Projektien luonteeseen kuuluu, että niillä on alku ja loppu ja edistymistä seurataan määräajoin. Olen nyt ollut Jeddassa 6 kuukautta ja tästä vuoden mittaiseksi suunnitellusta projektista on puolet painittu. Aika miettiä, mitä on tullut tehtyä.
Erityisesti pidän tämän kaupungin ilmastosta, ainakin toistaiseksi. Saa nähdä, muuttuuko mieli kesällä,nyt päivälämpötila on miellyttävä +35. Viikottaiset hyvät sukelluskokemukset pitävät minut kummasti pinnalla ja hyvällä tuulella. Siis ympäristöasiat on näiltä osin kunnossa.
Kulttuurishokki on ihan ylimainostettu juttu: miehet kulkee mekoissa, naiset on mustia möykkyjä ja aina välillä pannaan hommat pysähdyksiin ja rukoillaan; mitä sitten? Tuskin taannun kovin pahasti, vaikka en aja autolla enkä juo viiniä; minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Siis sairaalan ulkopuolinen elämä elämä on ihan ok!
Sitten tämä vähemmän mukava puoli eli sairaala. Aika usein töissä mietin, mitä helvetteiä minä, aikuinen, täyspäinen (?) ja omasta mielestäni ammattitaitoinen tyyppi teen täällä kaivamassa verta nenästäni. Työntekokulttuurishokki on valtava.
Olen tottunut tiimityöhön, yksi kaikkien ja kaikki potilaan puolesta ja tiimiin kuuluu kaikki peliin osallistuja, ammattiin, kansalaisuuten ja sukupuoleen katsomatta. Täällä kaikilla ryhmillä, anestiatyypit, kirurgit, leikkaushoitajat yms on omat tiimit kielipoliittisine alaryhmineen ja kaikki pelaavat surutta vain ja ainoastaan omaan pussiinsa. Potilasparka on tämän teatterin välttämätön kohde, oman edun tavoittelemisen välikappale.
Ammattiryhmien arvostus toisiaan ja toisten tekemää työtä kohtaan on ihan olematon; "minä olen tärkein". Pahinta mielestäni on, että ainakaan hoitajat eivät osoita minkäänlaista arvostusta omaa ammattiosamistaan kohtaan; tärkeintä on olla helvetin höveli läkäreitä kohtaan. Tämä tulee esille esimerkikisi leikkausvalmisteluissa: anelääkäri työntää potilaan saliin kirurgi vanavedessään samalla ovenavauksella kun siivoojat (täällä: siivoojat) menee ulos. Ei sekuntiakaan aikaa edes tuoda tavaroita saliin saati viritellä kohdilleen... Seuraavaksi kirurgi hihkuu pesutarpeita (kirurgi "desinfioi" leikkausalueen) ja peittelytarpeita, vaikka puolet koreistakin on avaamatta....... en ole hidas, mutta jotain rajaa.... mutta täällä juttu on "comin doctor, ready doktor.... " ammattitaidossani on paha aukko tässä kohdassa. :(
Hoitajien kuuluu myös pakoilla kaikkea vastuuta ja jättää kaikenlainen päätöksen teko muille. Edes instrumenttikoria en saa valita mieleni mukaan, saati sitten peittelymateriaalia tai haavanpeitteitä. Kaikkeen on ohjeet. Olen tähän asti saanut käyttää omia aivojani (enhän toki ole ihan blondi) parhaan mahdollisen hoidollisen lopputuloksen saavuttamiseksi ja tottunut myös kantamaan vastuun tekemistäni päätöksistä. Täällä pitää yrittää joka ikinen aamu unohtaa ajatukset kotiin.... ja olla välittämättä mistään mitään.
"Miksi" -kysymyksiin saan jatkuvasti tyyppivastauksen; "tämä on Saudi Arabia" tai "ajattele rahaa". (Vähemmän kun kotona!) Mitenkäs se juttu olikaan tyhmistä kysymyksistä ja tyhmistä vastauksista. Siis ei mitään saumaa edes ajatella minkäänlaista asioiden kehittämistä tai parantamista. Esimerkiksi; steriilit imuletkut on 120cm pitkiä, yhdistele niin monta kuin haluut... haavalappuja on 10cm ja 35 cm pitkät, yhdistele miten haluut.. jne loputtomiin....vrt vastaus "tämä on saudi Arabia".
Aamulla töihin kävellesä vaellan mielessäni pimeälle keskiajalle. Oikeesti, menen vaan jonnekkin 70-80-lukujen paikkeille, kamalaan sekamelskaan.Omasta mielestäni en ole ollut koskan kaavoihin kangistunut sopeutumaton feodaalilaitoksen kannattaja, mutta täällä ei ymmärrykseni ja joustavuuteni riitä kaikkeen millään. En edes halua ajatella aseptisen omantuntoni rappiotilaa... suljen silmät ihan konkreettisesti tuhansilta jutuilta.
Itsepäinen kun ole, teen sen, minkä olen luvannut ja jatkan täällä asenteella "maassa maan tavalla"
Tuon kuvan valitsin tähän juttuun kuvaamaan näkemystäni sairaalan täysin absurdista ilmapiiristä, tuskin täälläkään kukaan koko kärrillistä kalloja ostaa... tai mistä sen tietää. Mutta jos tuollainen ostos on joku aamu parkissa sairaalan ovella, en hämmästele sitäkään...
Eteenpäin, maalaisjärki ja hyvät työtavat unohtaen :)
Netti on edelleen poikki, yritän löytää jonkinmoisen mokkulakaupan. Sähköä ja vettä on kuitenkin lähes
päivittäin.
Rauhallista pääsiäistä, monivammatomia pyhiä päivystäjille
Erityisesti pidän tämän kaupungin ilmastosta, ainakin toistaiseksi. Saa nähdä, muuttuuko mieli kesällä,nyt päivälämpötila on miellyttävä +35. Viikottaiset hyvät sukelluskokemukset pitävät minut kummasti pinnalla ja hyvällä tuulella. Siis ympäristöasiat on näiltä osin kunnossa.
Kulttuurishokki on ihan ylimainostettu juttu: miehet kulkee mekoissa, naiset on mustia möykkyjä ja aina välillä pannaan hommat pysähdyksiin ja rukoillaan; mitä sitten? Tuskin taannun kovin pahasti, vaikka en aja autolla enkä juo viiniä; minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Siis sairaalan ulkopuolinen elämä elämä on ihan ok!
Sitten tämä vähemmän mukava puoli eli sairaala. Aika usein töissä mietin, mitä helvetteiä minä, aikuinen, täyspäinen (?) ja omasta mielestäni ammattitaitoinen tyyppi teen täällä kaivamassa verta nenästäni. Työntekokulttuurishokki on valtava.
Olen tottunut tiimityöhön, yksi kaikkien ja kaikki potilaan puolesta ja tiimiin kuuluu kaikki peliin osallistuja, ammattiin, kansalaisuuten ja sukupuoleen katsomatta. Täällä kaikilla ryhmillä, anestiatyypit, kirurgit, leikkaushoitajat yms on omat tiimit kielipoliittisine alaryhmineen ja kaikki pelaavat surutta vain ja ainoastaan omaan pussiinsa. Potilasparka on tämän teatterin välttämätön kohde, oman edun tavoittelemisen välikappale.
Ammattiryhmien arvostus toisiaan ja toisten tekemää työtä kohtaan on ihan olematon; "minä olen tärkein". Pahinta mielestäni on, että ainakaan hoitajat eivät osoita minkäänlaista arvostusta omaa ammattiosamistaan kohtaan; tärkeintä on olla helvetin höveli läkäreitä kohtaan. Tämä tulee esille esimerkikisi leikkausvalmisteluissa: anelääkäri työntää potilaan saliin kirurgi vanavedessään samalla ovenavauksella kun siivoojat (täällä: siivoojat) menee ulos. Ei sekuntiakaan aikaa edes tuoda tavaroita saliin saati viritellä kohdilleen... Seuraavaksi kirurgi hihkuu pesutarpeita (kirurgi "desinfioi" leikkausalueen) ja peittelytarpeita, vaikka puolet koreistakin on avaamatta....... en ole hidas, mutta jotain rajaa.... mutta täällä juttu on "comin doctor, ready doktor.... " ammattitaidossani on paha aukko tässä kohdassa. :(
Hoitajien kuuluu myös pakoilla kaikkea vastuuta ja jättää kaikenlainen päätöksen teko muille. Edes instrumenttikoria en saa valita mieleni mukaan, saati sitten peittelymateriaalia tai haavanpeitteitä. Kaikkeen on ohjeet. Olen tähän asti saanut käyttää omia aivojani (enhän toki ole ihan blondi) parhaan mahdollisen hoidollisen lopputuloksen saavuttamiseksi ja tottunut myös kantamaan vastuun tekemistäni päätöksistä. Täällä pitää yrittää joka ikinen aamu unohtaa ajatukset kotiin.... ja olla välittämättä mistään mitään.
 |
| Nämä ovat lehmän päitä, paikallisella torilla |
Aamulla töihin kävellesä vaellan mielessäni pimeälle keskiajalle. Oikeesti, menen vaan jonnekkin 70-80-lukujen paikkeille, kamalaan sekamelskaan.Omasta mielestäni en ole ollut koskan kaavoihin kangistunut sopeutumaton feodaalilaitoksen kannattaja, mutta täällä ei ymmärrykseni ja joustavuuteni riitä kaikkeen millään. En edes halua ajatella aseptisen omantuntoni rappiotilaa... suljen silmät ihan konkreettisesti tuhansilta jutuilta.
Itsepäinen kun ole, teen sen, minkä olen luvannut ja jatkan täällä asenteella "maassa maan tavalla"
Tuon kuvan valitsin tähän juttuun kuvaamaan näkemystäni sairaalan täysin absurdista ilmapiiristä, tuskin täälläkään kukaan koko kärrillistä kalloja ostaa... tai mistä sen tietää. Mutta jos tuollainen ostos on joku aamu parkissa sairaalan ovella, en hämmästele sitäkään...
Eteenpäin, maalaisjärki ja hyvät työtavat unohtaen :)
Netti on edelleen poikki, yritän löytää jonkinmoisen mokkulakaupan. Sähköä ja vettä on kuitenkin lähes
päivittäin.
Rauhallista pääsiäistä, monivammatomia pyhiä päivystäjille
