Pyhä paastokuukausi Ramadan on taas alullaan. Korkeat uskonoppineet ja muut taivaanrannan tuijottajat eivät vielä eilen illalla nähneet uuden kuun sirppiä, joten vielä tänään saa syödä. Alkuperäissuunnitelman mukaan Ramadanin piti alkaa jo tänään.
Ramadanin aikaan muslimit eivät syö tai juo auringonnousun ja -laskun välisenä aikana. Kaikki tiedämme, että nestehukka on vaarallinen tila varsinkin vanhemmille ja sairaaloisille ihmisille, joten paastoajia on kehoitettu pysymään sisätiloissa ja välttämään ylimääräisiä ponnisteluja. Päivälämpötilat keikkuu 45-50 asteen tietämissä.Toki kuukausi on tarkoitettu hengellisten asioiden pohtimiseen, Koraani pitäisi lukea ainakin kertaalleen ja rukoukset on tehtävä ajallaan. Hyväntekeväisyys myös kuuluu kuukauden aktiviteetteihin, anna ruokaa ja muuta apua kerjäläisille ja vähäosaisille. Erityisesti kielletään riitely, valehtelu ja kaikenmoinen paskan puhuminen: eikös nämä ole kiellettyjä vuoden ympäri?
No yhtä kaikki, muslimien työtunnit on vähennetty 6 tuntiin, joten aikaa kärsivällisyyden kasvattamiseen ja sielun puhdistamiseen on runsaasti. Byrokratia on periaatteessa auki, mutta toimii varsin vajaalla teholla. Kaikki aktiviteetit, kuten shoppailu, siiretään yöaikaan.
Keväällä tällä aloitettiin kampanja laittomien siirtolaisten ja työläisten karkoittamiseksi. Armon aikaa hoitaa asiat kuntoon paperittomille henkilöille ja vieraalle sponsorille työskenteville annettiin kolme kuukautta. Urakka oli luultua suurempi, eikä mitkään virastot nielleet tarvittavaa määrää paperitöitä, ja valtavat aasialaisjonot vain kasvoivat virastojen ja konsulaattien edustalla. Kuningas myönsi 4 kuukautta lisäaikaa dokumenttien hoitamiseen; hyvin viisas päätös. Jo nyt runsaasti pienyrityksiä on suljettu, koska työläiset eivät saaneet viisumeitaan asianmukaiseen kuntoon ajoissa, vaan poistuivat maasta tavalla tai toisella. Viisumeihin vaaditaan myös sormenjäljet, ja sormenjälkitoimisto on auki nyt Ramadanin aikaan iltarukouksen jälkeen, about kl 2100 alkaen... aina aamiaseen eli about 0400 asti. Hyvä tämäkin, suma ei seiso totaalisesti.
Tämä ulkomaalaisten karkoittaminen liittyy saudien työttömyysongelmaan, väestästä about 10% on ilman duunia. No tottahan se on, ettei paikalliset työttömät täytä kaikkia ulkomaalaisten työpaikkoja edes määrällisesti, laadusta puhumattakaan. Monet duunit kun on sopimattomia saudeille.
Naisia yritetään kovasti työllistää ja nyt on naisten vaatteita myyvien kauppojen armonaika loppu. Enää miehet eivät saa myydä rintaliivejä tai morsiuspukuja, se on saudinaisten hommaa. Tämän päivän lehdessä vaatekauppayrittäjä sanoi, että ainut etu naisten palkkaamisessa miehiin verrattuna on naisten loistava maku esim leningin valinnassa. "Kyllä nainen tietää, mitä toinen nainen haluaa." Totta varmasti tämäkin. Mutta kun ne naiset kuulema ei haluu tehdä työtä, lähtee kotiin kun huvittaa ja vaativat korkeeta, jopa sar 5000 (1000 e) palkkaa. Eikä asiakkaiden kohtaaminenkaan ole kuulema ihan hanskassa. Turha syytellä pelkästään paikallisia naisia, on niitä tympeitä kaupan kassoja ympäri maailman.
Ramadan kestää kuukauden ja sen jälkeen on viikon juhlakausi, Eid Al-Fitr. Vähän niin kuin joulu meillä päin. Tämä viikko on yleinen lomaviikko kaikille, niin kuin itsenäisyyspäivä on vapaapäivä Suomessa. Koska täällä eletään kuukalenterin mukaan, on päivät aina vähän epävarmoja, kuten tämä paaston alku nyt. Lomaviikko kuitenkin on päätety hyvissä ajoin, tai niin ainakin luultiin. Nyt joku neuvosto päätti siirtää juhlat viikkoa aiemmaksi, siis vapaa alkaa 04.08 aiemmin sommitellun 11.08 sijasta. Pikku juttu, ihan kuin Niinistö kertois itsenäisyyspäivän juhlissa, et joulu on muuten sitten tänä vuonna 18.12. Ulkomaalaiset tietenkin ovat sommitelleet lomailevansa ulkomailla ko ajankohtana, viikkohan on sopivasti kesäloman jatke. Myös paikalliset ovat varanneet runsaasti ulkomaan matkoja.... mitenkäs sairaaloiden sulkuviikot, yms. Ja tämä muutoshan koskee tässä maassa vain noin 30 miljoonaa, ja muissa islamistivaltioissa noin...... miljoonaa. Saattaapi olla, että viikko Eidin jälkeen on monilla työpaikolla tavanomaista hiljaisempi. Free-lancerin hommiin tämä ei vaikuta, lomailen entisen suunnitelman mukaan.
Egyptissä mellakoidaan kovasti demokratian ja varsinkin uskonnon nimissä. Mitenkähän nämä veljet siellä nyt toteuttaavat näitä Ramadanin käyttäytymissääntöjä, ei riitelyä yms. Ja kuinka on fyysinen turnauskestävyys ilman ravintoa.... vai antaako tämä pyhä kuukausi lisää voimaa. Ikävä tilanne i alla fall.
Loppuviikosta olevan merkkipäivän johdosta meidät on kutsuttu Skotlantiin. Maistelemaan paikallisten panimoiden tuotteita:))
Jokos mustikkametsään pääsee saalistamaan:))

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti