Magic Kingdom osa 2/ kivusta nautintoon on matkaa.....

.....pelottavan vähän, jos edes sitäkään.... Biisi on nimeltään Hiekka, Apulannan tekoja. Sopii nimensäkin puolesta aavikkovaltioon. Duuni oli se kipu, nyt kerron nautinnoista :)
Työ on vain osa, vaikka kyllä varsin välttämätön osa elämää. Olen jo todennut, että viikossa on 168 tuntia, joista vietin sairaalassa 50-60, siis reilu 100 jäi ihan omaan käyttöön. Alunperin halusin Jeddaan, koska sukellus on jo yli 30 vuotta ollut tärkea osa elämääni ja Punainen meri on tunnetusti hieno sukellusmesta. Nyt voin jälleen todeta, että urheilusukellus on (hauska) täydellinen harrastus. Ilman sukellusta olisin palannut maitojunalla Suomeen.
Elämä on pitkälti sellaista, miten sen itse muotoilee ja miten asioihin suhtautuu. Minä päätin hypätä uuteen /sukellusmaailmaan ja uskaltaa muitakin ennen kuulumattomia juttuja. Lopputulos on mielestäni loistava.
Mukana on varmaan myös aimo annos hyvää tuuria ja onnea (mielestäni ansaitsen sen), tapasin oikeita ihmisiä heti seikkailuni alkumetreillä. Tämä vaati avointa mieltä, never say never.
Beachillä kuulema näytin epätoivoiselta... etsiskelin vain sukellusparia. No, olin aamulla sukeltanut jonkun egyptiläisen alottelijan kanssa, varsin työläs keikka. Tyyppi oli varmaan ostanut Open Water-lisenssinsä josta Kairon basaarista, halvalla. Kalliimmilla korteilla myös osataan sukeltaa...
Sveitsiläinen sukellusfriikki, kouluttaja Alain Mathys näki ahdinkoni ja lupasi sukeltaa kanssani ensi viikolla. No, siitä sitten poiki lisää sukellusta ja muutakin sukellusaiheista puuhaa, PADI-kouluttaja kurssikin talven mittaan. Sukellusihmisille tiedoksi: suosittelen vahvasti Padi-uran aloittamista jostain vähän helpommasta kuin kouluttajakurssista. Minä kuitenkin tein sen(kin).
Elämä muotoitui pikkuhiljaa: sairaalassa teen sen mikä on pakko, vapaa-ajalla sen minkä haluan ja voin. Sanomattakin on selvää, että ajatusmaailmani ei ollut National Guards -sairaalan hengen mukainen, tein vaan just sen mikä on tarpeellista, en yhtään enempää! Suomalainen tarpeellinen on kovin vähän aasialaiseen terpeelliseen verrattuna. Siis työtä niin vähän kuin mahdollista, täysin vastakohtainen  ajattelu entiseen elämääni verrattuna.
Osaamistani ja pärjäämistäni sukellusmaailmassa en koskaan epäillyt, vain ja ainoastaan uusi tulevaisuus herätti ajatuksia. Uskon kuitenkin kohtaloon, karmaan ja hyvään tulevaisuuteen. Siksi olen sanonut "eläkevirkani" irti "Etelä Saimaan keskusssairaalassa" ja jatkan elämääni Alain Mathysin aviovaimona Jeddassa. Tavoitteenamme on sukeltaa tulevaisuuteen yhdessä, männes näkkee mihin meriin päädymme.
Sota-aikoja on viime aikoina muisteltu ainakin lehdistössä ja uskon talvisodan ajatukseen: ei saa jäädä tuleen makaamaan.

Viikon olen entisessä kustannuspaikassani leikkuussalissa puuhastellut ja olen jo nyt saanut ammatillisen itsetuntoni takaisin. Kiitos Indrekille, Jukalle (Kettunen), Arturille ja Beatalle ja kaikille muille, jotka uskotte ammattitaitooni leikkausssali sairaanhoitajana. National guards ei saanut minua tapettua.
Tänään saunoin Hinkanrannassa. Pohjoisesta tuulee, ilma on about 0 ja vesi jotain plussalla. Siis tietenkin uin... kaipaan Punaiseen mereen ja kotiin Jeddaan.
Kaiken kokemani ja kokemuksistani oppimani perusteella uskon nyt, että kaiken muutoksen/ parannuksen alku ja juuri on peiliin katsomisessa. Mitä minä voin tehdä parantaakseni omaa elämääni? Omia asenteitani voin muuttaa, antaa muiden kiukutella ja syytellä muita omasta kohtalosta; this is my life!
Yleisön pyynnistä blogi jatkuu, edelleen toivon ideoita ja kommentteja.

Magic Kingdom osa 1/ Tehtävä suoritettu

Vuosi on tässä omituisessa maassa lusittu ja sen tein, minkä lupasin. Minulla oli vuoden työsopimus tuohon itseään sairaalaksi nimittävään kuninkaan henkivartiokaartin ylläpitämään aikuisten päivähoitolaitokseen, yhtään työpäivää en ollut pois. Siis olen erittäin itsepäinen tyyppi, viisaampi olisi varmasti jo antanut
periksi.
Tulin tänne seikkailumielessä ja ajettelin olevani ammatitaitoinen sairaanhoitaja. Odotin oppivani uusia juttuaja, ja ajattelin voivani myös hyödyttää uutta työyhteisöäni osaamisellani. Ajattelin myös, että hoidon täytyy olla hyvin korkeatasoista ja vaativaa tässä sairaalassa, koska etukäteen täyttämäni pumaskat vaativat erittäin laajaa ja monipuolista osaamista. Tiedän myös olevani kohtuullisen fleksiibeli työtapojen ja toimien suhteen, enkä hermostu ihan pienistä ohjelman muutoksista. Ajatuksena "noinkin voi tehdä, mitä muuten teet?" ei ole vieras mutta mutta......
Nyt olen vuotta viisaampi ja tiedän olevani ammatillisen osaamisen ja joukkoihin sopeutumisen, uusien työtapojen oppimisen ja hyväksymisen sekä nöyrän palvelualttiin asenteen omaksumisen suhteen täysi  nolla. Siis leikaussalihoitajana ihan yhtä hyvä kun kuka tahansa nainen kadulta. Täällä lienee jono  Manillaan asti :) Kumman kasvattava kokemus, kun tajuaa pudonneensa ammatillisesti ihan pihalle ja samalla suorittavansa hidasta, mutta varmaa ammatillista itsemurhaa.
Papereita siivotessa luin joitain alkuviikoilla luennoilla kirjoittamiani kommentteja. Onneksi en silloin tiennyt, kuinka oikeassa taivasteluissani olin. Jos olisin oikeasti tiennyt työni tulevaisuuden, olisin varmasti heittänyt kirveen kaivoon. Suomessa pidin työstäni, enimmäkseen, enkä aamulla ensimmäisenä ajetellu voi v....! Kun työtä on tehtävä omaatuntoaan vastaan ja "think about the money" kommenttien saattelemana, rasittuu pää ihan kauhiasti. Sressi ei vähene kelloon tuijottamisella ja tuntien ja päivien laskemisella...
Työyhteisö oli jakautunut jengeihin ihan niin kuin kaikissa sairaaloissa ympäri maailman. Täällä kuiten jengien reviirit ovat mafiatasoa, eikä ulkopuolisia hyväksytä. Omaa "osaamista" suojellaan raivokkaasti ja muita puukotetaan selkään vapaasti ja avoimesti. Eurooppajengi on sairaalassa äänestänyt jaloillaan jo pitkään, siis ei mitään henkiinjäämis mahdollisuuksia. Arabien tai aasialaisten kanssa on vaikea päästä enempiin puheisiin kieliongelmien takia; en oppinut tagaloa tai edes arabiaa. Ryhmät pysykööt omissa kulttuureissaan. Lisäksi täytyy muistaa, että eri henkilöstöryhmät eivät juuri kommunikoi keskenään.
Mitä se semmonen tiimityö on, jokainen ajakoon vain omaa etuaa.
Kukas siitä potilasparasta sitten välittää? Omaiset päivystää leikkausosaston ulkopuolella väsymättä, illan tullen nukkuuvat siinä oven edessä tarpeen mukaan. Tietyt pykälät potilasturvallisuuden yms nimissä kyllä täytetään, mutta harvat muistavat sanoa edes hyvää huomenta potilaalle. Oman selustan  turvaaminen on enimmäksen "hauki on kala" tasolla. Rättikaavake on täytettävä kaikilta osin, oli kyse kokopäivän laparotomiasta tai lonkan suljetusta paikoilleen asettamisesta. Mieleen tuli ajoittain sopulilauma, joka sokeasti seuraa johtajaa, ja menee mereen...
Selustan turvaamiseen liittyy myös totaalinen oman vastuun kantamisen puute. Minkäänlaisia omia päätöksiä ei saa tehdä, kaikki luetaan säännöistä ja määräyksistä. Jopa instrumenttikorivalinnat on määrätty, omaa mielipidettä ei ole. Jos jotain puuttuu valikoimasta, se on aina Riad´in vika, kun ei pääkallonpaikka toimita. Rankaa puuhaa.
Johtaminen ja alaistaidot olivat myös kovin outoja. Johtajat eivät edes yrittäneet peitellä selkeää suosikkijärjestelmäänsä, tasapuolisuus ei ole täällä mikään hyve eikä sellaista tarvi edes ajatella. Rasismi ja rotuoppi jyllää täälläkin, usein uskonnon varjolla. Oma tavoitteen saavuttamiseksi ja aseman parantelemiseksi kaikki keinot on sallittuja, nuole ja puukota ihan tarpeen mukaan. Isolla osalla henkilökuntaa oli myös vaikeuksia ymmärtää, miksi siellä sairaalassa oikein käydään: no rahan takia! Mutta pitääkö sitä varten myös tehdä töitä, onks pakko jos ei taho? Tottahan kunnon mukava pomo antaa eri vapauksia.... ainahan tuolla noita vähemmän co-operatiivisia / vääräoppisia valkonaamoja löytyy...
Nyt olen jo toista viikkoa toipunut kokemuksestani ja painajaisetkin ovat enimmäkseen häipyneet. Niinhän se on, että yrittänyttä ei laiteta ja kaikki mikä ei tapa vahvistaa..... nyt pitäis miulla olla siis kovin vahva olo.
Työ on kuitenkin vain osa kokonaiselämää, hyvät ja huonot kokemukset pitää laittaa samaan kuppiin.  Mieli pitää pitää avoimena, kehnotkin kokemukset ovat oppia ikä kaikki.
Magic Kingdom osa 2 on positiivinen juttu :)