Ei täyty YK:n ihmisoikeuksien julistus tässä maassa, se on jo moneen kertaan todettu ja yleisiesti tunnustettu tosiasia. Yleensä kuitenkin kaikenmoinen syrjintä kohdistuu valtaapitävien taholta heikompiosaisiin; naisiin, ulkomaalaisiin yms vajavaisiin persooniin.... tai sitten tietenkin oletettuihin uhkakuviin niin kuin Saksassa muinoin.
Viikonvaihteessa törmäsin päinvastaiseen syrjintään. Saudi sukeltajilla ei ole enää asiaa sukellusrannoille ilman kouluttajaa, vaikka olisivat kuin moneen kertaan sertifioituja. Siis minä, ulkomaalainen ja nainen, kävelen sisään beachille, usein en edes maksa pääsymäksua kouluttajastatuksenia ansioista, ja kukaan ei kyseenalaista sukellulupaani. Saudeja ei enää päästetä veteen keskenään, paineilmaa tai muita tarpeita ei anneta vaikka kuin olis rescue-diver ja satoja sukelluksia takana.
Tämä kielto lienee rannikkovartioston päätös, ovat jo sulkeneetkin muutamia sukelluskeskuksia sääntörikkomusten ja ennenkaikkea tapahtuneiden onnettomuuksien takia. Tilastollisestikin on ihan selvä juttu, että saudeja hukkuu paineilmalaitteet selässsä huomattavasti enenmmän, kuin sukeltajia keskimäärin maailmassa. Ja tietty tilastot täällä ovat ontuvia ja vajavaisia.
Jo tämän vuoden puolella on puhuttu useista hukkuneista. Kaikkien sukelluskeskusten omistaja on viimekädessä joku rinssi tai seikki, kuninkaallista perhettä kaikki tyyni. Jos ja kun tiskiltä annetaan paineilmapullo tyypille, joka sitten menee ja hukkuu, kun ei ymmärtänyt, että 70 metriä on liikaa viikko sitten avovesikurssin suorittanelle noviisille, on vika ja vastuu tietenkin sukelluskeskuksen ja sen omistajan. Vastuu kuolemasta on täällä iso juttu, sen voi hoitaa rahalla, jos vainajan perhe suostuu ja jos varsinaiselta syylliseltä (se työppönen tietenkin) täppää löytyy, muuten saattaapi olla esissä oman hengen lähtö. Vaikka kuolemaa ei olisi edes aiheutettu tahallisesti.
Pannaan saudit sukeltamaan vaan kouluttajan kanssa, vastuu tyhmäilyistä on koulutajalla. Mitäs et kertonut tyypille, että se isotissinen merenneito 50 metrissä ei ole oikea vaan ihan pelkän typpihumalan aiheutama harhaluulo. Onneksi saudikouluttajat vielä pääseevät sukeltamaan, joten voivat hoitaa omiaan... ja ehkä panostaa myös hiukan koulutuksen laatuun.
Autonkuljetajani kyllä esitti, että tässähän on hieno markkinarako uudelle toiminnalle. Ilmota sukellusrannoille, että sukellat saudien kanssa maksua vastaan, samaan tapaan kun Amerikassa on palkatuja koirien ulkoiluttajia. Taidan jättää idean käytämättä, ihan vaan kielipoliittisista syistä... nämä perustason pukeltajat kun usein eivät puhu länsimaisia murteita.... eivätkä hyväksy naisia muutenkaan:) On noita oppilaita muutenkin, ei tarvitse viettää päiviä kuivilla.
Toinen juttu sitten tietenkin on, onko kielloista varsinaista hyötyä vai lisääntyykö villi toiminta entisestään. Eihän kieltolakikaan Suomea raitistanut 30-luvulla. Ja Jemeniinkin matkustetaan edelleen..
Kieltolaista tuli mieleen uutinen sanomalehdessä: 40% saudinaisista kärsii perheväkivallasta. Vaikka moinen toiminta on koraanissa visusti kielletty. Naisten kohtaaman väkivallan syitä olivat mm. avio- ja perheongelmat ja 30% aiheutui alkoholin ja huumeiden käytöstä.... Miten ihmeessä, kun eihän tässä maassa ole viinaa tai huumeita, nehän on kuolemanrangaistuksen uhalla kielletty. Ja jo uskontokin kieltää, ja kaikkien kuuluu olla uskovaisia.....
Uusi viriili koronavirus näyttää taas piinaavan, varsinkin tätä pyhää maata. Jeddastakin on jo löydetty joku tapaus. Vältän lähikontaktia paikallisten kanssa ja pakenen maasta illemmalla. Seuraavat 2 viikkoa sukellan Indonesiassa: Raja Ampat on luonnonpuistoalue Papuan länsirannikolla. Kuuleman mukaan hieno sukellus kohde, männes näkkee:)
Kohtuuella sitä jääkiekkoa, muutakin elämää on oltava. Niin kuin putarhanhoitoa ja terassilla istuskelua:))