Ranskalaisten kanssa riutalla

Henry de Monfreid (1879-1974) oli ranskalainen tutkimusmatkailija, kauppias, salakuljettaja ja ties mitä kaikkea muuta monialayrittelijäisyyttä Punaisella merellä harjoittanut seikkailija. Aseita mies kuljetteli sotien aikana kauppiaana, hashis ja morfiini kulkivat laivoissa viranomaisilta lähes salassa; mitä nyt joskus vähän häkki Afrikan sarvessa heilahti. Eiköhän tuomoista selvinnyt "puhumalla".
Jeddan ranskalaisen yhteisön sukellusseura on nimetty tuon vaaroja pelkäämättömän merikarhun mukaan. Seura toimii perinteisen harrastepohjaisen (lue armeijahenkisen) vaativan CMAS järjestelmän mukaan, siis epäkaupallisesti. Minut on kielitaidottomanakin hyväksytty ulkojäseneksi ehdottoman pitkän cmas-sukeltajaurani ansiosta. Helppoahan täällä on urani alkuaikoihin verrattuna; näkyvyyttä on eikä tarvitse mennä/ pääse jään alle märkäpuvussa. Seuran toiminta on yhtä kuin sukellusretkiä avomerelle kuukausittain.
Perjaintaina eli eilen suuntasimme Jeddasta etelään, kohteena joku tuntematon, uusi hylky. Maissa aamulla 07.00 oli tuuletonta ja lämmin. Sataman ulkopuolella näkyi vähän vaahtopäitä, mutta siinähän on riutta..


Sukellusvene

 Sukellustukialus on noin vajaa 15 metriä pitkä lähes avovene, alakerrassa sukellustilat ja ylhäällä ohjaamo ja pieni aurinkokansi. Maan tavan mukaan 2 isoa ja voimakasta moottoria, onneksi. Mukana 20 kokenutta sukeltajaa.
Yli tunti keikkumista pohjoistuulen tekemässä aallokossa vahvisti ajatuksen, hylylle ei voi mennä. Alusta ei saa ankkuroitua ilman suojaavaa riuttaa...täällä ei ole valmiita poijuja aluksen kiinnittämistä varten. Suunnitelma numero 2 on seuraava riutta.... mennään sinne.
Tuuli oli sotkenut veden vähän harmaksi ja kylmääkin se oli, +24. Paikat on kuitenkin lähes sukeltamattomia, ei ihmisen jättämää roinaa eikä rikottuja koralleja. Siis mukava paikka.
Sukelluksen aikana tuuli taisi yltyä entisestään ja seuraavan kohteen saavuttaminen olikin jo mission impossible. Vastatuuleessa alus kyllä liikkui yläkannelle yltävien aaltojen harjalta toiselle, mutta matka edistyi kovin hitaasti. Lisäksi puolet joukkueesta kalpeni kasvoiltaan silminnähden ja kiilautui muovipussi kädessä johonkin sopivaan koloon voimaan huonosti. Loput seisoimme kannella tangoista kiinnipitäen, kuin ruuhkabussissa ikään. Istuminen penkillä olisi todennäköisesti tehnyt kovin kipeän takapuolen.
Aallot paiskoivat vettä runsaasti myös yläkannelle, eikä sieltäkään horisonttia aina nähnyt. Se kuulema auttaa, jos kärsii meritaudista. Olen ollut merisairas kerran, Tall Ship racessa Pohjanmerellä 80-luvulla. Silloin koko kaljaasin miehistö lukuunottamatta ammattikapteenia kärsi taudista puolen päivän keikkumisen seurauksena. Me selvisimme satamaan reilussa 4:ssä tunnissa, en ehtinyt saamaan tartuntaa.
Sanomattakin on selvää että se jutun perimmäinen juoni, eli sukellustoiminta jäi kovin vajaaksi.
En voi sanoa kovasti nauttineeni tuosta sukellusretkestä, mutta kaikesta voi löytää positiivisia juttuja.
Pohjoistuuli Punaisella merellä on kuitenkin aika lämmin ja vesiroiskeet jotka tulevat päälle ovat nekin kohtuullisen lämpimiä. Kaikki päällä olleet vaatteet kyllä kastuivat läpimäriksi, mutta abayhan voi satamassa   hyvin pukea pelkän uimapuvun päälle.
Eikös se ole niin, että jos ei koskaan ole nähnyt huonoa elokuvaa, ei osaa arvostaa hyviäkään leffoja.. siis joskus pitää olla haasteellisempia sukellusretkiä...... better luck next time.
Asiantuntevat tahot olivat sitä mieltä, että rannikkovartioston olisi pitänyt matka estää, koska tietäävät kyllä säätiedotukset. Tuntuu, että joskus reissut estyy paljon pienemmänkin tuulen takia.
Mutta maissahan oli iltapäivälläkin ihan mukava keli :)

Pohjoistuuli Punaisella merellä

Täällä länsiprovinssissa arabit ovat rauhallisia, idässä kuulema vähän mellakoivat. Siis ei hätiä mitiä :))