...... ja se polkka.
Kävin Säkkijärvijuhlissa.
Säkkijärvi oli vauras ja menestyksekäs kunta Suomen kaakkoisosassa ennen sotia. Kirkonkylä sijaitsi sopivasti Turku-Helsinki-Viipuri-Pietari maantien varrella, joten mistään perähikiästä ei ole kyse. Kunnassa oli oppikoulu ja kotiteollisuuskoulu jo itsenäisyyden alkuaikoina ja menestyksekkäät laivanrakennusperinteet ulottuivat ties kuinka kauas.
Mummi syntyi Suomenlahden rannalla Jokikylässä keisarinvallan aikaan, äiti syntyi samassa paikassa tasavallan aikaan. Yhtä kaikki, maat ja mannut jätettiin lopullisesti vuonna 1944. Säkkijärvi jäi enimmäkseen neuvostovallan alle, pieni luoteisosa jäi elämään Ylämaana Suomen puolelle.
Evakot järjestivät ensimmäiset Säkkijärven kotiseutujuhlat jo vuonna 1945 Loviisassa, ja siitä on perinne jatkunut tähän viikonvaihteeseen asti. Vuoden 2012 Säkkijärvijuhlat vietettiin Elimäellä. Osanottajia oli satoja, keski-ikä oli "aika korkea", johan viimeiset luovutetussa Karjalessa syntyneetkin ovat lähes 70-vuotiaita. Puhumattakaan ihmisistä, joilla on oikeita muistiluvia siitä ihanasta Karjalasta.
Säkkijärvijuhlien ohjelma on perinteinen ja arvokas. Ohjelmaan kuuluu kultturellia mieskuorolaulantaa (mm. Säkkijärvenpolkka), runonlausuntaa (aiheena evakkoon lähtö) ja haitarin soittoa. (mm. Säkkijärvenpolkka) Juhlapuhujanan oli entinen hiihtäjä, nykyinen perässähiihtelijä politikko Marjo Matikainen-Kallström. Hän on Karjalan liiton puheenjohtaja ja oli puheessa sitä mieltä, että karjalisuus on voimissaan ja heimoaatteena hyvässä hengessä oleva kasvava aate. Vähän tuo ikäpyramidi tilastofriikkiä pelottaa, vaan mitäpä minä järjestäytyneestä karjalaisuudesta tietäisin.
Kotiseutumatkoja päästiin toteuttamaan laajemmin neukkulan kaatumisen jälkeen 1990-luvulla ja silloin monet nuorena evakkoon lähteneet kävivätkin eläkeläisinä kaivelemassa kotitalonsa juuria. Toiset löysivät vain rauniot, toiset pääsivät entiseen omaan tupaansa kahville. Kävin 20 vuotta sitten Jokikylässä samasta kyllästä lähtöisin olevan kummitätini Mirkun kanssa katselemassa mummin ja äidin synnyinsijoja. Talot olivat edelleen hyvässä kuosissa ja kaalit kauniissa riveissä kasvimaalla. Ranta oli hieno, ihan niin kuin äiti asiaa aina muisteli. Harmi, että raja tuli siihen, mihin tuli.
Säkkijärvijuhlan juhlayleisö oli enimmäkseen kypsässä iässä, kansalispukuja silti oli mielestäni kovin vähän. Juu, kaapissani roikkuu Kaukolan puku kokoa XL, en minäkään pukeutunut kansallispukuun.
Juhlan loppulaulu oli tietenkin Karjalaisten laulu. Sanat osaan edelleen ulkoa, kiitos kansakoulunopettaja Helmi Ikävalon. Vaan nuottipa oli muuttunut, ihan kuin olisivat kivirekeä perässään vetäneet. Hautuuvirretkin sujuvat rivakammalla temmolla. Mielestäni laulun voi laulaa kahdesti ja tahdikkaammin, jos aikaa pitää saada kulumaan.
Juhlaan mentiiin katselemaan, josko Mirkku, 84v, tapaisi tuttuja. Ei tavannut, mutta minäpä tapasin Hassisen Ritvan. Ehdottomasti yksi hauskimmista duunikavereistani leikkuussalissa kautta aikojen. Homma sujui ja juttu joutui Ritvan kanssa ilman turhaa stressiä. Ja jouluksi valmistui aina maukasta kylmäsavukalaa Hassisen kotisavustamosta:)
Säkkijärven polkkaa soitettiin radiossa sota-aikaan 24/7 periaateella vihollisten radioliikenteen häiritsemiseksi. Ei tuo näyttänyt soittamisesta kuluvan, sen verran ahkerasti näyttäävät nuo heimoveljet sitä viljelevän. Senhän saa vaikka kännykän soittoääneksi ;)
Ensivuoden tapaaminen on Inkeroisissa, joten tervemenoa vaan... aikakoneeseen.
Minä saunon nyt muutaman viikon Hinkanrannassa: siitepöly ei ole kivaa ja vesi on helvetin kylmää, muutenkin palentaa... Lokilla oli pesä katolla, poikaset putoili terassille ja kettu siitä ne poimi tuoretavarana. Hanhet paarustaa rannassa, koskeloita en ole nähnyt. Karhujakaan en ole vielä tavannut ;/
Melkein kuin kuin eläinpuistossa asuisi, ihan kivaa:)
Kävin Säkkijärvijuhlissa.
Säkkijärvi oli vauras ja menestyksekäs kunta Suomen kaakkoisosassa ennen sotia. Kirkonkylä sijaitsi sopivasti Turku-Helsinki-Viipuri-Pietari maantien varrella, joten mistään perähikiästä ei ole kyse. Kunnassa oli oppikoulu ja kotiteollisuuskoulu jo itsenäisyyden alkuaikoina ja menestyksekkäät laivanrakennusperinteet ulottuivat ties kuinka kauas.
Mummi syntyi Suomenlahden rannalla Jokikylässä keisarinvallan aikaan, äiti syntyi samassa paikassa tasavallan aikaan. Yhtä kaikki, maat ja mannut jätettiin lopullisesti vuonna 1944. Säkkijärvi jäi enimmäkseen neuvostovallan alle, pieni luoteisosa jäi elämään Ylämaana Suomen puolelle.
Evakot järjestivät ensimmäiset Säkkijärven kotiseutujuhlat jo vuonna 1945 Loviisassa, ja siitä on perinne jatkunut tähän viikonvaihteeseen asti. Vuoden 2012 Säkkijärvijuhlat vietettiin Elimäellä. Osanottajia oli satoja, keski-ikä oli "aika korkea", johan viimeiset luovutetussa Karjalessa syntyneetkin ovat lähes 70-vuotiaita. Puhumattakaan ihmisistä, joilla on oikeita muistiluvia siitä ihanasta Karjalasta.
Säkkijärvijuhlien ohjelma on perinteinen ja arvokas. Ohjelmaan kuuluu kultturellia mieskuorolaulantaa (mm. Säkkijärvenpolkka), runonlausuntaa (aiheena evakkoon lähtö) ja haitarin soittoa. (mm. Säkkijärvenpolkka) Juhlapuhujanan oli entinen hiihtäjä, nykyinen perässähiihtelijä politikko Marjo Matikainen-Kallström. Hän on Karjalan liiton puheenjohtaja ja oli puheessa sitä mieltä, että karjalisuus on voimissaan ja heimoaatteena hyvässä hengessä oleva kasvava aate. Vähän tuo ikäpyramidi tilastofriikkiä pelottaa, vaan mitäpä minä järjestäytyneestä karjalaisuudesta tietäisin.
Kotiseutumatkoja päästiin toteuttamaan laajemmin neukkulan kaatumisen jälkeen 1990-luvulla ja silloin monet nuorena evakkoon lähteneet kävivätkin eläkeläisinä kaivelemassa kotitalonsa juuria. Toiset löysivät vain rauniot, toiset pääsivät entiseen omaan tupaansa kahville. Kävin 20 vuotta sitten Jokikylässä samasta kyllästä lähtöisin olevan kummitätini Mirkun kanssa katselemassa mummin ja äidin synnyinsijoja. Talot olivat edelleen hyvässä kuosissa ja kaalit kauniissa riveissä kasvimaalla. Ranta oli hieno, ihan niin kuin äiti asiaa aina muisteli. Harmi, että raja tuli siihen, mihin tuli.
Säkkijärvijuhlan juhlayleisö oli enimmäkseen kypsässä iässä, kansalispukuja silti oli mielestäni kovin vähän. Juu, kaapissani roikkuu Kaukolan puku kokoa XL, en minäkään pukeutunut kansallispukuun.
Juhlan loppulaulu oli tietenkin Karjalaisten laulu. Sanat osaan edelleen ulkoa, kiitos kansakoulunopettaja Helmi Ikävalon. Vaan nuottipa oli muuttunut, ihan kuin olisivat kivirekeä perässään vetäneet. Hautuuvirretkin sujuvat rivakammalla temmolla. Mielestäni laulun voi laulaa kahdesti ja tahdikkaammin, jos aikaa pitää saada kulumaan.
Juhlaan mentiiin katselemaan, josko Mirkku, 84v, tapaisi tuttuja. Ei tavannut, mutta minäpä tapasin Hassisen Ritvan. Ehdottomasti yksi hauskimmista duunikavereistani leikkuussalissa kautta aikojen. Homma sujui ja juttu joutui Ritvan kanssa ilman turhaa stressiä. Ja jouluksi valmistui aina maukasta kylmäsavukalaa Hassisen kotisavustamosta:)
 |
| Säkkijärven polkka hanurilla |
Ensivuoden tapaaminen on Inkeroisissa, joten tervemenoa vaan... aikakoneeseen.
Minä saunon nyt muutaman viikon Hinkanrannassa: siitepöly ei ole kivaa ja vesi on helvetin kylmää, muutenkin palentaa... Lokilla oli pesä katolla, poikaset putoili terassille ja kettu siitä ne poimi tuoretavarana. Hanhet paarustaa rannassa, koskeloita en ole nähnyt. Karhujakaan en ole vielä tavannut ;/
Melkein kuin kuin eläinpuistossa asuisi, ihan kivaa:)
