Täällä ei ole joulua eikä kalenteria, siispä jatkan edellistä juttua paikallisten hämmästyttävistä puuhailuista. Leikkaushoitajan perehdytykseeni kuuluu myös 2 viikkoa heräämöpalvelua, koska päivystysaikana se kuuluu leikkaushoitajien pelikenttään. En puutu hoidollisiin näkemyksiin, vaikka niistäkin minulla on selkeä mielipide, vaan ainoastaan kulttuurisidonnaisiin juttuihin.
Heräämöstä potilaat toimitetaan pikaisesti vuodeosastolle, sängyn työntämiseen on erillisiä "vahtimestareita", heille kuuluu ainoastaan sängyn työntö potilasta noudettaessa ja viedessä, ei nostoapu siirroissa. Hoitaja vaan kulkee vieressä. Yleensä nämä fyysisentyöntekijät ovat arabeja, joten heiltä saa myös tulkkipalveluja yksinkertaisissa asiossa. Potilas peitellään ihan kokonaan(!) osastolta ulos mentäessä....... siis myös kasvot valkosten lakanoiden alle. Naiset erityisesti, sehän kuuluu kulttuuriin. Kai ne hengittää siellä vällyjen alla, mistäpä tuon tietäisi? Potilaat työnnetään ehdottomasti jalat edellä; siis ihan kuin kalmoja kyydittäisi.
Omaisia odottelee yleensä heti leikkaussalin oven ulkopuolella, siinä sitten arvotaan, kenen omaista osastolle viedään. Saattojoukko yleensä kasvaa matkan varrella, tänään laskin 10 seuralaista ennen vuodeosastolle saapumista.
Vuodeosastolla on oma vastaanottokomiteansa. Tänään potilaan sängyssä nukkui nuori mies ja vieressä oli nojatuoli viritty vuoteeksi ja siinä nukkui vanhempi nainen... oli pakko herättää, että päästiin siirtämään potilas omaan vuoteeseensa. Näillä seuralaisilla on omat vuodevaateet sun muut picknick-varusteet mukana, eihän sitä koskaan tiedä montako yötä sairaalassa saa viettää. Potilailla on oikeus kieltäytyä kotiutuksesta, jos sairaala tuntuu kotiin verrattuna mukavalta paikalta. Onhan siellä ruokatarjoilu ja vuoteet (tuntematon käsite useille aluksi) sekä juokseva vesi, kylppärikin on kiva, kun oppii käyttämään. Ei käy kateeksi vuodeosaston hoitajien työympäristö, kamala tungos, siivotonta ja ehdottoman työturvaton duunipaikka.
Kaiken tämän yltiöhäveliäisyyden ja peittelypelleilyn jälkeen kaikki potilaat tulevat leikkausosastolle pelkässä avopaidassa, ilman housuja. Oikein piti tarkistaa, myös kaihileikkaukseen tulevat paikallispuudutuspotilaat tulevat ilman housuja! Ei kuulema saa olla omia vaatteita, miks ihmeessä sitten sairaala ei osta housuja? Vai ovatko kalliita. Eilen painittiin sekavan jättiläisen kanssa, helpompaa oli peittää muut potilaat kun yrittää pitää peittoja miehen päällä. Ihan hulluu hommaa.
Viikonlopuksi lähden etelään sukeltamaan, en kuitenkaan ihan Jemeniin asti:)
Paikallissää tänään: päivällä ad +35, yöksi laskee ad +25, ei pilviä eikä sateista tietoakaan :))