyllä täällä ulkomaalaisia piisaa, varmaan yhtäpaljon kun saudeja.
Työllistymisongelmia on siis myös tässä paratiisissa. Ammattitaito on yksi asia, mutta mielestäni asenne on vähintään yhtä suuri työllistymiseste. Nämä paikalliset kun ovat niin ylen vähätöisiä... ja kaiken lisäksi tottuneet jo siihen, että aina on joku ulkomaalainen, joka oikeasti osaa,  myös tekee sen tarpeellisen työn. Eivät ole työhulluja nämä beduiinit, enempi laiskanpulskeita.
Hyvähän se on ajatella tulevaisuutta, öljyvarannot lieneevät rajalliset tässäkin maassa. Silti tämä "hakuna matata" mieliala joskus ottaa pannuun...... kun joissain muissa jutuissa ollaan niin kovin "ahkeria".
Syyriassa soditaan ja lähi-itä on vähän riskipaikka tällä hetkellä. Täällä on rauhallista.
Estelle-laiva lähti italiasta kohti Gazaa, toivotaan että pääseevät perille ilman sotaa. Jos vaikka israelilaisilla olis kiireempää siellä pohjoisrajoilla, etteivät ehdi puuttua palestinalaisten avustamiseen.
Mukavaa sienisyksyä:)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Case Ikea

Saudi-Arabiassa toteutetaan sharia-lakia ja täällä ei ole ainakaan naisilla länsimaisittain katsottuna ihmisoikeuksia. Tämä on todettu jo miljoonaan kertaan kaikissa mahdollissa instansseissa YK:ta myöten, mutta eipä ole saaneet mahtijärjestöt tätä maata "kuriin".
Toki maailmanpolitiikalla ja maan öljy- ja rahavaroilla on osuutensa asiaan, siis no-can-do.
Meillä on kuitenkin edes Ikea, melkein kuin kotona kävis. Nyt luetaan lehdistä ympäri maailmaaja  jopa BBC uutisoi telkussa, että Ikea retusoi katalogiaan saudien eritystarpeisiin. Naisten kuvat pois, ja silleesti.... mikäs uutisarvo tällä asialla oikein on?
Selasin mielenkiinnosta paikallista katalogia, joka vanhentui elokuussa.... ei sielläkään ole ensimmäistäkään naisen kuvaa. Ihmisiä on yleisesti aika harvoissa kuvissa, vain miehiä tai muutama taapero. Onhan se tietty tämän maan kulttuurille jo eksoottista, että kuvissa miehet leikkii palleroiden kanssa ikea-lastenhuoneessa ikea-leluilla. Lasten kanssa leikkiminenhän on nannyjen puuhaa, ei siihen äitejä tai varsinkaan isiä tarvita.
Poikaporukassa keittiöhommissa, ruotsalaistyyliin :)
Naisettoman katalogin julkaisun tekee uutisarvoiseksi se, että muutama feministi ihmisoikeusaktivisti ministeri nosti asiasta äläkän Ruotsissa. Onhan se ihan kauhian väärin, että naiset fotoshopataan pois kylppärikuvista... pitäsköhän Ikean lopetta kaikki toiminta tässä maassa, koska ihmisoikeudet ei toteudu ruotsalaisen mallin mukaan.
Olen varmasti elämäni aikana tehnyt paljon ns. turhaa duunia, kuluttanut paljon energiaa asioihin joihin olen uskonut, vaikka ei olis kannattanut, mutta tämä kansalaisaktiivisuus jo menee yli ymmärryksen.
Kaksi vuotta olen tässä maassa ollut, enkä edelleenkään vaivaudu nousemaan barrikaadeille naisten ajo-oikeuden tai abayan käyttämättömyyden puolesta. Joskus pitää ymmärtää, että turha on turhaa ja säästää paukut tarpeellisempaan. Ruotsalaispolitiikot keskittykööt omien siirtolaistensa ongelmien ja käytösmallien pohtimiseen, antaa tämän feodaalilaitoksen aikasen diktatuurin olla entisensä.
Paikallisessa Ikean luettelossa on kyllä muitakin erikoisia juttuja; esimerkikisi tarjolla on aika paljon jalallisia mehulaseja, 6-kappaleen pakkauksissa. Euroopassa ne myydään viinilaseina. Korkkiruuvia kutsutaan avaajaksi, paikalliset tuskin tietävät mitä sillä tehdään. Lisäksi kaupan valikoima ei suinkaan ole sama, kuin esim Helsingissä. Hämmästyin, kun huomasin, mitä kaikkea melkein tarpeellista keittiötarviketta esimerkiksi tästä paikallisesta kaupasta puuttuu. Lisäksi tietenkin paikallisen rtavan mukaan, kun jokin tuote on loppu, se on loppu koko tulevan vuoden. Kyllä näitten pikkuongelmien kanssa voi elää, luovuus ennen kaikkea:))
Tämä kuvien käyttöhän on aika lailla pannassa koko kulttuurissa, valokuvan otto kun voi viedä ihmisen sielun. Lisäksi tiedämme, ettei profeetasta saa tehdä minkäänmoista kuvaa.... Kuninkaan kuvia sitävastoin saa viljellä runsain mitoin, ihan missä vaan. Kansallispäivän kunniaksi olivat jopa lanseeranneet auton tuulilasiin kiinnitettävän kalvon, joka näytti edestäpäin siltä, kuin kunkku olisi ratin takana..... kalvon läpi sisältä ulos onneksi näki ainakin jotenkuten. Vaan eipä taitais suomalaisia katsastusmääreitä täyttää.
Kunkku on jotain lähes 90-vuotias, mutta kuvat katujen varsilla on hienosti fotoshopattuja, mies näyttää reilusti alle 70-vuotiaalta.
Niin, ja naisten kuvat; semmosesta täysmustasta pingviinin oloisesta hahmosta ei saa ottaa kuvaa, koska kukaan vieras ei saa nähdä naista.... eihän meillä kuiternkaan ole vielä niitä Bond-kameroita, jotka riisuu vaatteet. Ja musta möykky on musta möykky, riippumatta kuka siellä on sisällä.
Vesiurheiluliikkeessä on kaupan kaikenmaailman kelluntaleluja, pakattu pakkauksiin joissa miehiä, naisia ja lapsia ilakoimassa ko tuotteen kanssa. Naiset on säännönmukaisesti sutattu mustalla tussilla näkymättömiin. Kaikenlaisia omituisia ammatteja tässä maassa on, tullilaitoksella varmaan usieta "naisten suttaajia". Ja kaupan mallinuket tietty on päättömiä.
Maassa maan tavalla tai maasta pois. Pyhiinvaellus, hajj, on alkamassa ja joukkojen kerääntyminen pelipaikoille on alkanut. Kaikilla alle 45-vuotiailla naisilla on oltava holhooja, että pääsee maahan.... lähes tuhat nigerialaista naista lennätettiin takaisin holhoojan puutteen vuoksi. Onkos tämäkään oikein, kun naiset vaan halusivat täyttää tärkeän uskonnollisen tehtävän.... ja sitten ehkä myöhästyä paluulennolta ja jäädä tänne laittomasti. Näitä pyhiinvaeltajia kyllä vahditaan kuin arvokarjaa, yhtään omatoimista askelta ei saa ottaa.
Pyhiinvaellus on myös valtava business, saudit kerää suuret voitot näistä uskonnon harjoittajista. Valtio myös hoitaa valtavaa kuljetusrumbaa. Useat charterlentoyhtiöt heittävät hyvin tuloksellisen parin kuukauden keikan muslimeja lennättäen. Puhuin amerikkalaisen jumbojettikapun kanssa; kundit lentää nyt täältä Jakartaan (10 tuntia) tyhjillään, tuovat lastin tänne ja taas takas tyhjillään... marraskuussa sama rumba, mutta toisin päin. Ja Finnair itkee jokaista tyhjää jakkaraa lennoillaan.... mitenkäs se on se uskonnon ja rahan suhde :))
Jossain Ikea-jutussa mainittiin, että Saudi-Arabiassa naiset ei saa ajaa autolla eivätkä liikkua yksinnän kaduilla. Tiedoksi kaikille, nainen saa liikkua täällä ihan itsekseen, kaduilla tai kaupoissa. Enkä minä edes peitä päätäni.
Talvi taitaa taas yllättää autoilijat..... vaihtakaa nastarenkaat ajoissa.
Muistakaa myös, että suppilovahveroita voi hyvin poimia, vaikka vähän lunta ripotteleekin:))


lauantai 22. syyskuuta 2012

Isänmaallisuus ennen kaikkea.....

.....vaikka uskontoaanhan nämä arabit nyt silmittömällä raivollaan puolustavat. Saudi-Arabiassa valtio on yhtä kuin uskonto ja samaa idea on useimmissa arabimaissa. Tämä tarkoittaa, että uskonnon loukkaus vaikkapa pienellä filmin pätkällä on yhtä kuin neukkujen hyökkäys Suomeen reilu 70 vuotta sitten.....
Islamin uskoiset ovat huomattavan herkkiä "jumalaan" puuttuttumiseen. Mitään kuvia tai muita palvontakohteita ei sallita, eikä profeetoista ole syytä edes ajatella poikittaista sanaa. Johan nuo fanatikot Timbuktussakin hajottivat kaikki ikivanhat maailmanperintöön kuuluneet temppelit.
Jeddassa on kuitenkin ihan rauhallista, ei minkäänmoisia mielenilmaisuja konsulaatteja vastaan. Tosin ranskan ulkoministeriö lähetti kiertokirjeen kansalaisilleen. Siinä kehoitettiin välttämään kaikkia moskeijoita ja väkijoukkoja...... ja kun tässä maassa moskeijoita on vähintään yhtä tiheässä kun on anniskelupaikkoja Lappeenranna keskustassa. Kotiamme lähinnä oleva minareetti on alle 100 metrin päässä, onkohan se riittävän kaukana:)
Siis konsulaatit toimii niin kuin ennenkin ja Sveitsin kansaalispäivää (01.08) vietettiin torstaina. Tilaisuudet on kivoja, koska kutsuvieraat on kovin sekalaista jengiä. Taas osuimme erikoiseen pöytäseurueeseen. Pöydässä istunut valtava saudi esitteli poikansa, junior doktor, hammasläkäri... ja minä itse, senior,  olen kirurgi, joka käyttä veistä. Kas kummaa, kun en yhtään pelästynyt moisesta esittelystä, esittelin itseni ammattitaitoiseksi leikkaussalihoitajaksi. Siitähän hemmo innostui ja selitti kovaan ääneen, kuinka pielessä saudien sairaalat ovat, ei mitään vastuuta  laadusta eikä varsinkaan taloudesta... julkinen terveydenhuolto kuulema maksaa Jeddassa 30 miljardia (6 mrd E) rialia vuodessa. Henkilökunta sen enempää kuin potilaatkaan eivät halua nähdä yhtään ylimääräistä vaivaa , ajatellaan että kun polvet protetisoidaan tänään, huomenna olen terve ja hoikka, ihan ilmaiseksi.
Hämmästyttävää kyllä, olin ehdotomasti ihan samaa mieltä tuon lihavan pyyhepäisen miehen kanssa. Ilahdutin häntä vielä kertomalla muutamista hyvän leikkaussalihoitajan ominaisuuksista; minulla kuuluu olla seuraavaksi tarvitsemasi instrumentti jo kädessä ennen kuin itse edes tiedät sitä tarvitsevasi, aina askeleen edellä.... ja hyvä passari on 2 askelta edellä. Olisin kuulema unelma leikkussalissa..... mutta kun tiimityötä ei tehdä yksin ja ne pahimmat puukot on aina niillä duuniukavereilla. Pidättäydyin kertomasta menneisyydestäni National Guardseilla, saudit saavat moittia omiaan, (tosin se on harvinaista) mutta ulkomaalaisten on pidesttä suu ainakin osittain supussa.
Tyyppi ilmoitti toimivansa konsulttina ja neuvonantajana ja taistelevansa väsymättä vastuullisemman ja laadukkaamman terveydenhuollon puolesta tässä maassa. Tulkitsin asian niin, että mies on rähissyt jo liikaa kaikissa valtion ja myös yksityisissä sairaaloissa ja instansseissa, joten kukaan ei häntä enää kirurgin hommiin palkkaa. Käyntikortti ilmoittaa herran sähköpostiksi hotmail osoitteen....
Mitä tuohon taloudellisuuteen tulee.... sairaala, jossa kävin työpaikkaneuvotteluja viime syksynä ja joka piti avattaman viimeistään joulukuussa, näyttää olevan edelleen ihan suljettu. Se on privattisairaala, ja pojilta luultavasti puuttuu joku tärkeä nimi jostain paperista; maksaako nimi enemmän kuin sairaalan seisottamien on eri juttu. Jonkun prinssin sijoitus siinä seisoo....
Siis jatkan valitsemallani uralla, pinnan alla, enkä toistaiseksi haaveile sairaaloista.
Saudien kansallispäivää vietetään huomenna, se on aina 23.09 länsimaisen ajanlaskun mukaan. Tulossa on isot karbevaalit, kadut on jo nyt joulukoristeltu ja autoja sun miita rekvisiittaa maalataan kiivaasti vihreiksi. Kansallispäivä sattuu nyt sunnuntaiksi, eli viikon toiseksi päiväksi. Ilman mitään ay-neuvotteluja, kunkku ilmoitti, että myös lauantai on sitten vapaapäivä.
Pitkän viikonlopun käytämme samoin kun normaalin viikonlopun; sukeltamaan!
Pukeutukaa lämpimästi, muistakaa myös villassukat:))

tiistai 18. syyskuuta 2012

Kävin hammaslääkärissä

Kauppalehdessä yms julkaisuissa on viime aikoina ollut jokunen uutinen suomalaisten saudien kanssa tekemistä suurista hammashuolto kaupoista. Sekä koulutusta, että koneita ja laitetta ostetaan tänne runsain mitoin. Sairaalassa näkemäni perustella tällä tarvittaisiin myös runsaasti proteesimestareita, hammashuolto on aika jälkijättöistä aikuisten keskuudessa. Kamalia purukalustoja.
No, kävin paikallisella klinikalla ihan vaan tarkastuksessa, kun sopiva tilaisuus tuli vastaan.  Klinikka oli ihan siisti, marmoria ja nahkahuonekaluja, mutta ei kristallikruunuja eikä myöskään ruuhkaa. Tietojärjestelmä oli hiukan ontuva, tyttö kysyi josko olen ranskalainen? Ei täällä koneellla ole Suomi-vaihtoehtoa.... sanoin, et ihan sama mikä, kunhan länsieurooppalainen. Mikä maa kuuluu länsieuroopaan?
Hammaslääkäri on libanonilainen, ranskassa opiskellut ja hammaskirurgi titteliltään. Englaninkielen taitoinenkin:) Huone oli varsin simppeli, mutta valot sun muut vähät vehkeet oli ihan moderneja. Pieni keskustelu käytiin kumihanskoista, kun sanoin, että noita haisevia talkkipöllyjä et muuten suuhuni laita. Allergia-asia tuli ymmärretyksi lyhyehköllä selityksellä heveiineistä ja anafylaksiasta:) Siis suuhun vaan katseltiin sitten peilillä. Otetaan kuitenkin röntgenkuva varmistukseksi.
Huoneessa kännykää näppäillyt filipiino vei sitten kuvaushuoneeseen, jahka facebookiltaan ehti. Pienessä komerossa 2 hoitajaa. Valtava painava lyijyessu käskettiin laittaa päälle.... yritin esittää, että kilpirauhasen suojaaminen varsinkin tässä iässä olisi mielestäni paljon tärkeämpää kuin alavatsan, jonne säteet ei niin hyvin edes yllä..... sama kun olisin selittänyt luolasukelluksen periaatteita. Eivät olleet hoitsut koskaan kuulleetkaan moisesta.
Kuva tuli otettua, digitaaliversio siirtyi jouhevasti lääkärin monitoriin.  Muuten hyvä, mutta yhdessä hampaassa ehkä saattaa olla mahdollisesti jotain sanomista yhden juuren  kärjessä. Sitä varten miut pitää lähettää juurispesialistille. Niin, ja nuo paikatut poskihampaat pitäisi korvata kruunuilla, etteivät hajoa syödessä......... vai niin. Hyvin ovat toistaiseksi kestäneet ja kivien syötiä koitan välttää, siis ei vaihdeta mihinkään. Enkä ihan heti minkään juurimaakarin käsittelyynkään lähde, ainakaan tässä maasssa.
Hammashoitajan puhdistuskäsittelyyn kuitenkin suostuin. Vahingosta viisastuneena otin kotivarastosta laadukkaat Biogel leikkauskäsineet vastaanotolle mukaan hammashoitajaa varten. Filippiino harjasi hampaat koneharjalla ällöllä makialla tahmalla.... vettä tuli nenään jopa sukeltajan mittapuun mukaan ihan liikaa, lisäksi mössö valui pitkin poskia. Toisen suupielen tyttö sai revittyä niin, että haukottelu koski vielä viikkko käsittelyn jälkeenkin. Onneksi mitään teräviä instrumenttejä ei ollut esillä:) Ei kyllä mitään mitään muutakaan hammasvälien puhdistukseen...
Suomalaisten suuhygienistien tarjoamat palvelut on ihan toista luokkaa, kyllä suomalainen ammattitaito on poikaa. Autonkuljettajaa odotellessa luin infotaululta, että kyseinen harjaaja, Rebekka, on oikeesti hammaslääkäri. Olen ennenkin ollut sitä mieltä, että Filippiinien koulutustaso ei yllä lähellekkään eurooppalaisia standardeja, tämä Rebekka vaan taas todisti ajatukseni oikeaksi. Tottahan se on, ettei lääkärien pidä sotkeutua hoitajien hommiin (peittelemään leikkauspotilaita tai virittämään haavalappuja yms), mutta eikös hammasharjan käyttö kuulu jo kansalaistaitoihin:)
Toivottavasti ei tule uusia tarpeita  mennä klinikalle, vaikka nyt sen jo helposti löydän.
Kaikenlaisia hämmästytäviä juttuja tulee edelleen vastaan. Viime viikolla supermarketin lihatiskillä paikallinen mekkomies odotteli tilauksensa valmistumista. Tupakka tunnetusti aiheuttaa riippuvuutta, joten rasia esiin ja sätkä suuhun. Tulta ei miehellä ollut, mutta lihanmyyjä ystävällisesti ryntäsi apuun sytkärinsä kanssa. Siinä sitten herra tupakoi ajankulukseen.....
Paikallisen ranskalaisen kahvilan oviin on ilmestynyt tupakointikieltoa osoittava kyltti, sellainen kuva jonka luulisi kaikkien kulttuurista riippumatta ymmärtävän. Silti näyttää paikallisilla olevan joko ymmärrys tai tottelevaisuus hakusessa, tupakointi on kansalaisen perusoikeus! Muuten tuossa kahvilassa käynti kyllä on verrattavissa pieneen ulkomaan matkaan, lomaan:)
Sveitsin kansallispäivä on oikeesti elokuun ensimmäinen. Kaikki paikalliset sveitsiläiset kuitenkin ovat silloin lomalla euroopassa, joten juhlioita olisi kovin vähän. Ystävälinen konsuli järkkää bileet näin jälkijättöisesti, kun parempi yleisömenestys on taattu. Tulevana torstaina on illallisjuhlat, asiallisella tarjoilulla:))
Apple vaiko Nokia, kumpi ompi parempi.... tekemään mainosvideoita:)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Mutawa

Mutawa on paikallinen uskontopoliisi, varsinainen maanvaiva.
Uskontopoliisin tehtävä on valvoa, että Sharia-lakia noudatetaan pilkulleen tiukimman mahdollisen tulkinnan mukaan. Poliisivahvuudessa on "ehkä" noin 3500 poliisia ja lisäksi lukuisa joukko ns vapaaehtoisia kiihkoilijoita. Nämä vapaaehtoiset varsinkin ovat usein entisä vankilakundeja, jotka ovat joutessaan opeteelleet sellissään koraanin ulkoa ja ryhtyneet kiihkouskonnollisiksi ja siten saanet tuomionsa lyhennettyä. Eikös Suomessakin joku rikollispomo esiintynyt saarnamiehenä ja käännynnäisenä  vast´ikään otsikoissa?
Nämä "poliisit" nyt kuitenkin partioivat ympäri kuningaskuntaa, Jeddah oli viime viikkoihin asti aika vapaamielinen verrattuna esim pääkaupunkiin Riadiin. Nyt on kuitenkin imaamit ja poliisijoukot ilmiselvästi huomanneet tämän satamakaupungin holtittoman ilmapiirin ja tarttuneet toimeen ilmapiirin puhdistamiseksi.
Mutawan tehtävä on siis valvoa, että lain uskonnollista puolta noudatetaan, ylinopeuksiin nämä eivät puutu. Tyypit saavat pidättää miehet ja naiset, jotka ovat tekemisissä toistensa kanssa, mutta eivät saman perheen jäseniä. Vesilaitoksen jordanialainen kirjanpitäjä istui putkassa reilun viikon istuttuaan sitä ennen kahden tuiki tuntemattoman naisen kanssa mäkkärissä samassa pöydässä: eivät kuulema edes olleet nättejä tyttöjä:=). Niin ikään homot ja huorat saa pidättää på en gång. Naisten pukeutumiseen, tai siis pukeutumattomuuteen, saa puuttua. Kauppojen aukioloa ja varsinkin valikoimaa, ettei ole sikaa tai viinaa kaupan, pitää myös kontrolloida. Lisäksi mutawa voi pidättää muun kuin islamin uskon harjoittamisesta kiinni saadan tyypin... siis ei pidä isä meitää turhaan hokeman.
Saksalainen ystävättäreni Chris oli viime viikolla ostoskeskuksessa aviomiehensä ja teini-ikäisen poikansa kanssa, pukeutuneena abayaan kuten määräys on. Mutawa kuitenkin otti hänet parkkihallissa hampaisiinsa, vaati laittamaan huivin vaaleiden hiusten peitoksi. Huom: kristityillä ei ole päänpeittopakkoa edes tässä maassa! Tyypit olivat seuraanneet perhettä ladelleen vaateitaan ostoskeskukseen, kuuntelematta sanaakaan aviomiehen käskyistä painua sinne, mihin päivä ei paista.
Lopulta perhe pakeni naisten alusvaatekauppaan, "family only" merkattuun, ja partajeesuus edelleen vouhkasi näyteikkunan takana. Ymmärrettävästi erittäin epämiellyttävä kokemus, vaikka kuulostaa melkein hupaisalta.
Myös käyttämämme sukellusranta oli ratsattu viikko sitten. Rannalla käy paljon saudeja sukeltamassa ja siellä on myös moskeija porttien sisäpuolella. Mekasta tulevat sukeltajat kyllä rukoileevat helposti myös laiturilla..... Rannalle ei vaadita jäsenkorttia eli se on avoin kaikille, eli siis varsinainen paheiden pesä.
Muutamat lomahuoneistot oli tarkastettu ja muutamat tyypit pidätetty, koska huoneistoissa oli naisia ja miehiä....
Minulla oli aiemmin rannalla "sukellusoikeus", ei ihmisoikeutta niin kuin ei missään muuallakaan tässä maassa. Kohtelu oli kuitenkin ystävällistä ja asiallista. Nyt kundi portilla esitteli uudet määräykset; bikinit ehdottomasti kielletty, valokuvaus ehdotomasti kielletty, ole tarkka kenen kanssa puhut yms. Ja mene pukemaan märkäpuku naisten vessaan, äläkä liiku ilman sitä missään. En ole ennenkään bikineissä tuolla liikuskellut, mutta en myöskään vessassa märkkäriä pukenut....  Luulen, että jos yritän rannalle esim. amerikalaisessa sotilasseurassa, en pääse. Siis koulutusmahdollisuuteni rajautuivat huomattavasti. Kun niin monelle rannalle vaaditaan se "jäsenkortti".
Jo viikossa auringonpalvojien tyyli oli muuttunut. Aiemmin rannalla löhösi paljon lihavia libanonilaisia bikineissään, nyt oli mustia pingviinejä. No, ei ainankaan nahka pala.
Torstai-iltana kävimme meille suositellussa thaikkuravintolassa. Ihan hyvää tavallista thairuokaa, ja paljon asiakkaita. Mutta kun jokainen pöytä oli erotettu korkeilla sermeillä toisistaan, ettei vaan kukaan huutele tai edes vilkuile naapuripöytään. Jotenkin tyhmä olo istua kolkossa lokerossa, niin kuin oottais jotain alatyylin halpahintaista privaatti peep showta. Mutta kun ne määräykset.....
Tuskin menemme ravintolaan uudestaan, ympäristö ei vastannut mielestämme viihtyisää ravintolaa. Olen joskus kirjoittanut paikallisesta italialaisesta Margaritha ravintolasta, joka voisi olla vaikka Euroopassa, jos mustat ja valkoiset päälysvaatteet riisuttaisia asiakkailta.
Oppia ikä kaikki on hyvä motto; siksi olemme opiskelleet uutta sukellustekniikkaaa. Pullot ripustetaan nyt roikkumaan kylkiin eikä enää selkään. On kuulema tosi hienoo.......luolassa varmaan juu, mutta aika työlästä puuhaa noin päivittäistoimintona. Uuden James Bond tempun kyllä opin; paineilmapullosta voi hengittää pinnan alla ilman mitään paineenalentajia, suoraan venttiilistä. Ihan niin kuin James :))
Niin, ja ranskan kakkoskurssi alko, se syö sukeltajaa!
Mukavaa sienestystä:=)
Uimaankin voi vielä mennä, Saimaan vesi näytti aamulla olleen 15,4 asteista.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Kesäloma

Suomessa oli elokuussa ihan pirun kylmä, myös ilmatieteenlaitos todistaa sen. Jos hellepäiviä, yli 25 astetta oli vaan 5 Lappeennrannan seudulla koko kesän aikana, olisi mielestäni sopivampaa puhua ilmaston jäähtymisestä kuin ilmaston lämpenemisestä.
Reilun 2 viikon aikana Hinkanrannassa nautimma aamiaista peräti 3 kertaa ulkona terassilla, lounaita about saman verran ja illallisia muutaman enemmän ihan ähmällään, paksut villatakit päällä. Saimaan pinta on kovin korkealla, mutta lämpötila sitävastoin hyvin alhaalla. Korkein mitattu lämpötila saunarannassa oli 18, ei juuri houkuta uimaan huvikseen, varsinkin kun ilma oli reilu 10 astetta ja tuuli ja tuiskusi. Onneksi saunan sai lämpimäksi, sveitsiläisen mielipiteen mukaan ajoittain jopa liian lämpimäksi. Vaan ei tuo elämä pelkän Saimaan peseytymismahdollisuuden varassa ollut ihan auvoista, lämminvesisuihku olis huissin kiva.
Ilma on mikä on ja sen kanssa on elettävä, siis lisää vaatteita päälle. Meillä oli kuitenkin paljon kivoja juttuja. Metsässä on loistava tuoreruokavarasto, ihan käden ulottuvilla. Ei kuitenkaan muututtu keltaisiksi, vaikka kanttarellejä joka päivä syötiinkin...... eikä sinisiksi ainakaan runsaasta mustikoiden syönnistä. Ruokavaliosssa yritettiin toteuttaa lähiruoka ideologiaa ja aika hyvin onnistuttiin. Toki mämmi oli Oululaisen tekemää, mutta ei ollut Alainin mielestä huono ruokakokemus. Jos nyt ei ihan herkkunakaan pitänyt ;)
Suomen kesä
Sveitsissä voi helposti nauttia lähiviiniä, ihan niin kuin  myö saadaan mustikat poimittua talon takaa. Tässä viinijutussa piti kuitenkin mennä merta edemmäs kalaan, juomat olivat tuontitavaraa. Ei pidä pyrkiä ideologiseen täydellisyyteen laadun kustannuksella, ei Elysee kuohujuoma vastaa oikeaa ranskalaista shampanjaa.
En ihmettele yhtään, että matkatoimistojen äkkilähdöt loppuivat nopeasti, kyllä kesällä kuuluu olla terassikelit ja lämmin ilma. Meille tuo kylmyys ei tietenkään sinäänsä ole katastrofi, koska täällä kotona on aina reilu 30 lämmmintä. En usko, että Jeddassa päästään koskaan alle hellerajan, Riadissa kyllä saattaa olla talvella jopa miinusasteita.
Tuossa kotimatkalla mietiskelin, miten paljon lentomatkailu on muutaman vuosikymmenen aikana muuttunut. Eikä ihan pelkästään saudien New Yorkissa tekemien temppujen takia.
30 vuotta sitten kaveri oli matkatoimistossa töissä ja oli onnesta soikeena, kun sai lentolipun kirjoitukseen oikeuttavan kurssin suoritettua. Sen pitkulaisen paperinivaskan täyttäminen kun oli jonkunmoista salatiedettä ja osaamisesta sai jopa lisää liksaa. Sitten lentokentällä virkailijat hoitivat leimoja kuponkeihin ja lappuja matkatavaroihin, ja antoivat boarding passin.
Nyt ostetaan lentolippu netistä, saman tien voi varata jo istumapaikatkin (ikkunapaikka!) valmiiksi. Check-in suoritetaan itse tietokoneella ennen kotoa lähtöä, tai sitten lähtöaulan automaateilla. Boarding passi tulee kännykkään. Siten liimaat matkatavaroihin lipukkeet ja laitat hihnalle.
Turvatarkastukseen poimit itse kaikki tarjottimet ja purat läppärit erikseen ja riisut kellot ja vyöt yms....
Läpivalaisun jälkeen pakkaat kaiken takaisin ja palautat brikan kiertoon..... Ymmärsin, että turvatarkastusten tiukennuksen jälkeen aukesi valtavat työmarkkinat näille tarkastajille, tuhansia uusia duuneja jopa Helsinkiinkin. Vaan eipä toimintaa valvonut tyttö vaivautunut auttamaan edes liikuntarajoitteista pappaa Helsingissä.... te kaikki itse.
Kaikki seuraavat pykälät on helppo läpäistä vilauttamalla kännykkää lukulaitteisiin.... Kyllähän tämä meiltä käy, mutta kannan huolta iäkkäämmistä ja vähemmän it-nörteistä harvoin lentävistä matkustajista. Kun näyttää nuo ihmiskontaktit olevan kovin kortilla lentokentillä. Vaikka väkee on kuin kauhiasti.
Minulla ei ole kokemusta varsinaisista halpalentoyhtiöistä joissa laatu on vedetty alas henkilöstöä vähentämällä ja kaikesta veloittamalla, eikös ne vessamaksujakin kaavailleet. Lentäjät lienee oltava koulutettuja, mutta se muu henkiläkunta....
Turkin lentoyhtiö mainostaa itseään Euroopan parhaana. Euroopan sisäiset lennot on ihan ok, mutta sitten kun mennään Istanbulista itään. Meno on kuin karjalauman kanssa matkustaisi ja palvelua ei ole. Viimeiksi matkalaukut toimitettiin Jeddassa tuonne pyhiinvaellus terminaaliin, kun suurin osa koneen matkustajista kuulema päätyi sinne.... tavallisten matkaajien piti sitten odottaa aamuyöllä 2 tuntia laukkuja :(
Saksalainen lentoyhtiö toimi paremmin ja sivistyneemmin, ei voi mitään. Ei tämä paremmuus johdu ainoastaan siitä, että heti miten Jeddasta nousun jälkeen tarjotaan viiniä:), muutenkin on jotenkin ihmismäisempi fiilis.
Pyhiinvaellus eli Hajj on tuossa loka-marraskuun vaihteessa. Vääräuskoisten on silloinkin syytä poistua maasta, mikäli mahdollista ja kaiken lisäksi se on lomaviikko kaikille. Olisihan tuo loistavaa suppilovahveroaikaa, mutta suuntaamme silti johonkin lämpimiin lähivesiin sukeltamaan.
Työ-ja vapaa-aika on kyllä pahasti sekasin, sen myönnän: kaikki muu paitsi sukellus on turhaa eli elän unelmaani :)
Menkää puolukkametsään sään salliessa ja kerätkää sienet talteen ennen lumien tuloa :))

lauantai 4. elokuuta 2012

Puhtaus on puoli ruokaa

Itävaltalainen Semmelweiss keksi aikoinaan käsienpesun merkityksen; äidit ja lapset kuolivat klinikalla harvemmin infektioihin, jos lääkärit pesivät kätensä siirtyessään ruumiinavaustoimista avustamaan synnytyksiä. Kuulostaa aika loogiselta ja siksihän meidät jo lastentarhassa opetetaan pesemään kätemme  ulkotöistä tullessa ja ennen ruokailua.
Kirurginen käsienpesu onkin jo tarkempi juttu, ei riitä, että näkyvä paska poistetaan. 30 vuotta sitten leikkuussaliurani alkutaipaleella kädet jynssäättiin karkealla harjalla ja tömäkällä saippualla kyynärpäitä myöten, puhdasta tulee kun nahka punottaa. Taktiikat ja tekniikat ovat muuttuneet, nykyisin puhutaan käsien desineftiosta ja pöpöt tapetaan alkoholipitoisilla käsihuuhteilla. On muuten huomattavasti nahkaystävällisempää puuhaa ja vettäkin säästyy....
Käsidesin käyttö on levinnyt jo terveydenhuollon ulkopuolelle, myös tähän "ei aina ihan moderniin" maahan. No, National Guards-ohjesääntö vaati harjaamaan kädet kyynärpäitä myöten aina ennen leikkauksiin osallistumista; 10 harjan vetoa per siivu.... siis jokainen sormi on 4 sivua eli laske 4 kertaa 10 harjan vetoa per sormi, jne.... Turha sanoa, että konflikti kohdallani oli valmis. Käsidesiä ei juuri arvostettu, käytin varmaan puolet koko leikkurin kulutuksesta vuoden aikana. Joka aamu sain etsimällä etsiä turhina pois viedyt "myrkkypullot".
Tehokas aine
Nyt käsidesiä kuitenkin markkinoidaan suurelle yleisölle markettien kassoilla ja mainoksissa. Vaan ei mitä tahansa mömmöä vaan ehdottoman alkoholitonta, lapsille ja muslimeille turvallista käsihuuhdetta.
Lehden mukamas neutraalista artikkelista luin, että "NO-GERM" alkoholittomat tuotteet takaavat bakteerittomat turvalliset kädet 2-4 tuntia käytön jälkeen.... alkoholiaineiden vaikutus kuulema loppuu samantien kun aine kuivaa, vaikutus kestää vain 12 sekuntia! Muutaman artikkelin silmäily netistä vahvisti uskoni; markkinamiesten höpöhöpöpuheita. Mutta niin kovin uskottavaa..... ja nimenomaan tässä kulttuurissa, jossa "auktoriteettia" ei kyseenalaisteta.
Alkoholihan on tietty kielletty näillä leveyspiireillä, myös ulkoisessa muodossa. Jopa leikkuusalueen desinfiontiin oli koko leikkurissamme 1 pullo pirtua, käytetään vain erikoistapauksissa ja kirurgin määräyksestä... Ja entäs jos lapsen kädet menis ja hölväis viinalla....  Alkoholi kun ulkoisesti käytettynäkin kuivattaa ja vaurioittaa ihoa ihan kauhiasti.
Uskokoon markkinapuheita ken tahtoo, näillä huuhteiden myyjillä on kuitenkin aika isot markkinat tässä maassa. Niin, rikon lakia, koska repussani kulkee 100ml dilutuspullo, myös maasta poistuessani ja maahan palatessani.
Missään näkemissäni mainoksissa ei mainita, että ainakin suurimmat tahmat olisi hyvä pestä käsistä aika ajoin, vähän "nogermiä" ja puhdasta tulee. Vielä en ole uskaltanut keneltäkään kysyä, josko nämä huuhteet kelpaavat myös ennen rukousta tehtävään peseytymiseen..... mahtava markkinarako jos tuote hyväksytään viralliseksi rukouspesunesteeksi.... vesihän on aika ajoin pahasti kortilla. Miettikkää määriä; 30 miljoonaa rukoilijaa pelkästään tässä maassa ja 5 kertaa päivässä hölvätään, jalat, kädet, pää, korvat, nenät.... kulutusmäärät räjähtäisi.... ja muovipullojätevuori kasvaisi.
Nyt nämä paikalliset kuitenkin viettäävät reilut puolet vuorokaudesta paastoten.... kaikki paikat apteekkeja myöten on kiinni valoisan ajan. Ilta kymmeneltä kuitenkin kaikkien on lähdettävä ulos shoppailemaan ja muuten vaan kruisalemaan. Keskiviikkona puolilta öin matka, johon klo 19 meni 20 minuuttia, kesti vajaat 2 tuntia. Pitää siis olla kunnon juhlat, ennen kuin kotoa poistutaan illalla, jo ihan oman turvallisuuden vuoksi.
Saudinaisille aukesi uusi tulevaisuus, kun sinivöinen judokatyttö kävi olympiakehässä häviämässä alkueränsä. Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto pitänee tässä tapauksessa paikkansa, seuraaviin kisoihin on varmasti jo helpompi päästä naistenkin mukaan.... tietenkin jonkinmoinen taso olisi hyvä pitää mielessä. Kovasti hämmästelin, kun katselin naisten 100m vapaauinnin alkueriä, ekassa erässä olisin 35 vuotta vanhalla ennätykselläni sijoittunut toiseksi, voittanut 2 osallistujaa....
Ohessa saudien suitsustusta naisurheilusta: http://www.saudigazette.com.sa/index.cfm?method=home.regcon&contentid=20120804132046
Ei tuo Suomenkaan  olympiamenestys ole huimaava, lieneekö kylmä kesä aiheuttanut ongelmia harjoitteluun? Ja lisää kylmää ja vettä näytäs olevan luvassa, mitenkäs tarkenemme ensi viikola Hinkassa?

lauantai 28. heinäkuuta 2012

Meren ihmeitä

70-luvulta lähtien on telkussa näytetty komentajakapteeni Jacques Cousteaun seikkailuja Calypso ja Alcyone aluksilla pitkin ja poikin maailman meriä. Turha kai mainita, että ko. filmit ovat ehdottomia suosikkejani, edelleen. Periaatteessahan on vähän harmillista nähdä, kuinka paljon kaloja ja esim. haita oli vielä perikymmentäkin vuotta sitten Sharm el Sheikhissä; nyt niitä ei löydä edes etsimällä!
Ihmiskunta ei piittaa merien hyvinvoinnista, vaikka Cousteau siitä kuinka saarnasi.
Meillä on ollut Punaisessa meressä jo melkin kuukauden ajan kovin "sottaista" vettä, ihan on harmaata. Täysikuun aikaan suuret nousu-ja laskuvesivirrat tapaavat sekoittaa näkyvyyden, mutta ei sen kuukautta pitäisi kestää. Ulkoriutoillakin maisema on ajoittain kuin tammikuisessa pakkaslumisateessa, semmosia hiutaleita leijuu kaikkialla. Yhtä kaikki, vesi on ihanan lämmintä:)
Pari viikkoa sitten katseltiin tukialukselta valtavia levälauttoja, ihan kuin koivun siitepölyä tai sitten sinilevää. Kumpaakaan noista harminkappaleista ei meillä täällä ole, joten mitäs se mössö sitten on?
Tämä ei onneksi ole pilssinvettä

Korallit lisääntyvät lähettämällä polyyppinsa avoveteen, virran vietäviksi. Erinomaisen tästä systeemistä tekee se, että kaikki korallit pölyttää samaan aikaan, jokseenkin väriin ja laatuun katsomatta. Sanomattakin on selvää, että
jos buffee olisi auki ympäri vuoden, tulisi kaikki syötyä ja lisääntyminen ja leviäminen olisi vaikeaa. Joukkovoimalla jyräten iso osa polyypeistä selviää jatkoon ja kasvamaan koralleiksi. Mistä kaikki korallit ympäri Punaisen meren tietäävät, että nyt on aika, ei kukaa tiedä. Ne vaan pöllyyttä porukalla, viimeiksi jokunen viikko sitten.
Osuttiin todistamaan erään mattimyöhäsen siemennystä. Ihan kuin pienestä tulivuoresta olisi pulpunnut pieniä lasikuulia, varsin vaikuttava näky. Juu, kamera olis tietty ollu kiva, mutta kaikkea ei voi aina saada.
Siis vesi on täynnä tätä korallimössöä, lisäksi lämmin pintavesi tuottaa paljon planktonia. Tämä sitten aiheutaa sen, että ajoittain uimme melkein kuin ruuhkaisessa akvaariossa. Kaloja on hurjan paljon, ja melkein kaiken kokoisia ja lajisia. Melkein siksi, että isot kalat edelleen on harvinaisia, kiitos paikallisten harppuunamiesten. Perkele!
Nämä kalaparvet kuitenkin tuovat paikalle ravintoketjussa ylempänä olevia tyyppejä. Delfiineillä on supermarket auki ympäri vuorokauden monella riutalla, parvissa on useita kymmeniä delfiinejä kerrallaan. Ensimmäisen kerran sukellusurani aikana delfiinit ottivat meidät pyyteettömästi parvensa jäseniksi, antoivat meidän lilliä ihan rauhassa siinä seurassa, kun sulattelivat ateriaansa. Normaalisti avomeridelfiinit kaveeraavat alusten kanssa mutta eivät laske ihmisiä tai sukeltajia lähelle. Nämä veikot kuitenkin laskivat ihan kosketusetäisyydellle.... hieno fiilis!
Niin, se kamera:  kuten olen jo maininnut, vesi on harmaata, ei siellä mitään kuvia oteta.
Mikä on sitten huono näkyvyys näillä leveyksillä; eilen oli alle 5 metrin syvyydessä pahimmoilaan kuin maidossa uisi, näkyvyyttä käsivarren mitan verran. Nostalginen olo, vaikka ei ollu pimee ja kylmä. Syvemmällä sitten näkee jo 5-10 metriä, ja alle 40 metrissä jopa 20 metriä. Kovin on sumuista.
Ehdottomasti hämmästyttävimmän meren ihmeen näin viime viikolla, kun olin oppilaan kanssa paikallisten suosimalla sukellusrannalla. Ihan oikea saudi siivosi pohjaa, keräsi roskaa verkkopussiin. Ensimmäinen lajiaan, en ole ennen nähnyt. Sairaalassakin kaiki roska tippu just niile sikoilleen, ei puhettakaan käyttää roskista, siivoojat on siivoomista varten. Siis ihmeiden aika ei ole ohi:)
Yltiöhelteet kuulema tulossa Suomeen; jopa 30 lämmintä. Torstai-iltana olin barbecue-partyssa: ilma iltakymmeneltä jotain reilu 40, kosteusprosentti about 80.... ihan kuin olis saunassa istunut, vaatteista sai vääntää vettä. Miun hiukset oli kuin vanhanajan permanetat jutut, ihan kikkarat ja tietty valuvan märät. No, riittävä nesteytys, hyvin menee:)
Nyt jännäämme, saako viiksekäs saudineitonen mennä judomatolle huivi päässä, vai tuleeko koko joukkue saman tien kotiin..... eivätpäs miehet halua kisata valkosessa mekossa ja pyyhkeessä:)
Ramadanin jatkoja, kerätkää sienet ja marjat talteen:)

sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Ramadan Kareem!

...jokavuotinen juhlahumu alkoi taas. Uskonoppineet näkivät uudenkuun sirpin itäisellä taivaalla torstai-iltana ja päättivät aloittaa pyhän paastokuukauden, Ramadanin.
Vuotuinen paastokuukauden vietto kuuluu jokaisen muslimin elämäntapaan, varsinkin tässä sosiaalisen kyttäyksen kehdossa. Kukaan ei yksinkertaisesti uskalla olla paastoamatta. No juu, alle kouluikäiset lapset, raskaana olevat naiset ja muut kovasti paljon sairaat voivat pidättäytyä paastosta. Lisäksi matkustus yms olympiaedustus ovat riittävä syys paaston siirtämiseen myöhempään ajankohtaan. Mutta noin periaatteessa, kun diabeetikko on taudistaan parantunut, hän paastotkoon sairauden takia menettämänsä ramadan-päivät.
Koska tämä on uskon asia, liittyy kuukauteen paljon muutakin, kuin syömisestä pidättäytyminen päiväsaikaan. Pitää välttää tappeluita, kiroilua ja pahan puhumista muista, ei syyttelyä yms panettelua, ei musiikkia tai telkkaa yms seksiä tai muutakaan maallista viihdykettä. Suuhun saa periaatteessa laittaa vain hammasharjan, kunhan varoo visusti nielemästä hammastahnaa. Tämän takia hammastikkujen käyttö on suositeltavampaa.  Olishan se kauhia lakirikkomus, jos puolilta päivin erehtys nielasemaan hampaankolosta löytyneen kanan retaleen.
Kaikkiin rukouksiin pitää osallistua ajallaan ja koraani olisi hyvä lukaista taas ainakin kertaalleen läpi kuukauden kuluessa. Että tuo rukoilupykälä olisi helpompi täyttää, suoritetaan nyt kaikki rukoukset alusta loppuun julkisesti, kovaääniset täysillä. Ylimääräinenkin hartaus ilta kymmeneltä, ikkunat melkein helisee kun imaami pistää parastaan lähimoskeijassamme.
Käytös on oltava nöyrää, kulkekaa katse maahan luotuna. Köyhiä pitää autaa, kerjälaisille pitää antaa rahan lisäksi ruokaa. Kaikenmaailman sosiaalisuus on suositeltavaa, juuri tämän "jakakaa ruokaa" ideologian takia; siis kutsukaa kaikki ystävät ja kylänmiehet ja kauan unohduksissa olleet serkun kaimat ruokailemaan iltarukousten jälkeen.
Paljon armoa ja anteeksiantoa, kuuluu ohjeistus. Kun päivät kuluu enimmäkseen torkkuessa, otetaan vahinko sitten yötä myöten takasin. Käytiin torstai-iltana ruokaostoksilla ja huh huh.... mielestäni suomalainen joulunalusmeininki, tai venäläisten hamstraus, on vielä aika kesyä näitten paikallisten ostovimmaan. Ei riitä, että hankitaan ramadanille tyypillisiä tuotteita, niin kuin meillä jouluruokia, kaikkea muutakin pitää olla valtavasti. Kassajonossa edellämme oli beduiini, jolla oli 16 pakettia jauhelihaa. Kyllä, laskin ne ootellesani.... jauhelihahan on hyvä säilymään, joten parin viikon tarpeen voi hyvin ostaa, kun on hyvä tarjous. Isot perheethän näillä on, mutta..... isokokoisia ovat ihmisetkin.
Siis enemmän ruokaa, parempi mieli.... syötetään myös naapuri niin saadaan "hyväntekeväisyys-suorituspisteet" kasattua:)
Tämä on paikallinen Citymarket, ei Lidl

Paikallisille uskovaisille annetaan paljon ohjeita, miten ramadanin aikana tulee käyttäytyä, niin kuin eivät olisi tapoja oppineet jo äidinmaidossa.
Sen sijaan meille vääräuskoisille ohjeistus voi olla ihan tarpeen.... luin juttuja paikallisesta englanninkielisestä aviisista.
Julkinen syöminen ja juominen on kiellettyä, ettei vaan paastoaville tulisi huono mieli, kun tuo pakana tuossa juo vettä, ja itselläkin olisi jano. Toisaalta, kaikki ravintolat yms ovat suljettu päiväaikaan, joten ei tule kiusausta ostaa jäätelöä.
Me emme myöskään saa hermostua, jos ja kun musliminaapurit rällestää kaiken yötä juhlissaan: meluisat yöbakkanaalit on ihan hyvä tapa, koska päivät kuluu punkassa.
Samaan ideologiaan kuuluu ymmärtää, että paastovien tyyppien aikataulut ja työteho ovat entistä enemmän hukassa... muslimien työpäivät on lyhennettyjä, mutta viimeistään viimesellä viikolla ne on lyhentyneet olemattomiksi, jäädään suosiolla kotiin. Eihän sitä syömättä jaksa töihin tulla.
Iltarukouksiin kuuluu kaikkien osallistua ja siksi moskeijoiden ympäristöt ovat usein ruuhkaisia: meidän pitää ymmärtää, että autot on parkkeerattava johonkin. Mitä sitten, että kadut on ihan oikeesti tukossa. Ohjeistus kuuluu, pysykää kotona auringon laskun aikaan, koska kaduilla ja teillä on kiireisiä muslimeja ryntäämässä ylinopeutta kotiin "aamiaiselle", onnettomuus riski pienenee kun edes vääräoppiset on pois jaloista....
Sitten myös kiellettiin provokatiivisten vaatteiden käyttö: mimmonen se provokatiivinen abaya on? No, peruste tälle kiellolle on, että ramadanin aikaan kaikki 5 aistia paastoavat, siis myös näkö.....
Hyvin selkeä ohje myös on, että koita järjestää itsens maasta ulos paaston ajaksi, jos mahdollista. Sillä välttyy tältä ylivainion herätyskokouksen kaltaiselta joukkohysterialta. Ei ihan huono vihje, noita muita en oikein vakavalla naamalla ymmärrä.
Ei tässä hätää, minä saan syödä ja juoda kun haluan, muurien sisällä kaikki (!) kielletty on sallittua.
Ranskan alkeiskurssin suoritin, loppukokeessa 80% oikein.... ehkä tuo kieli tuosta aukeaa ajastaan ;)
Sateita ei ole näkyvissä, merivesi matalalla 33 asteista :)
Pilvinen keli on hyvä marjastussää, ei tule liian kuuma metsässä :))

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Viva la France

Ranskan kansallispäivää vietettiin launataina 14. heinäkuuta. Historian osaamiseni ei kerro, mistä tapahtumasta aikaa lasketaan, aurinkokuninkaasta vai Napoleonista. Yhtä kaikki, paikallinen konsulaatti järjestää bileet ihan niinkuin Suomessa itsenäisyyspäivän malliin.
Ovella on usiampi portsari, pitää olla kutsu. Sen sijaaan henkilöllisyydestä ei kukaan välitä, naapurin kutsulla voi marssia sisään. Kansallisuudellakaan ei ole väliä, lähimmän yhteistyöjoukkueen, eli saudien edustajia oli paikalla runsaasti. Metallipaljastimen läpi pitää kulkea, mutta ei haittaa jos se vähän piippaa. Kännykät on sallittuja, toisin kun vainoharhaisilla jenkeillä;)
Menetimme juhlapuheen alkuosan liikennepoliittisista syistä ja kuulimme ainoastaan pitkän luettelon nimiä.... luultavasti "firman" paikallisia sponsoreita. Tuskin kuitenkaan mikään maailmapolitiikka avartava näkemys jäi kuulematta, ainankaan minulta. Ranskan kuullunymmärtäminen on edelleen aika mahdotonta. Puheen jälkeen soitettiin Marseljeesi ja sitten tietenkin Saudien kansallislaulu. Se on aika kiva biisi, semmonen reipashenkinen diskotyyppinen renkutus. Vähän samanlainen kun Italian kansallislaulu, se mitä soitetaan aina kun punanen auto voittaa kilpa-ajot. Saudien musiikilla tuskin Lontookaan urheilukilpailutkaan on valmistautunut, ainakaan naisten palkintoseremonioissa.
Virallisen ohjelman jälkeen avataan buffetti, eli syy, miksi kaikki vieraat ovat saapuneet. Tarjolla oli oikeesti ranskalaista ruokaa, ei mitään piraattikamaa. Juustot ihan alkuperäsiä ja oikeita ja leikkeleet sisälsivät sitä mitä kuuluukin; tämä on hanhenmaksaa ja tämä on sianlihapateeta jne. Tarjoilu oli varsin monipuolinen, joten luultavasti myös vegaanit ja muslimit löysivät syötävää.
Baarista sai oikeaa viinaa, viiniä ja olutta. Punaviini on täällä varsin harvinainen herkku, hyvää sellaista on kuulema aika vaikea tehdä. Nyt sain hyvää punaviiniä juustojen ja salaatin seuraksi. Monet muutkin ymmärsivät haluta viiniä ja se loppui kesken. Tarjoilija ilmoitti ystävällisesti, että viini finished, ota whisky:)
Ruokailun jälkeen alkoi tanssi, ihan niin kuin Joulukuun kuudentena. Ei soittokuntaa, vaan arabimusaa kaiuttimista, diskovaloja sun muuta yökerhofiilistelyä.
Mekko heiluu näin....
Sanomattakin on selvää, että Ranskassa kun ollaan, on miehet ja naiset sekasin, ja naiset arveluttavan pienissä vaatteissa. Hyvin tuo sujui joraaminen myös kansallispuvussa, muusta juhlinnasta puhumattakaan.
Voisin tietenkin pohtia itseni kipeeksi tätä tekopyhyyttä, mutta lienee turha vaiva. Käytän liikenevän aivokapasiteettini (jos sitä nyt edes on) tuohon kielen opiskeluun.
Tulevana viikonvaihteena alkaa Ramadan, paastokuukausi. Silloin kaikki aikataulut kääntyy ylösalaisin Paikalliset paastoajat vaan lösiivät päivät, (ei kovin iso muutos normikäytökseen) ja sitten illalla heräävät syömään ja juhlimaan. Viimenen mässäily on aamulla ennen auringon nousua, sitten onkin hyvä mennä täydellä vatsaal punkkaan. Muutama kilo keskimäärin kuulema kertyy painoa lisää tässä "kesäkuukauden" aikana..... Onneksi asun täällä muurien suojassa, ja saan syödä valoisaan aikaan ja nukkua pimiällä... Shoppailu ei muutenkaan kuulu erityisesti mielipuuhiini, joten ei edes ostoskeskukseen tarvi vääntäytyä puolilta öin.
Kesämekkokauppiailla lienee kehnot oltavat Suomessa, mutta sateenvarjokauppiaat taitaavat pärjätä hyvin. Sateet tietää hyvää sienivuotta. Ja eikös ne mustikatkin rupee kypsymään:)
Mukavaa kesälomaa kuitenkin.