"There is only one perfect road and that road is ahead of you, ALWAYS ahead of you." This was said by Sri Chimoy, multitalented spiritual "ultra sportsman".



Näytetään tekstit, joissa on tunniste AWARE. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste AWARE. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pidä Saudi siistinä





Metalliromu on säilynyt ostoskeskuksen kulmalla jo toista vuotta
 Roskien levittely ja ympäristön sotkeminen on hyvin sopimatonta sivistyneessä maailmassa. Singapore on mennyt äärimmäisyyksiin ja kieltänyt jopa purkan syönnin, ettei kaupunki likaannu.
Muovikassien käyttökielto on jo aika yleinen, ainakin niistä joutuu länsimaissa maksamaan. Muovi tehdään öljystä ja sitä on rajallisesti, siis hyvä juttu luonnonvarojen kannalta. Kaiken lisäksi eihän muovi häviä koskaan mihinkään, ei edes vaikka mereen heittää.
Tyynellä valtamerellä kelluu valtava, lienee Euroopan kokoinen muovilautta, kaikkea paskaa tyhjistä vesipulloista alkaen, mitä kaikkea ihmiset nyt rannoilta heittää. Kalat ja linnut sitten tätä jätettä syövät, tietäähän sen miten siinä käy.
Tämä arabivaltio on täynnä roskaa ja kulttuuri määrää hävittämän kaikki itseään häiritsevät jätteet, kuten muovipussit ja pikaruokapakkaukset niin pian kuin mahdollista. Paras tapa lienee avata auton ikkuna ja katsoppas ihmettä; pinkki muovipussi banaanin kuorineen ja cola tölkki ovat pois silmistä, tien penkalla.
Täällä ei muovi maksa mitään ja kaikki pakataan moninkertaiseen muovipussiin. Kaupoissa pakkaajapojilla taitaa olla jonkinlainen provinsiopalkka käytettyjen pussien suhteen, niin monta muovikassillista viikon ostoksemme tarvitseevat. Ja suuttuvat pahalaiset, kun yritän itse pakkailla pusseja täydemmäksi ja kiellän jo kertaalleen muoviin käärittyjen ja kantokahvalla varustettujen vesipullopakkausten laittamisen lisäkääreeseen.
Varsinkin kauppojen ja huoltamoiden ympäristöt on täynnä kirjavia ohuita muovipusseja, ihan kuin olis ollut jotkut isommatkin festivaalitt eilen ja roskis on maanjäristyksen seurauksena kaatunut ja tuuli ja linnut lennättäneet sisällön ympäristöön.
Sama "laitetaan ikkunasta ulos" kulttuuri jatkuu kaikissa jätettä tuottavissa toimissa. Rakennusjätteet tai vastaavasti purkujätteet voi hyvin siirtää tontin reunalta kadulle tms tyhjään tilaan. Kyllä ne joku siitä ehkä ajastaan korjaa.
Kaupungin ulkopuolella, matkalla sukelluskohteisiin on kymmenien hehtaarien laajuinen tyhjä tontti. Se on oiva paikka käydä kippaamassa kaikki isompi kuivajate, kylpyammeet ja betonilohkareet. Kuskeilla vaan tuntuu olevan niin kiire, ettei autoa ehdi peruutaa tien sivuun, lasti tyhjennetään jokseenkin suoraan aluetta halkaisevalle kadulle. Olis siinä taas vakuutusyhtiölle selittämistä, että auto on rutussa, koska joku oli jättänyt kylpyammeen keskelle tietä... onneksi oli valoisaa, huomasimme väistää.
Vallan mainio paikallinen ideologia on myös "poissa silmistä, poissa mielestä". Mikäs Ojaharju se olikaan, joka hävitti myrkkytynnyrit tiputtamalla mereen vuosikymmeniä sitten? Rannan lähelllä kaikki jäteet on helppo kipata mereen, eihän niitä kukaan sieltä huomaa.
Rannat, joilla sukelllamme kaupungin pohjoispuolella, ovat enemmän ja vähemmän rakennusjätekaatopaikkoja. Tokihan korallit ajastaan kuorruttaavat betonimöhkäleet, mitta ei ne aina oikein luonnollisilta siellä näytä.
Toinen juttu on sitten kaikki muu romu, jota on heitelty ja upotettu rannoille. Padin ympäristönsuojelu osasto Aware kannustaa pitämään paikat siisteinä haiden ja riuttojen muun suojelun ohessa. Paikallinen Desert Sea Divers sukelluskeskus järjesti tälläisen rannansiivoustapahtuman viikonvaihteessa. Mukana oli about 50 sukeltajaa ja keräsimme valtavan määrän rojua pinnan alta. Painavat jutut, kuten auton akut, kuorma-auton renkaat  ja betoniset aidan tolpat piti jättää niille sijoilleen, ei ollut proomua nostureineen pinnalla. Yhtä kaikki, saatiin paljon näkyvää aikaiseksi ja kaikilla oli lisäksi hauskaa. Tapahtuman järjestelyt poikkesivat suuresti paikallisesta tyylistä; kaikki sujui vielä hienommin kun siellä Strömsjössä. Juomavettä oli riittävästi ja lounas tarjoiltiin sujuvasti, lämpimät osat kuumina ja salaatit kylminä.
Kukahan järkkäisi tälläisiä siivoustalkoita myös kuivalle maalle? Compound on siisti ja puhdas, portilta alkaa muovipussimeri.
Nyt on viikonvaihde alkamassa, menemme etelään, Al Lith`iin. Siellä on puhtaa ja koskemattomat riutat, ja toivon mukaan paljon kaloja, myös isoja haita. Siis hieno viikonvaihde ranskalaisessa seurassa odotettavissa.
Helsinki näyttää säästävän suihkulähteissä, Töölön- ja Eläintarhanlahden suihkut pidetään suljettuina ja säästetään 30 000 euroa. Täällä Jeddassa puhaltaa maailman korkein suihkulähde, reilu 300 m, juuri ja juuri korkeampi kuin Eifel-torni, jokseenkin päivittäin.... mitähän se maksaa, rialeissa :))
Mukavia valmistujaisjuhlia, ottakaa rennosti. Juhlien pääjuttu pitää olla mukavat ihmiset, ei miljoona laatua leipomuksia ja iso stressiväsymys.

tiistai 4. lokakuuta 2011

"Urheilusukellus on hauska harrastus"



Tämä on ikään kuin kotiranta. Enimmäkseen aika tyhjillään. Rannalla on bungaloveja, joissa on vuosivuokralaiset, siis harvoin ketään....
Sukelluspaikkana mukava, autolla pääsee "laiturille". Kamat niskaan ja ei kun menoksi.
Vesi on nyt kesällä noin +30, laskee syksyn mittaan pahimmoillaan alle 26 asteen.....
Tuulesta ja virroista johtuen näkyväisyys on ajoittain jopa ihan harmaa, parhaina päivinä näkee useita kymmeniä metrejä.
Klovnikala asuu merivuokossa



Näitä muutaman sentin mittaisia veikkoja asuu runsaasti rantakorallessa.

Leijonakala, kaunis katsella, kipeä koskettaa
Perinteisellä filmivehkeellä vedenalaiskuvaus on varsin haasteellista, kamera ja salamalaitteet painaavat ihan oikeasti, eivätkä olen kovin hydrodynaamisen mallisiakaan.
Digikameran voi laittaa koteloon, se on kevyt kuljetella, kelluu tarpeen mukaan. Salamalaite tietty lisää veden vastusta uidessa. Automaaattinen tarkennus on onnetoman hidas ja salamat käyttäytyy oudosti.(:o/) Tietenkin pitäs olla 2 salamalaitetta, ettei kaikki roskat näkyisi....
Siis ei ollenkaan helppoa hommaa. Tämän kyllä tiesin jo kokemuksesta :)


Sammakkokala
Skorpionikala

Sähkörausku
Kuvausharjoituksissa olen keskittynyt enempi hidasliikkkeisiin mörköihin, kuten tuo sammakkokala. Melkein tulee mieleen joku Sormusten Herran kävelevä puu tms erittäin hyvin maastoutunut örkki. Kovin on suttanen kaveri, edes virta ei siivoa sammalta selästä.







Tämä skorpionikala myös metsästelee paikoillaan korallin kupeesssa. Liikkellä ollessaan varsin kaunis näky, "siivet" on monenkirjavat.
Ei passaa taputella edes vahingossa.
Sääntöhän kuuluu, ettei mihinkään pidä koskea, mukaan saa ottaa vain muisti- ja valokuvia  ja muuta kuin kuplia ei pidä jättää jälkeensä.
Pintojen ja eläinten koskettelu ei ole pelkästään hupaa ihmishengelle, vaan vahingoittaa myös hipelöityä korallia tai kalaa.




Tämä on sähkörausku, alle puolimetrinen lettu.
Taputtelusta saa helposti permanentin hiuksiin, muista vammoista puhumattakaan.


Tottahan se on, että sukelluksilla näkee paljon kuvamisen arvoisia juttuja, mutta kun sitä kameraa ei aina ole mukana. Varsinkaan koulutusjuttuja ja valokuvausta ei kannata sotkea, molemat vaatii keskittymistä.
Katsellaan nyt, jos jotain ulkoriuttojen hylkyjä saisin kuvattua edes jonkin verran,.Visuaalisesti hylyt ovat täällä mahtavan hienoja, korallit säilyvät hyvin, kun sukeltajia on harvakseltaan. Yksi maailman parhaimmista hylyistä, Suezin lahdella lepäävä Thistlegorm on menettänyt kaikki "koristeensa" vuosien myötä..... miks pitää aina näplätä kaikkia pintoja?
Jutun otsikko on oppi ensimmäiseltä sukelluskurssiltani, 70-luvun lopun Tukholmasta. Teorialuentojen päteeksi oli aina pieni "koe" ja viimeinen kysysmys kuului aina; "hurdant hobby är sportdykning?" Oikea vastaus oli "Sportdykning är en trevligt hobby". Jutusta tuli hylätty, jos tämä vastaus oli väärin.
Olen edelleen samma mieltä, sukellus on kivaa :)
Suojelkaa meriä!