70-luvun oppikoulun yhteiskuntaopin tunneilla maan mainio opettajamme Tane Kallioniemi selvitti tarkasti sivistysvaltion tunnusmerkkejä. Erittäin tärkeää on pitää huolta asukkaistaan ja kansalaisistaan, tasapuolisesti. Nykysivistyneisyyteen kuuluu hyvät sosiaalipalvelut, ja niiden mukana myös valtioon pyrkivät elintasopakolaiset sun muut seikkailijat.
Tämän kuningaskunnan sivistysvaltiotaso on mielestäni hiukan kyseenalainen, ainakin tässä huolenpitoasiassa. Jordanialainen sairaalan perehdytysohjelman parissa toimiva nuori rouva(!) Ruba oli raskaana varsin näkyvästi tuossa marraskuun loppupuolella. Tapasin hänet aamulla töihin mennessä, oli viemässä 5 viikon ikäistä poikaa hoitoon työpäivän ajaksi. Olivat kuulema antaneet hänelle 30 vuosilomapäivää käytettäväksi synnyttämiseen ja vauvanhoitoon... siis sentään vuosilomapäiviä!
Kyselin vähän asiaa osastomme saudihoitajilta. Mahdollinen äitiysloma, ja sen pituus riippuu jokaisen työsopimuksesta. Jos olet "sinkkusopimuksella" töissä, et ole äitiyslomaan oikeutettu. Useimmat vierastyöläiset eivät ole edes oikeutettuja "parisuhdesopimukseen", vaikka olisivatkin naimisissa. Raskaustilantessa naimississa olosta on tietenkin se hyöty, että silloin raskaudesta ei rangaista kuolettamalla, kuten sinkuille tehdään. Mutta pahimmassa tapauksessa hoitelet synnytyksen vuorojen välissä vapaapäivinä, mitään etuja on turha odotella.
Kun saudihoitajilla käy flaksi ja sopiva serkku perheen ja suvun kannalta löytyy, he solmivat uuden työsopimuksen, johon sisältyy myös lupa raskautua. Avioliitothan ovat vanhempien välisiä sopimusjutuja. Äitiyslomaa myönnetään heille ammatista ja työnantajasta riippuen 45-60 päivää, ja jonkinmoista palkkaakin kuulema maksetaan. Siis jopa 2 kuukautta vauvanhoitoa.
Yleensä asioilla on myös toinen puoli. Tämän maan väestö kasvaa noin 2% vuodessa, vauvoja syntyy 30 jokaista tuhatta asukasta kohden. Siis varsin rivakkaa lisääntymistä. Työssäkäyvien naisten osuutta synnytysikäisistä naimisissa olevista naisista en mistään löytänyt, mutta prosentti on taatusti hyvin pieni. Suurin osa naisista on kotiäitejä, joita ei äitiysloman lyhyys tai pituus heilauta suuntaan tai toiseen. Lapsethan ovat Allahin lahjoja, ei niitä pidä mennä suunnittelemaan sen kummemmin uran tai taloudellisen tilanteen mukaan.
Vaan ompa täällä jotain etujakin Suomeen verrattuna. Työnantajani on National Guards, kuninkaan henkivartiokaarti. Sairaalassamme on kaikki hoito ihan ilmaista kaikille, jotka sisään pääsevät. Myös sairaalan henkilökunnalle. Jos henkilökunnan terveydenhuolto määrää vaikka antibioottikuurin, saat lääkkeet ilmaiseksi sairaalan apteeekista. Kyseleevät kuulema vielä, josko olisi tarve joistain muistakin lääkkeistä samantien.
Tuon ilmaisen terveydenhuollon perusteella tänne ei kyllä kannata hakeutua. Olen tehnyt henkilökohtaisen periaatepäätöksen vammojen varalle: mitä ikinä tapahtuu ja missä ikinä, (vaikka aavikollla) se on katsottava sukellusonnettomuudeksi. Sukellusvakuuttajani DAN (Divers Alert Network) korvaa hoidon kaupungilla olevissa privaattisairaaloissa. :)

Tane oli maan mainio opettaja indeed!
VastaaPoista