Keskieuroopan mäkiviikko

.... meni paremmin kun Poutiaisen Tanjalla. Tosin jätin hypyt pois ohjelmistosta, keskityin pysymään jaloillani ja kuperkeikatkin yritin suorittaa hallitusti, kiinalaisen hillityn ja hidastetun  Taj Chi -idean mukaisesti. Ja selvisin ilman merkittäviä mustelmia:)
Laskettelu on kovin rankka laji aloittelijalle, kun pitää ihan varmuuden vuoksi jännittää kaikkia mahdolisia ja myös mahdottomia lihaksia, otsanahkakin oli alkuviikosta rasituskipiä. Viikon myötä homma sujui pikkuhiljaa helpommin, enkä enää melkein oksenna kauhusta punaisten keppien pystysuoraseinäisessä viidakossa.... jos en kyllä kilju riemustakaan jyrkillä seinämillä. Loppuviikosta tulin alas rinteen yhdellä laskulla, jossa piti alkuviikosta pysähtyä muutaman kerran ihan vaan jalkojen hyytymisen takia. Kyllä tämä tästä, eiköhän tämänkin lajin opi harjottelemalla:)
Champoussin on ihan pieni kylä alpeilla Geneven järven eteläpuolella Sveitsissä. Rinteissä oli tilaa, se rauhoitti mieltä. Alueella on useita laskettelukeskuksia, ja rajan Ranskaan voi ylittää suksilla, tai lumilaudalla. Meillä oli tarkoitus käydä "ulkomailla" hiihtämällä, mutta hissirikon takia piti jättää reissu seuraavaan kertaan. Ranskaan olisi kyllä ollut helppo mennä, mutta paluumatka olisi ollut talvisotahenkinen umpihankihiihto, ei meistä semmoseen ole. Better luck next time: nythän on tullut todistettua, että ilman polven eturistisidettä voi lasketella, ainakin keski-ikäisellä amatööritasolla.
Tiikeri ei pääse raidoistaan, vaikka olisi 3000 metrin korkeudessa sukset jalassa; myin muutaman sukelluskurssin joutessani liitovarjohommia ihmetellessäni. Ihan on turha väittää, että olosuhteet on yrittäjyyttä vastaan, pitää vaan tarttua tilaisuuksiin.... libanonilainen pariskunta aloittaa sukelluksen opiskelun ensi viikolla "koti beachillamme"... siis kovin on pieni maailma, kun melkein naapureita tapaa lomallakin.

Tästä muutama kilometri  alas, hallitusti

Urheiluviikon jälkeen oltiin muutama päivä Pariisissa, Alainin työasioissa. Kylmä keli, mutta muuten mukavaa.
Hotelli oli Bastilion alueella, keskellä "kliseisiä" postikorttikatuja. Mutta ympäristö on ihan todellinen, ei kulissi. Alue on erityisesti ortodoksijuutalaisten ja homojen suosiossa, tupaten täynnä olevia baarikatuja, pieniä ravintoloita ja kauppoja. Värikästä menoa.
Katukuvasta päätellen pariisilaiset ovat korkeintaan normaalipainoisia, jos eivät peräti laihoja. Miten ihmeellä kaikki ravintolat, leipurit, liha- ja juustokaupat on kaikenaikaa täynnä asiakkaita, mihin se ruoka uppoaa? Vai onko kyseessä "laatu ennen määrää" ideologia?
Kun ostat lihan teurastajalta, saat taatusti hevosta, kun pyydät hevosta. Vielä kun itse jauhat sen, saat hevosjauhenlihaa, et jotain kaasupakattua vaaleanpunaista kamara-kanamössöä. Eivät ole supermarkettien ja valmisruokien ystäviä nämä pariisilaiset.
Ravintolatkaan eivät ole kuulleet ketjuista ja standardimenuista. Kaikki kiinteistöt ovat satoja vuosia vanhoja, ja niiden ehdoilla pelataan. Seinät on vinksallaan ja lattiat kuopalla, pöydät minimaalisia ja tuuman päässä toisistaan, mutta mitä sitten jos ruoka on hyvää. Wolkoff on laatupaikka, alkuperäisyyttä kunnioittaen. Pariisilaisen mittapuun mukaan istumapaikat voisi siellä helposti kolminkertaistaa:)
Hauska paikka oli kirjakaupan ja viinibaarin yhdistelmä. 2 huonetta, yhteispinta-ala reilu 20 neliöö, myynnnissä klassikkopokkareita ja lastenkirjoja ja laatuviiniä. Siis valitset kirjan, ja sitten siihen sopivaa viiniä seuraksi, tai päinvastoin. Lisäksi voi nauttia juustoa ja lihaleikkeitä.
Istuimme "takahuoneessa" iltapalallamme. Vasemmalla istui nuori  pyhää sotaa opiskeleva arabi, söi ja joi, mehua. Oikealla istui aasialainen nuori mies, punaviiniä ja Danten Jumalainen näytelmä.... Molempien ihmissuhteellinen suuntaus kävi selvästi ilmi, toivottavasti pojat pääsivät väleihin, kun poistuimme heitä häiritsemästä. Monikulttuurista:)

Viinibaari-kirjakauppa

Naistenpäivän kunniaksi näytti Air France naisittaneen jättiläislentokoneensa. Jo muutama viikko sitten ihan tyttöporukalla lennättivät meidät Pariisista Geneveen, mihin niitä miehiä lentokoneessa erityisesti tarvitaan?
Nämä paikalliset auktoriteetit näyttäävät sommittelevan rikollisten rankaisua kaulan katkaisun sijaan ampumalla. Kun on kaulankatkaisijoista kuulema pula, ja ovat paikallislehden mukaan vielä vähän epäluotettaviakin. Lieneekö pyssymiehiä  sitten enmmän, tiedä häntä. Tuli vaan mieleen, että eikös se giljotiini ollut jonkinmoinen automaatti, miks eivät ostais noita koneita jostain museoista....
Reissussa on kiva olla, mutta myös kotiin on kiva palata. Paluulennolla Saudian lentoemot tyrkkäsivät lounaan eteen 11.30, kahvia tarjottiin 11.32 ja brikat kerättiin 11.50.....sitten jaettiin silmälaput ja pantiin valot pois, hyvä yötä.  Niin, kyseessä oli päivälento. Eikä edes vettä tarjoiltu loppulennon aikana.... taitaa olla tytöillä urakkapalkka.
Merivesi on 27 ja ilmakin reilu 30, mikäs täällä on lämmitellessä:)

Konferenssileskenä Pariisissa

Etukäteissuunnitelma toiselle lomaviikolle oli kiva; 3 päivää aikaa ihmetellä Pariisia itsekseni, illat paikallisohjattua tutustumista ruoka-ja juomakulttuuriin. Eihän se nyt niin mennyt, kyynärsauvoilla kulkeminen on kovin hidasta ja rasittavaa. Eikä ole edes käsiä vapaana kameran käyttöön tai ostosten kantamiseen. Kehno mäihä!
En minä nyt kuitenkaan hotelliin jäänyt makaamaan, toimitaan olemassa olevin resurssein. Pitempien pätkien liikkuminen sujui periaatteessa hyvin metrolla, junat toimii rivakasti ja tiheästi. Kyynärsauvakulkija tyrkättiin aina istumaan, aamuruuhkassakin... siis huomaavaisia nämä ranskalaiset. Portaat tuottivat ongelmia ja niitä oli paljon, liukuportaiden etsiminen oli turhauttavaa. Lisäksi metroverkostossa on kilometreittäin käytäviä, sommittelin mielessäni jonkinlaista urbaania suunnistustapahtumaa noihin loputtomiin ja epäloogisiin tunneleihin.
Pompidou-kulttuurikeskuksessa oli Matissen kokoelmanäyttely, teemana parit ja toisinnot. Paljon oli heppu toistanut mieleistään aihetta, kovin usein vaan oli työ jäänyt kesken. Samaa asetelmaa oli kuvattu kymmeniä kertoja, mikä lienee keskeyttänyt taiteilijan maalausinnon kesken appelsiinin värityksen. Oli joukossa valmiitakin juttuja, niitä jo koulusta tuttuja sinisiä naisvartaloita ja -muotokuvia.
Orsayn museo on entinen rautatieasema, paljon isompi tila kuin Helsingin asema. Siellä on paljon impressionisteja yms ranskalaista taidetta, näyttävä kokonaisuus. Eriytyisnäyttelynä oli Akseli Gallen-Kallelan kokoelmanäyttely. Melkein tuli koti-ikävä Imatran koskea katsellessa, Lemminkäisen äitikin oli mukana. Tauluja oli paljon ja taustat oli hyvin esitelty: mainiota suomalaisen kulttuurin esittelyä. Lisäpisteitä ko museo saa edes osittaisesta englanninkielisestä tekstityksestä.
Kävely on ehdottomasti paras tapa nähdä asioita ja tutustua kaupunkiin, siis yritin kävellä välimatkat parhaani mukaan. Koska ilma oli erittäin suosiollinen, olivat myös pariisilaiset ulkona. Terassiravintoloita on paljon, ja kaikki ne olivat tupaten täynnä, täällä ilmiselvästi vietetään aikaa sosiaalisesti ulkona enemmän kuin suomalaisessa "oma koti -keskeisessä" kulttuurissa. Varsinkin iltakävelykohteemme olivat monet kuin suoraan kliseisestä postikortista, eihän tämmöstä ole oikeesti kun elokuvissa. Miten ihmeessä pienellä kadunpätkällä menestyy muutama leipuri ja pari lihakauppaa, torimyyjiä ja juusto- ja viinikaupat kaikkien ravintoloiden seassa.... missäs se Prisma on, mistä saa niitä plussapisteitä??? Yksityisyrittelijäisyys, ja todennäköisesti myös laatu, ovat täällä kunniassaan.
Parissa isossa tavaratalossa kävin katselemassa, niin kuin jossain näyttelyssä, ihmettelemässä tarjontaa. Myyjiä on paljon ja mustiin pukuihin pukeutuneita (mustia) vartijoita vielä enemmän. Chanelin osaan myymälässä oli jono, pääsasiassa kiinalaisia. Kiinalaiset kuulema ostaavat silmää räpäyttämättä kauppojen kalleimmat luksustuotteet, kellot ja turkit sun muut arvotavarat. En jaksanut jonottaa, joten jätin pikkumustan oston seuraavaan kertaan. Katumuotia katsellessani tulin johtopäätökseen, että helman pituus ja kengän korko on yhteen laskettuna vakio; yhteensä max 20 cm. Siis jos kengissä on reilu 15 cm korot, peittää ns hameen helma ehkä juuri ja juuri mahdolliset pikkuhousut..... ilmahan oli aika lämmin, mutta silti.....
Tottahan se on, että ilmasto on Pariisissa suosiollinen, kumisaappaat ja tuulipuku eivät ole kovin usein tarpeen. Silti mietin pariisittarien suhtautumista mukavuuteen, korkokengät ovat näyttävät, mutta eivät välttämättä edes turvalliset mukulakivikaduilla. Olo käytännöllisissä tennareissa ja farkuissa tuntui ajoittain aika maalaiselta :))
Toisaalta, hyvin näytti HD Fat boy kulkevan pukumiehen käsissä, kypärää myöten kaikki kuin suoraan jostain muotihuoneesta.                                                                                                                              

Käykää katsomassa Hugo elokuva

Ulkomajoitus on hyvin suosittua Pariisissa

Suomessa on puhuttu poliisien vähentämisestä, ovat kuulema kalliita ylläpitää. Pariisissa poliiseja näkee tunissa enemmän kun Suomessa poliisikoulun valmistujaisjuhlassa. Niitä on jokapaikassa ja kaikilla mahdollissa kulkuneuvoilla. Säästöt näyttävät kohdistuneen rullaluisteleviin jeppeihin, heillä ei ollut minkäänmoisia suojavarusteita. Moottoripyöräpoliiseilla sen sijaan oli väkivahvat japanilaiset pyörät. Poliiseja oli aina 3 kimpassa; paikallislähteen mukaan ensimmäinen osaa kirjottaa, toinen lukea ja se kolmas valvoo näitä vaarallisia älykköjä:))

Viikko on jo toivuttu kulttuurikokemuksista, jalkakin paranee erilaisista kuntoutuskokeiluista huolimatta.

Kenties saamme elää:)))))

Rauhallista pääsiäistä.