Olen jo aimmin erinäisissä tilanteissa maininnut tämän maan autoilukulttuurista, autoista ilman ohjaajaa ja säännöstä, että liikennesääntöjä ei ole. Juu juu, on kyllä sääntöjä, mutta kuka noista välittää.
Compoundillamme on jo kauan ollut 10km /tunnissa nopeusrajoitus. Tiedän hölkkääväni kympin tunnissa vauhtia, mutta aina jään autoista jälkeen.
Nyt on uusi compoundin johtaja huomannut, että lapset ryntäileevät miten sattuu autojen eteen, vähät välittäen meille aikoinaan koulussa opetetusta liikennekäyttäymisestä. Lapset tuskin oppiivat, että autot on suurempia kuin ihmiset, joten laitetaan vastuu autoilijoille; lisää liikennesääntöjä. Nämä uudet säännöt on nyt pantu käytäntöön levittelemällä uusia liikennemerkkejä tihiämpään kuin lasten liikennepuistossa on tolppia. Merkkejä lienee ostettu jostain ylijäämävarastosta, niin monta sinistä nuolta ja lasten leikeistä kertovaa kylttiä on kaduille ilmestynyt. Lisäksi valikoimassa on stop-merkkejä ja kiellettyjä ajosuuntia.
Aamulenkillä testailin, kuinka pääsemme portilta kotiin autolla rikkomatta joko liikennemerkein tai ajoratamaalauksin ilmoitettuja ohjeita, määräyksiä ja kieltoja. Ei taida enää onnistua, semmonen umpikujalabyrintti on nyt rakennettu. Päällekkäin samassa tolpassa olleet ajokielto-ja stopmerkin sentään erottivat, ennen kuin ehdin kuvata. Olenko ihan väärässä, kun muistelen, että puna-keltaisen merkin vastainen ajaminen on pahempi rikos kuin sinisten nuolten noudattamatta jättäminen.....
Eikös sinisen merkin pitäisi olla ennen risteystä, ei sen jälkeen. Stopmerkki keskellä ei mitään on mukava, semmonen verryttelypysähdys ennen seuraava risteystä... joka on 50 metrin päässä ja oikealle. Sinne on ajokielto siinä risteyksessä.
Ei taida noista merkeistä kauhiasti olla hyötyä, liikenne näyttäs kulkevan entiseen malliin, omia uomiaan. Ja taaperot tekee turvatyynyn virkaa iskän ja ratin välissä...
Tämän päivän vietin parin merijalkaväen sotilaan kanssa uima-altaassa. Pojat on hyvin oppivaisia, eivätkä syystä tai toisesta kavahda hullujakaan temppuja. En toki vaadi noilta Ramboilta mitään, mitä en itse pysty tekemään, eihän koulutus muuten olisi reilua. Kaikenlaisia virikkeitä yritän kuitenkin keksiä pitääkseni homman kiintoisana. Tänään muistelin sukellusurani alkuvuosia ja teimme temppuja, joita vaadittiin altaassa 80-luvulla kurssilla ennen, kuin edes näit sukelluslaitteet. Siis viedään perusvälineet altaan pohjaan ja tullaan pinnalle. Sitten mennään alas ja puetaan maski ja snorkkeli ja räpylät päälle, tyhjätään maski ja putki siinä matkalla pintaan...... Kai tuollakin taidolla joku tärkeä merkitys oli entisajan sukellusmaailmassa. Ei opeteta enää, eli ei karsita sukelluksen harrastajia vapaasukelluksen keston ja keuhkojen tilavuuden mukaan.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, kyllä tuo temppu vielä onnistui. Pojiltakin parin harjotuskerran jälkeen:)) Avovesi on esissä ensi viikolla, paineilmalaitteineen kaikkineen.
Rauhallista vappua, ei saa riekkua liikaa. Taitaa tuo sääennustekin lupailla lyhyitä picknikkejä;(
Mukavaa kevättä kuitennii.
Compoundillamme on jo kauan ollut 10km /tunnissa nopeusrajoitus. Tiedän hölkkääväni kympin tunnissa vauhtia, mutta aina jään autoista jälkeen.
Nyt on uusi compoundin johtaja huomannut, että lapset ryntäileevät miten sattuu autojen eteen, vähät välittäen meille aikoinaan koulussa opetetusta liikennekäyttäymisestä. Lapset tuskin oppiivat, että autot on suurempia kuin ihmiset, joten laitetaan vastuu autoilijoille; lisää liikennesääntöjä. Nämä uudet säännöt on nyt pantu käytäntöön levittelemällä uusia liikennemerkkejä tihiämpään kuin lasten liikennepuistossa on tolppia. Merkkejä lienee ostettu jostain ylijäämävarastosta, niin monta sinistä nuolta ja lasten leikeistä kertovaa kylttiä on kaduille ilmestynyt. Lisäksi valikoimassa on stop-merkkejä ja kiellettyjä ajosuuntia.
Aamulenkillä testailin, kuinka pääsemme portilta kotiin autolla rikkomatta joko liikennemerkein tai ajoratamaalauksin ilmoitettuja ohjeita, määräyksiä ja kieltoja. Ei taida enää onnistua, semmonen umpikujalabyrintti on nyt rakennettu. Päällekkäin samassa tolpassa olleet ajokielto-ja stopmerkin sentään erottivat, ennen kuin ehdin kuvata. Olenko ihan väärässä, kun muistelen, että puna-keltaisen merkin vastainen ajaminen on pahempi rikos kuin sinisten nuolten noudattamatta jättäminen.....
![]() |
| Stop keskellä ei mitään... |
Ei taida noista merkeistä kauhiasti olla hyötyä, liikenne näyttäs kulkevan entiseen malliin, omia uomiaan. Ja taaperot tekee turvatyynyn virkaa iskän ja ratin välissä...
Tämän päivän vietin parin merijalkaväen sotilaan kanssa uima-altaassa. Pojat on hyvin oppivaisia, eivätkä syystä tai toisesta kavahda hullujakaan temppuja. En toki vaadi noilta Ramboilta mitään, mitä en itse pysty tekemään, eihän koulutus muuten olisi reilua. Kaikenlaisia virikkeitä yritän kuitenkin keksiä pitääkseni homman kiintoisana. Tänään muistelin sukellusurani alkuvuosia ja teimme temppuja, joita vaadittiin altaassa 80-luvulla kurssilla ennen, kuin edes näit sukelluslaitteet. Siis viedään perusvälineet altaan pohjaan ja tullaan pinnalle. Sitten mennään alas ja puetaan maski ja snorkkeli ja räpylät päälle, tyhjätään maski ja putki siinä matkalla pintaan...... Kai tuollakin taidolla joku tärkeä merkitys oli entisajan sukellusmaailmassa. Ei opeteta enää, eli ei karsita sukelluksen harrastajia vapaasukelluksen keston ja keuhkojen tilavuuden mukaan.
Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa, kyllä tuo temppu vielä onnistui. Pojiltakin parin harjotuskerran jälkeen:)) Avovesi on esissä ensi viikolla, paineilmalaitteineen kaikkineen.
Rauhallista vappua, ei saa riekkua liikaa. Taitaa tuo sääennustekin lupailla lyhyitä picknikkejä;(
Mukavaa kevättä kuitennii.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti