"There is only one perfect road and that road is ahead of you, ALWAYS ahead of you." This was said by Sri Chimoy, multitalented spiritual "ultra sportsman".



maanantai 8. lokakuuta 2012

Työttömyys piinaa ja lumihanki kutsuu....

......vai miten se Eppujen riimi meni.
Euroopalla menee kohtuullisen huonosti ja työttömiä on enemmän kun omiksi tarpeiksi, varsinkin eteläisessä Euroopassa. Katselin uutispätkää, jossa espanjalaiset terveydenhuollon työntekijät mellakoivat, siis osoittivat mieltään, työolojensa huonontamista vastaan. Kyse lienee oli oikeasti työnteko-oikeudesta, terveydenhuollon kun pitäisi toimia ilman henkilökuntaa ollakseen taloudellisesti kannattavaa.
Yt-neuvotteluja näyttää olevan Suomessakin kaikissa muissa paikoissa, paitsi eduskunnassa.
Tämä on rikas maa, mutta täälläkin on paljon työttömyyttä.
Julkisella sektorilla on jo pitkään ollut määräys, tai oikeastaan ohje, henkilökunnan kansalaisuus suhteista. Siis kuinka monta ulkomaalaista saa olla palkattuna, jos vaikka duunissa on sata saudia. Samat ohjeet on myös privaattisektorilla, yrityksen koosta ja toimialasta riippuen on tietty prosentti työntekijöistä oltava alkuperäiskansalaisia.
Eihän tämä saudistamisohjelma ihan aukottomasti toimi, mutta ajatus on hyvä; palkataan oman maan ihmisiä (en sano tässä tapauksessa veronmaksajia) mieluummin kun kalliita ulkomaalaisia.
Tilastojen mukaan täällä on 2,5 miljoonaa nuorta työtöntä, joista noin 2 miljoonaa on naisia. Kaikista työttömistä (paljonko lienee?) noin 90% on naisia. Näihin lukuihin pitää suhtautua varauksella, koska uskon, että maassa on miljoonia ihmisiä, jotka ovat ilman työtä, mutta eivät myöskään ole kiinostuneita saamaan "oikeita"töitä. Perheet on suuria ja emännillä kädet täynnä hommaa taloudenhoidossa. Ja sitten on tietty se marginaalinen erittäin hyvätuloinen ryhmä, joiden ei oikeasti tarvitse edes ajatella tekevänsä työtä.
Siis työttömyyttä hoidataan palkkamalla ensisijaisesti saudeja, "soveltuvin osin". Laki määrää tällä hetkellä, että naisten alusvaatteita ja muuta vain naisille tarkoitettua tingelitangelia saa myydä ainoastaan naiset, saudinaiset. Siis aasialaiset miehet huulipunan ja rintaliivien myyntityöstä pois, menkööt kotiinsa.  Totta kyllä, naisia on ilmestynyt kauppoihin, mutta vielä on paljon tekemistä.
Naisten työllistymistä haittaa ammattitaidon puutteen lisäksi myös mahdollisten ammattialojen vähäisyys. Naiset voivat perinteisesti toimia julkisella sektorilla opetus- ja terveydenhuoltohommissa. Privaattipuolella on sitten tuo pienimuotoinen muyynti, ja ehkä jotain konttorihommia. Eihän paikallinen nainen voi olla töissä missään, missä voi altistua miesten läsnäololle.
Ja onhan tuo työmatkakin jonkinmoinen ongelma. Julkista liikennettä ei ole ja autolla ei saa ajaa. Pölkypöyrät on myös kielletty, eikä se ajo abaya päällä oikein luonnistuisikaan. Siis töihin pääsee, kun on autokuski.... kannataako olla töissä vaan siksi, että voi siirtää palkkansa autunkuljettajalle.....
Privaattipuolella ongelmanana on työajat. Ei voi syyttä edes saudeja, jos he eivät halua tehdä 6-päiväistä työviikkoa. Täällä 6 päivän viikko on ihan normaali, ja työpäivät on helposti 10 tuntisia. Työnanajat taistelevat työviikon lyhennystä vastaan, koska se kuulema pienentäisi tuotantoja ja tekisi firman kannattamattomaksi, kun palkkaa ei kuitenkaan saisi laskea. Siis paikalliset ei halua työllistyä yksityisten työnantajien hommiin. Myös yksityissairaaloissa tehdään 6-päiväistä viikkoa. Yksityispuolella on kuulema täissä reilu 7 miljoonaa ulkomaalaista.
Niin, koko maassa on vajaa 30 miljoonaa asukasta, syntyvyys on korkea ja väestön keski-ikä matala.... kyllä täällä ulkomaalaisia piisaa, varmaan yhtäpaljon kun saudeja.
Työllistymisongelmia on siis myös tässä paratiisissa. Ammattitaito on yksi asia, mutta mielestäni asenne on vähintään yhtä suuri työllistymiseste. Nämä paikalliset kun ovat niin ylen vähätöisiä... ja kaiken lisäksi tottuneet jo siihen, että aina on joku ulkomaalainen, joka oikeasti osaa,  myös tekee sen tarpeellisen työn. Eivät ole työhulluja nämä beduiinit, enempi laiskanpulskeita.
Hyvähän se on ajatella tulevaisuutta, öljyvarannot lieneevät rajalliset tässäkin maassa. Silti tämä "hakuna matata" mieliala joskus ottaa pannuun...... kun joissain muissa jutuissa ollaan niin kovin "ahkeria".
Syyriassa soditaan ja lähi-itä on vähän riskipaikka tällä hetkellä. Täällä on rauhallista.
Estelle-laiva lähti italiasta kohti Gazaa, toivotaan että pääseevät perille ilman sotaa. Jos vaikka israelilaisilla olis kiireempää siellä pohjoisrajoilla, etteivät ehdi puuttua palestinalaisten avustamiseen.
Mukavaa sienisyksyä:)

tiistai 2. lokakuuta 2012

Case Ikea

Saudi-Arabiassa toteutetaan sharia-lakia ja täällä ei ole ainakaan naisilla länsimaisittain katsottuna ihmisoikeuksia. Tämä on todettu jo miljoonaan kertaan kaikissa mahdollissa instansseissa YK:ta myöten, mutta eipä ole saaneet mahtijärjestöt tätä maata "kuriin".
Toki maailmanpolitiikalla ja maan öljy- ja rahavaroilla on osuutensa asiaan, siis no-can-do.
Meillä on kuitenkin edes Ikea, melkein kuin kotona kävis. Nyt luetaan lehdistä ympäri maailmaaja  jopa BBC uutisoi telkussa, että Ikea retusoi katalogiaan saudien eritystarpeisiin. Naisten kuvat pois, ja silleesti.... mikäs uutisarvo tällä asialla oikein on?
Selasin mielenkiinnosta paikallista katalogia, joka vanhentui elokuussa.... ei sielläkään ole ensimmäistäkään naisen kuvaa. Ihmisiä on yleisesti aika harvoissa kuvissa, vain miehiä tai muutama taapero. Onhan se tietty tämän maan kulttuurille jo eksoottista, että kuvissa miehet leikkii palleroiden kanssa ikea-lastenhuoneessa ikea-leluilla. Lasten kanssa leikkiminenhän on nannyjen puuhaa, ei siihen äitejä tai varsinkaan isiä tarvita.
Poikaporukassa keittiöhommissa, ruotsalaistyyliin :)
Naisettoman katalogin julkaisun tekee uutisarvoiseksi se, että muutama feministi ihmisoikeusaktivisti ministeri nosti asiasta äläkän Ruotsissa. Onhan se ihan kauhian väärin, että naiset fotoshopataan pois kylppärikuvista... pitäsköhän Ikean lopetta kaikki toiminta tässä maassa, koska ihmisoikeudet ei toteudu ruotsalaisen mallin mukaan.
Olen varmasti elämäni aikana tehnyt paljon ns. turhaa duunia, kuluttanut paljon energiaa asioihin joihin olen uskonut, vaikka ei olis kannattanut, mutta tämä kansalaisaktiivisuus jo menee yli ymmärryksen.
Kaksi vuotta olen tässä maassa ollut, enkä edelleenkään vaivaudu nousemaan barrikaadeille naisten ajo-oikeuden tai abayan käyttämättömyyden puolesta. Joskus pitää ymmärtää, että turha on turhaa ja säästää paukut tarpeellisempaan. Ruotsalaispolitiikot keskittykööt omien siirtolaistensa ongelmien ja käytösmallien pohtimiseen, antaa tämän feodaalilaitoksen aikasen diktatuurin olla entisensä.
Paikallisessa Ikean luettelossa on kyllä muitakin erikoisia juttuja; esimerkikisi tarjolla on aika paljon jalallisia mehulaseja, 6-kappaleen pakkauksissa. Euroopassa ne myydään viinilaseina. Korkkiruuvia kutsutaan avaajaksi, paikalliset tuskin tietävät mitä sillä tehdään. Lisäksi kaupan valikoima ei suinkaan ole sama, kuin esim Helsingissä. Hämmästyin, kun huomasin, mitä kaikkea melkein tarpeellista keittiötarviketta esimerkiksi tästä paikallisesta kaupasta puuttuu. Lisäksi tietenkin paikallisen rtavan mukaan, kun jokin tuote on loppu, se on loppu koko tulevan vuoden. Kyllä näitten pikkuongelmien kanssa voi elää, luovuus ennen kaikkea:))
Tämä kuvien käyttöhän on aika lailla pannassa koko kulttuurissa, valokuvan otto kun voi viedä ihmisen sielun. Lisäksi tiedämme, ettei profeetasta saa tehdä minkäänmoista kuvaa.... Kuninkaan kuvia sitävastoin saa viljellä runsain mitoin, ihan missä vaan. Kansallispäivän kunniaksi olivat jopa lanseeranneet auton tuulilasiin kiinnitettävän kalvon, joka näytti edestäpäin siltä, kuin kunkku olisi ratin takana..... kalvon läpi sisältä ulos onneksi näki ainakin jotenkuten. Vaan eipä taitais suomalaisia katsastusmääreitä täyttää.
Kunkku on jotain lähes 90-vuotias, mutta kuvat katujen varsilla on hienosti fotoshopattuja, mies näyttää reilusti alle 70-vuotiaalta.
Niin, ja naisten kuvat; semmosesta täysmustasta pingviinin oloisesta hahmosta ei saa ottaa kuvaa, koska kukaan vieras ei saa nähdä naista.... eihän meillä kuiternkaan ole vielä niitä Bond-kameroita, jotka riisuu vaatteet. Ja musta möykky on musta möykky, riippumatta kuka siellä on sisällä.
Vesiurheiluliikkeessä on kaupan kaikenmaailman kelluntaleluja, pakattu pakkauksiin joissa miehiä, naisia ja lapsia ilakoimassa ko tuotteen kanssa. Naiset on säännönmukaisesti sutattu mustalla tussilla näkymättömiin. Kaikenlaisia omituisia ammatteja tässä maassa on, tullilaitoksella varmaan usieta "naisten suttaajia". Ja kaupan mallinuket tietty on päättömiä.
Maassa maan tavalla tai maasta pois. Pyhiinvaellus, hajj, on alkamassa ja joukkojen kerääntyminen pelipaikoille on alkanut. Kaikilla alle 45-vuotiailla naisilla on oltava holhooja, että pääsee maahan.... lähes tuhat nigerialaista naista lennätettiin takaisin holhoojan puutteen vuoksi. Onkos tämäkään oikein, kun naiset vaan halusivat täyttää tärkeän uskonnollisen tehtävän.... ja sitten ehkä myöhästyä paluulennolta ja jäädä tänne laittomasti. Näitä pyhiinvaeltajia kyllä vahditaan kuin arvokarjaa, yhtään omatoimista askelta ei saa ottaa.
Pyhiinvaellus on myös valtava business, saudit kerää suuret voitot näistä uskonnon harjoittajista. Valtio myös hoitaa valtavaa kuljetusrumbaa. Useat charterlentoyhtiöt heittävät hyvin tuloksellisen parin kuukauden keikan muslimeja lennättäen. Puhuin amerikkalaisen jumbojettikapun kanssa; kundit lentää nyt täältä Jakartaan (10 tuntia) tyhjillään, tuovat lastin tänne ja taas takas tyhjillään... marraskuussa sama rumba, mutta toisin päin. Ja Finnair itkee jokaista tyhjää jakkaraa lennoillaan.... mitenkäs se on se uskonnon ja rahan suhde :))
Jossain Ikea-jutussa mainittiin, että Saudi-Arabiassa naiset ei saa ajaa autolla eivätkä liikkua yksinnän kaduilla. Tiedoksi kaikille, nainen saa liikkua täällä ihan itsekseen, kaduilla tai kaupoissa. Enkä minä edes peitä päätäni.
Talvi taitaa taas yllättää autoilijat..... vaihtakaa nastarenkaat ajoissa.
Muistakaa myös, että suppilovahveroita voi hyvin poimia, vaikka vähän lunta ripotteleekin:))


lauantai 22. syyskuuta 2012

Isänmaallisuus ennen kaikkea.....

.....vaikka uskontoaanhan nämä arabit nyt silmittömällä raivollaan puolustavat. Saudi-Arabiassa valtio on yhtä kuin uskonto ja samaa idea on useimmissa arabimaissa. Tämä tarkoittaa, että uskonnon loukkaus vaikkapa pienellä filmin pätkällä on yhtä kuin neukkujen hyökkäys Suomeen reilu 70 vuotta sitten.....
Islamin uskoiset ovat huomattavan herkkiä "jumalaan" puuttuttumiseen. Mitään kuvia tai muita palvontakohteita ei sallita, eikä profeetoista ole syytä edes ajatella poikittaista sanaa. Johan nuo fanatikot Timbuktussakin hajottivat kaikki ikivanhat maailmanperintöön kuuluneet temppelit.
Jeddassa on kuitenkin ihan rauhallista, ei minkäänmoisia mielenilmaisuja konsulaatteja vastaan. Tosin ranskan ulkoministeriö lähetti kiertokirjeen kansalaisilleen. Siinä kehoitettiin välttämään kaikkia moskeijoita ja väkijoukkoja...... ja kun tässä maassa moskeijoita on vähintään yhtä tiheässä kun on anniskelupaikkoja Lappeenranna keskustassa. Kotiamme lähinnä oleva minareetti on alle 100 metrin päässä, onkohan se riittävän kaukana:)
Siis konsulaatit toimii niin kuin ennenkin ja Sveitsin kansaalispäivää (01.08) vietettiin torstaina. Tilaisuudet on kivoja, koska kutsuvieraat on kovin sekalaista jengiä. Taas osuimme erikoiseen pöytäseurueeseen. Pöydässä istunut valtava saudi esitteli poikansa, junior doktor, hammasläkäri... ja minä itse, senior,  olen kirurgi, joka käyttä veistä. Kas kummaa, kun en yhtään pelästynyt moisesta esittelystä, esittelin itseni ammattitaitoiseksi leikkaussalihoitajaksi. Siitähän hemmo innostui ja selitti kovaan ääneen, kuinka pielessä saudien sairaalat ovat, ei mitään vastuuta  laadusta eikä varsinkaan taloudesta... julkinen terveydenhuolto kuulema maksaa Jeddassa 30 miljardia (6 mrd E) rialia vuodessa. Henkilökunta sen enempää kuin potilaatkaan eivät halua nähdä yhtään ylimääräistä vaivaa , ajatellaan että kun polvet protetisoidaan tänään, huomenna olen terve ja hoikka, ihan ilmaiseksi.
Hämmästyttävää kyllä, olin ehdotomasti ihan samaa mieltä tuon lihavan pyyhepäisen miehen kanssa. Ilahdutin häntä vielä kertomalla muutamista hyvän leikkaussalihoitajan ominaisuuksista; minulla kuuluu olla seuraavaksi tarvitsemasi instrumentti jo kädessä ennen kuin itse edes tiedät sitä tarvitsevasi, aina askeleen edellä.... ja hyvä passari on 2 askelta edellä. Olisin kuulema unelma leikkussalissa..... mutta kun tiimityötä ei tehdä yksin ja ne pahimmat puukot on aina niillä duuniukavereilla. Pidättäydyin kertomasta menneisyydestäni National Guardseilla, saudit saavat moittia omiaan, (tosin se on harvinaista) mutta ulkomaalaisten on pidesttä suu ainakin osittain supussa.
Tyyppi ilmoitti toimivansa konsulttina ja neuvonantajana ja taistelevansa väsymättä vastuullisemman ja laadukkaamman terveydenhuollon puolesta tässä maassa. Tulkitsin asian niin, että mies on rähissyt jo liikaa kaikissa valtion ja myös yksityisissä sairaaloissa ja instansseissa, joten kukaan ei häntä enää kirurgin hommiin palkkaa. Käyntikortti ilmoittaa herran sähköpostiksi hotmail osoitteen....
Mitä tuohon taloudellisuuteen tulee.... sairaala, jossa kävin työpaikkaneuvotteluja viime syksynä ja joka piti avattaman viimeistään joulukuussa, näyttää olevan edelleen ihan suljettu. Se on privattisairaala, ja pojilta luultavasti puuttuu joku tärkeä nimi jostain paperista; maksaako nimi enemmän kuin sairaalan seisottamien on eri juttu. Jonkun prinssin sijoitus siinä seisoo....
Siis jatkan valitsemallani uralla, pinnan alla, enkä toistaiseksi haaveile sairaaloista.
Saudien kansallispäivää vietetään huomenna, se on aina 23.09 länsimaisen ajanlaskun mukaan. Tulossa on isot karbevaalit, kadut on jo nyt joulukoristeltu ja autoja sun miita rekvisiittaa maalataan kiivaasti vihreiksi. Kansallispäivä sattuu nyt sunnuntaiksi, eli viikon toiseksi päiväksi. Ilman mitään ay-neuvotteluja, kunkku ilmoitti, että myös lauantai on sitten vapaapäivä.
Pitkän viikonlopun käytämme samoin kun normaalin viikonlopun; sukeltamaan!
Pukeutukaa lämpimästi, muistakaa myös villassukat:))

tiistai 18. syyskuuta 2012

Kävin hammaslääkärissä

Kauppalehdessä yms julkaisuissa on viime aikoina ollut jokunen uutinen suomalaisten saudien kanssa tekemistä suurista hammashuolto kaupoista. Sekä koulutusta, että koneita ja laitetta ostetaan tänne runsain mitoin. Sairaalassa näkemäni perustella tällä tarvittaisiin myös runsaasti proteesimestareita, hammashuolto on aika jälkijättöistä aikuisten keskuudessa. Kamalia purukalustoja.
No, kävin paikallisella klinikalla ihan vaan tarkastuksessa, kun sopiva tilaisuus tuli vastaan.  Klinikka oli ihan siisti, marmoria ja nahkahuonekaluja, mutta ei kristallikruunuja eikä myöskään ruuhkaa. Tietojärjestelmä oli hiukan ontuva, tyttö kysyi josko olen ranskalainen? Ei täällä koneellla ole Suomi-vaihtoehtoa.... sanoin, et ihan sama mikä, kunhan länsieurooppalainen. Mikä maa kuuluu länsieuroopaan?
Hammaslääkäri on libanonilainen, ranskassa opiskellut ja hammaskirurgi titteliltään. Englaninkielen taitoinenkin:) Huone oli varsin simppeli, mutta valot sun muut vähät vehkeet oli ihan moderneja. Pieni keskustelu käytiin kumihanskoista, kun sanoin, että noita haisevia talkkipöllyjä et muuten suuhuni laita. Allergia-asia tuli ymmärretyksi lyhyehköllä selityksellä heveiineistä ja anafylaksiasta:) Siis suuhun vaan katseltiin sitten peilillä. Otetaan kuitenkin röntgenkuva varmistukseksi.
Huoneessa kännykää näppäillyt filipiino vei sitten kuvaushuoneeseen, jahka facebookiltaan ehti. Pienessä komerossa 2 hoitajaa. Valtava painava lyijyessu käskettiin laittaa päälle.... yritin esittää, että kilpirauhasen suojaaminen varsinkin tässä iässä olisi mielestäni paljon tärkeämpää kuin alavatsan, jonne säteet ei niin hyvin edes yllä..... sama kun olisin selittänyt luolasukelluksen periaatteita. Eivät olleet hoitsut koskaan kuulleetkaan moisesta.
Kuva tuli otettua, digitaaliversio siirtyi jouhevasti lääkärin monitoriin.  Muuten hyvä, mutta yhdessä hampaassa ehkä saattaa olla mahdollisesti jotain sanomista yhden juuren  kärjessä. Sitä varten miut pitää lähettää juurispesialistille. Niin, ja nuo paikatut poskihampaat pitäisi korvata kruunuilla, etteivät hajoa syödessä......... vai niin. Hyvin ovat toistaiseksi kestäneet ja kivien syötiä koitan välttää, siis ei vaihdeta mihinkään. Enkä ihan heti minkään juurimaakarin käsittelyynkään lähde, ainakaan tässä maasssa.
Hammashoitajan puhdistuskäsittelyyn kuitenkin suostuin. Vahingosta viisastuneena otin kotivarastosta laadukkaat Biogel leikkauskäsineet vastaanotolle mukaan hammashoitajaa varten. Filippiino harjasi hampaat koneharjalla ällöllä makialla tahmalla.... vettä tuli nenään jopa sukeltajan mittapuun mukaan ihan liikaa, lisäksi mössö valui pitkin poskia. Toisen suupielen tyttö sai revittyä niin, että haukottelu koski vielä viikkko käsittelyn jälkeenkin. Onneksi mitään teräviä instrumenttejä ei ollut esillä:) Ei kyllä mitään mitään muutakaan hammasvälien puhdistukseen...
Suomalaisten suuhygienistien tarjoamat palvelut on ihan toista luokkaa, kyllä suomalainen ammattitaito on poikaa. Autonkuljettajaa odotellessa luin infotaululta, että kyseinen harjaaja, Rebekka, on oikeesti hammaslääkäri. Olen ennenkin ollut sitä mieltä, että Filippiinien koulutustaso ei yllä lähellekkään eurooppalaisia standardeja, tämä Rebekka vaan taas todisti ajatukseni oikeaksi. Tottahan se on, ettei lääkärien pidä sotkeutua hoitajien hommiin (peittelemään leikkauspotilaita tai virittämään haavalappuja yms), mutta eikös hammasharjan käyttö kuulu jo kansalaistaitoihin:)
Toivottavasti ei tule uusia tarpeita  mennä klinikalle, vaikka nyt sen jo helposti löydän.
Kaikenlaisia hämmästytäviä juttuja tulee edelleen vastaan. Viime viikolla supermarketin lihatiskillä paikallinen mekkomies odotteli tilauksensa valmistumista. Tupakka tunnetusti aiheuttaa riippuvuutta, joten rasia esiin ja sätkä suuhun. Tulta ei miehellä ollut, mutta lihanmyyjä ystävällisesti ryntäsi apuun sytkärinsä kanssa. Siinä sitten herra tupakoi ajankulukseen.....
Paikallisen ranskalaisen kahvilan oviin on ilmestynyt tupakointikieltoa osoittava kyltti, sellainen kuva jonka luulisi kaikkien kulttuurista riippumatta ymmärtävän. Silti näyttää paikallisilla olevan joko ymmärrys tai tottelevaisuus hakusessa, tupakointi on kansalaisen perusoikeus! Muuten tuossa kahvilassa käynti kyllä on verrattavissa pieneen ulkomaan matkaan, lomaan:)
Sveitsin kansallispäivä on oikeesti elokuun ensimmäinen. Kaikki paikalliset sveitsiläiset kuitenkin ovat silloin lomalla euroopassa, joten juhlioita olisi kovin vähän. Ystävälinen konsuli järkkää bileet näin jälkijättöisesti, kun parempi yleisömenestys on taattu. Tulevana torstaina on illallisjuhlat, asiallisella tarjoilulla:))
Apple vaiko Nokia, kumpi ompi parempi.... tekemään mainosvideoita:)

sunnuntai 9. syyskuuta 2012

Mutawa

Mutawa on paikallinen uskontopoliisi, varsinainen maanvaiva.
Uskontopoliisin tehtävä on valvoa, että Sharia-lakia noudatetaan pilkulleen tiukimman mahdollisen tulkinnan mukaan. Poliisivahvuudessa on "ehkä" noin 3500 poliisia ja lisäksi lukuisa joukko ns vapaaehtoisia kiihkoilijoita. Nämä vapaaehtoiset varsinkin ovat usein entisä vankilakundeja, jotka ovat joutessaan opeteelleet sellissään koraanin ulkoa ja ryhtyneet kiihkouskonnollisiksi ja siten saanet tuomionsa lyhennettyä. Eikös Suomessakin joku rikollispomo esiintynyt saarnamiehenä ja käännynnäisenä  vast´ikään otsikoissa?
Nämä "poliisit" nyt kuitenkin partioivat ympäri kuningaskuntaa, Jeddah oli viime viikkoihin asti aika vapaamielinen verrattuna esim pääkaupunkiin Riadiin. Nyt on kuitenkin imaamit ja poliisijoukot ilmiselvästi huomanneet tämän satamakaupungin holtittoman ilmapiirin ja tarttuneet toimeen ilmapiirin puhdistamiseksi.
Mutawan tehtävä on siis valvoa, että lain uskonnollista puolta noudatetaan, ylinopeuksiin nämä eivät puutu. Tyypit saavat pidättää miehet ja naiset, jotka ovat tekemisissä toistensa kanssa, mutta eivät saman perheen jäseniä. Vesilaitoksen jordanialainen kirjanpitäjä istui putkassa reilun viikon istuttuaan sitä ennen kahden tuiki tuntemattoman naisen kanssa mäkkärissä samassa pöydässä: eivät kuulema edes olleet nättejä tyttöjä:=). Niin ikään homot ja huorat saa pidättää på en gång. Naisten pukeutumiseen, tai siis pukeutumattomuuteen, saa puuttua. Kauppojen aukioloa ja varsinkin valikoimaa, ettei ole sikaa tai viinaa kaupan, pitää myös kontrolloida. Lisäksi mutawa voi pidättää muun kuin islamin uskon harjoittamisesta kiinni saadan tyypin... siis ei pidä isä meitää turhaan hokeman.
Saksalainen ystävättäreni Chris oli viime viikolla ostoskeskuksessa aviomiehensä ja teini-ikäisen poikansa kanssa, pukeutuneena abayaan kuten määräys on. Mutawa kuitenkin otti hänet parkkihallissa hampaisiinsa, vaati laittamaan huivin vaaleiden hiusten peitoksi. Huom: kristityillä ei ole päänpeittopakkoa edes tässä maassa! Tyypit olivat seuraanneet perhettä ladelleen vaateitaan ostoskeskukseen, kuuntelematta sanaakaan aviomiehen käskyistä painua sinne, mihin päivä ei paista.
Lopulta perhe pakeni naisten alusvaatekauppaan, "family only" merkattuun, ja partajeesuus edelleen vouhkasi näyteikkunan takana. Ymmärrettävästi erittäin epämiellyttävä kokemus, vaikka kuulostaa melkein hupaisalta.
Myös käyttämämme sukellusranta oli ratsattu viikko sitten. Rannalla käy paljon saudeja sukeltamassa ja siellä on myös moskeija porttien sisäpuolella. Mekasta tulevat sukeltajat kyllä rukoileevat helposti myös laiturilla..... Rannalle ei vaadita jäsenkorttia eli se on avoin kaikille, eli siis varsinainen paheiden pesä.
Muutamat lomahuoneistot oli tarkastettu ja muutamat tyypit pidätetty, koska huoneistoissa oli naisia ja miehiä....
Minulla oli aiemmin rannalla "sukellusoikeus", ei ihmisoikeutta niin kuin ei missään muuallakaan tässä maassa. Kohtelu oli kuitenkin ystävällistä ja asiallista. Nyt kundi portilla esitteli uudet määräykset; bikinit ehdottomasti kielletty, valokuvaus ehdotomasti kielletty, ole tarkka kenen kanssa puhut yms. Ja mene pukemaan märkäpuku naisten vessaan, äläkä liiku ilman sitä missään. En ole ennenkään bikineissä tuolla liikuskellut, mutta en myöskään vessassa märkkäriä pukenut....  Luulen, että jos yritän rannalle esim. amerikalaisessa sotilasseurassa, en pääse. Siis koulutusmahdollisuuteni rajautuivat huomattavasti. Kun niin monelle rannalle vaaditaan se "jäsenkortti".
Jo viikossa auringonpalvojien tyyli oli muuttunut. Aiemmin rannalla löhösi paljon lihavia libanonilaisia bikineissään, nyt oli mustia pingviinejä. No, ei ainankaan nahka pala.
Torstai-iltana kävimme meille suositellussa thaikkuravintolassa. Ihan hyvää tavallista thairuokaa, ja paljon asiakkaita. Mutta kun jokainen pöytä oli erotettu korkeilla sermeillä toisistaan, ettei vaan kukaan huutele tai edes vilkuile naapuripöytään. Jotenkin tyhmä olo istua kolkossa lokerossa, niin kuin oottais jotain alatyylin halpahintaista privaatti peep showta. Mutta kun ne määräykset.....
Tuskin menemme ravintolaan uudestaan, ympäristö ei vastannut mielestämme viihtyisää ravintolaa. Olen joskus kirjoittanut paikallisesta italialaisesta Margaritha ravintolasta, joka voisi olla vaikka Euroopassa, jos mustat ja valkoiset päälysvaatteet riisuttaisia asiakkailta.
Oppia ikä kaikki on hyvä motto; siksi olemme opiskelleet uutta sukellustekniikkaaa. Pullot ripustetaan nyt roikkumaan kylkiin eikä enää selkään. On kuulema tosi hienoo.......luolassa varmaan juu, mutta aika työlästä puuhaa noin päivittäistoimintona. Uuden James Bond tempun kyllä opin; paineilmapullosta voi hengittää pinnan alla ilman mitään paineenalentajia, suoraan venttiilistä. Ihan niin kuin James :))
Niin, ja ranskan kakkoskurssi alko, se syö sukeltajaa!
Mukavaa sienestystä:=)
Uimaankin voi vielä mennä, Saimaan vesi näytti aamulla olleen 15,4 asteista.

tiistai 4. syyskuuta 2012

Kesäloma

Suomessa oli elokuussa ihan pirun kylmä, myös ilmatieteenlaitos todistaa sen. Jos hellepäiviä, yli 25 astetta oli vaan 5 Lappeennrannan seudulla koko kesän aikana, olisi mielestäni sopivampaa puhua ilmaston jäähtymisestä kuin ilmaston lämpenemisestä.
Reilun 2 viikon aikana Hinkanrannassa nautimma aamiaista peräti 3 kertaa ulkona terassilla, lounaita about saman verran ja illallisia muutaman enemmän ihan ähmällään, paksut villatakit päällä. Saimaan pinta on kovin korkealla, mutta lämpötila sitävastoin hyvin alhaalla. Korkein mitattu lämpötila saunarannassa oli 18, ei juuri houkuta uimaan huvikseen, varsinkin kun ilma oli reilu 10 astetta ja tuuli ja tuiskusi. Onneksi saunan sai lämpimäksi, sveitsiläisen mielipiteen mukaan ajoittain jopa liian lämpimäksi. Vaan ei tuo elämä pelkän Saimaan peseytymismahdollisuuden varassa ollut ihan auvoista, lämminvesisuihku olis huissin kiva.
Ilma on mikä on ja sen kanssa on elettävä, siis lisää vaatteita päälle. Meillä oli kuitenkin paljon kivoja juttuja. Metsässä on loistava tuoreruokavarasto, ihan käden ulottuvilla. Ei kuitenkaan muututtu keltaisiksi, vaikka kanttarellejä joka päivä syötiinkin...... eikä sinisiksi ainakaan runsaasta mustikoiden syönnistä. Ruokavaliosssa yritettiin toteuttaa lähiruoka ideologiaa ja aika hyvin onnistuttiin. Toki mämmi oli Oululaisen tekemää, mutta ei ollut Alainin mielestä huono ruokakokemus. Jos nyt ei ihan herkkunakaan pitänyt ;)
Suomen kesä
Sveitsissä voi helposti nauttia lähiviiniä, ihan niin kuin  myö saadaan mustikat poimittua talon takaa. Tässä viinijutussa piti kuitenkin mennä merta edemmäs kalaan, juomat olivat tuontitavaraa. Ei pidä pyrkiä ideologiseen täydellisyyteen laadun kustannuksella, ei Elysee kuohujuoma vastaa oikeaa ranskalaista shampanjaa.
En ihmettele yhtään, että matkatoimistojen äkkilähdöt loppuivat nopeasti, kyllä kesällä kuuluu olla terassikelit ja lämmin ilma. Meille tuo kylmyys ei tietenkään sinäänsä ole katastrofi, koska täällä kotona on aina reilu 30 lämmmintä. En usko, että Jeddassa päästään koskaan alle hellerajan, Riadissa kyllä saattaa olla talvella jopa miinusasteita.
Tuossa kotimatkalla mietiskelin, miten paljon lentomatkailu on muutaman vuosikymmenen aikana muuttunut. Eikä ihan pelkästään saudien New Yorkissa tekemien temppujen takia.
30 vuotta sitten kaveri oli matkatoimistossa töissä ja oli onnesta soikeena, kun sai lentolipun kirjoitukseen oikeuttavan kurssin suoritettua. Sen pitkulaisen paperinivaskan täyttäminen kun oli jonkunmoista salatiedettä ja osaamisesta sai jopa lisää liksaa. Sitten lentokentällä virkailijat hoitivat leimoja kuponkeihin ja lappuja matkatavaroihin, ja antoivat boarding passin.
Nyt ostetaan lentolippu netistä, saman tien voi varata jo istumapaikatkin (ikkunapaikka!) valmiiksi. Check-in suoritetaan itse tietokoneella ennen kotoa lähtöä, tai sitten lähtöaulan automaateilla. Boarding passi tulee kännykkään. Siten liimaat matkatavaroihin lipukkeet ja laitat hihnalle.
Turvatarkastukseen poimit itse kaikki tarjottimet ja purat läppärit erikseen ja riisut kellot ja vyöt yms....
Läpivalaisun jälkeen pakkaat kaiken takaisin ja palautat brikan kiertoon..... Ymmärsin, että turvatarkastusten tiukennuksen jälkeen aukesi valtavat työmarkkinat näille tarkastajille, tuhansia uusia duuneja jopa Helsinkiinkin. Vaan eipä toimintaa valvonut tyttö vaivautunut auttamaan edes liikuntarajoitteista pappaa Helsingissä.... te kaikki itse.
Kaikki seuraavat pykälät on helppo läpäistä vilauttamalla kännykkää lukulaitteisiin.... Kyllähän tämä meiltä käy, mutta kannan huolta iäkkäämmistä ja vähemmän it-nörteistä harvoin lentävistä matkustajista. Kun näyttää nuo ihmiskontaktit olevan kovin kortilla lentokentillä. Vaikka väkee on kuin kauhiasti.
Minulla ei ole kokemusta varsinaisista halpalentoyhtiöistä joissa laatu on vedetty alas henkilöstöä vähentämällä ja kaikesta veloittamalla, eikös ne vessamaksujakin kaavailleet. Lentäjät lienee oltava koulutettuja, mutta se muu henkiläkunta....
Turkin lentoyhtiö mainostaa itseään Euroopan parhaana. Euroopan sisäiset lennot on ihan ok, mutta sitten kun mennään Istanbulista itään. Meno on kuin karjalauman kanssa matkustaisi ja palvelua ei ole. Viimeiksi matkalaukut toimitettiin Jeddassa tuonne pyhiinvaellus terminaaliin, kun suurin osa koneen matkustajista kuulema päätyi sinne.... tavallisten matkaajien piti sitten odottaa aamuyöllä 2 tuntia laukkuja :(
Saksalainen lentoyhtiö toimi paremmin ja sivistyneemmin, ei voi mitään. Ei tämä paremmuus johdu ainoastaan siitä, että heti miten Jeddasta nousun jälkeen tarjotaan viiniä:), muutenkin on jotenkin ihmismäisempi fiilis.
Pyhiinvaellus eli Hajj on tuossa loka-marraskuun vaihteessa. Vääräuskoisten on silloinkin syytä poistua maasta, mikäli mahdollista ja kaiken lisäksi se on lomaviikko kaikille. Olisihan tuo loistavaa suppilovahveroaikaa, mutta suuntaamme silti johonkin lämpimiin lähivesiin sukeltamaan.
Työ-ja vapaa-aika on kyllä pahasti sekasin, sen myönnän: kaikki muu paitsi sukellus on turhaa eli elän unelmaani :)
Menkää puolukkametsään sään salliessa ja kerätkää sienet talteen ennen lumien tuloa :))

lauantai 4. elokuuta 2012

Puhtaus on puoli ruokaa

Itävaltalainen Semmelweiss keksi aikoinaan käsienpesun merkityksen; äidit ja lapset kuolivat klinikalla harvemmin infektioihin, jos lääkärit pesivät kätensä siirtyessään ruumiinavaustoimista avustamaan synnytyksiä. Kuulostaa aika loogiselta ja siksihän meidät jo lastentarhassa opetetaan pesemään kätemme  ulkotöistä tullessa ja ennen ruokailua.
Kirurginen käsienpesu onkin jo tarkempi juttu, ei riitä, että näkyvä paska poistetaan. 30 vuotta sitten leikkuussaliurani alkutaipaleella kädet jynssäättiin karkealla harjalla ja tömäkällä saippualla kyynärpäitä myöten, puhdasta tulee kun nahka punottaa. Taktiikat ja tekniikat ovat muuttuneet, nykyisin puhutaan käsien desineftiosta ja pöpöt tapetaan alkoholipitoisilla käsihuuhteilla. On muuten huomattavasti nahkaystävällisempää puuhaa ja vettäkin säästyy....
Käsidesin käyttö on levinnyt jo terveydenhuollon ulkopuolelle, myös tähän "ei aina ihan moderniin" maahan. No, National Guards-ohjesääntö vaati harjaamaan kädet kyynärpäitä myöten aina ennen leikkauksiin osallistumista; 10 harjan vetoa per siivu.... siis jokainen sormi on 4 sivua eli laske 4 kertaa 10 harjan vetoa per sormi, jne.... Turha sanoa, että konflikti kohdallani oli valmis. Käsidesiä ei juuri arvostettu, käytin varmaan puolet koko leikkurin kulutuksesta vuoden aikana. Joka aamu sain etsimällä etsiä turhina pois viedyt "myrkkypullot".
Tehokas aine
Nyt käsidesiä kuitenkin markkinoidaan suurelle yleisölle markettien kassoilla ja mainoksissa. Vaan ei mitä tahansa mömmöä vaan ehdottoman alkoholitonta, lapsille ja muslimeille turvallista käsihuuhdetta.
Lehden mukamas neutraalista artikkelista luin, että "NO-GERM" alkoholittomat tuotteet takaavat bakteerittomat turvalliset kädet 2-4 tuntia käytön jälkeen.... alkoholiaineiden vaikutus kuulema loppuu samantien kun aine kuivaa, vaikutus kestää vain 12 sekuntia! Muutaman artikkelin silmäily netistä vahvisti uskoni; markkinamiesten höpöhöpöpuheita. Mutta niin kovin uskottavaa..... ja nimenomaan tässä kulttuurissa, jossa "auktoriteettia" ei kyseenalaisteta.
Alkoholihan on tietty kielletty näillä leveyspiireillä, myös ulkoisessa muodossa. Jopa leikkuusalueen desinfiontiin oli koko leikkurissamme 1 pullo pirtua, käytetään vain erikoistapauksissa ja kirurgin määräyksestä... Ja entäs jos lapsen kädet menis ja hölväis viinalla....  Alkoholi kun ulkoisesti käytettynäkin kuivattaa ja vaurioittaa ihoa ihan kauhiasti.
Uskokoon markkinapuheita ken tahtoo, näillä huuhteiden myyjillä on kuitenkin aika isot markkinat tässä maassa. Niin, rikon lakia, koska repussani kulkee 100ml dilutuspullo, myös maasta poistuessani ja maahan palatessani.
Missään näkemissäni mainoksissa ei mainita, että ainakin suurimmat tahmat olisi hyvä pestä käsistä aika ajoin, vähän "nogermiä" ja puhdasta tulee. Vielä en ole uskaltanut keneltäkään kysyä, josko nämä huuhteet kelpaavat myös ennen rukousta tehtävään peseytymiseen..... mahtava markkinarako jos tuote hyväksytään viralliseksi rukouspesunesteeksi.... vesihän on aika ajoin pahasti kortilla. Miettikkää määriä; 30 miljoonaa rukoilijaa pelkästään tässä maassa ja 5 kertaa päivässä hölvätään, jalat, kädet, pää, korvat, nenät.... kulutusmäärät räjähtäisi.... ja muovipullojätevuori kasvaisi.
Nyt nämä paikalliset kuitenkin viettäävät reilut puolet vuorokaudesta paastoten.... kaikki paikat apteekkeja myöten on kiinni valoisan ajan. Ilta kymmeneltä kuitenkin kaikkien on lähdettävä ulos shoppailemaan ja muuten vaan kruisalemaan. Keskiviikkona puolilta öin matka, johon klo 19 meni 20 minuuttia, kesti vajaat 2 tuntia. Pitää siis olla kunnon juhlat, ennen kuin kotoa poistutaan illalla, jo ihan oman turvallisuuden vuoksi.
Saudinaisille aukesi uusi tulevaisuus, kun sinivöinen judokatyttö kävi olympiakehässä häviämässä alkueränsä. Tärkeintä ei ole voitto vaan osanotto pitänee tässä tapauksessa paikkansa, seuraaviin kisoihin on varmasti jo helpompi päästä naistenkin mukaan.... tietenkin jonkinmoinen taso olisi hyvä pitää mielessä. Kovasti hämmästelin, kun katselin naisten 100m vapaauinnin alkueriä, ekassa erässä olisin 35 vuotta vanhalla ennätykselläni sijoittunut toiseksi, voittanut 2 osallistujaa....
Ohessa saudien suitsustusta naisurheilusta: http://www.saudigazette.com.sa/index.cfm?method=home.regcon&contentid=20120804132046
Ei tuo Suomenkaan  olympiamenestys ole huimaava, lieneekö kylmä kesä aiheuttanut ongelmia harjoitteluun? Ja lisää kylmää ja vettä näytäs olevan luvassa, mitenkäs tarkenemme ensi viikola Hinkassa?