Saudi Arabiassa vietetään kansallispäivää 23. syyskuuta. Suomessa puhutaan itsenäisyyspäivästä, muualla tämä kansallistunnon yltiöpäiseen nostattamiseen liittyvä termi taitaa olla enemmän käytössä. Saudi Arabian valtion lasketaan alkaneen syyskuussa 1932, kun eri heimot ja emiraattialueet päättivät olla tapelematta keskenään. Mielenkiintoista tässä päivässä on se, että se on Euroopan silmissä aina 23.09., vaikka täällä muuten enimmäkseen elellään tällä hetkellä vuotta 1432; tänään on 27. päivä jotain kuuta.
Tämä kansallispäivä on saudeille vuoden tärkein juhlapäivä, saa riekkua oikein kunnolla:) Työntekijän kannalta kuningas on kiva, kun antaa ylimääräisen vapaapäivän, jos juhlapäivä sattuu viikonvaihteeseen. Siis tänä vuonna juhlittiin perjantaina ja toivuttiin lauantaina.
En tiedä, järjestikö kuningas vastaanoton palatsissaan tai jos hän vaikka piti telkussa puheen. Tutustuin pakon edessä ainoastaan kaduilla ja turuilla tapahtuneeseen yltiöpäiseen karnevaalitunnelmaiseen kaiken liikenteen ruuhkauttavaan hillumiseen. Meno oli huomattavasti hurjempaa, kun Suomessa jääkiekon maailmanmestaruus voiton jälkeen. Täällähän liikenne on muutenkin kaoottista, saati sitten nyt.... Mikäs se lausuma "ilo ilman viinaa on teeskentelyä" onkaan.....
Valtin lippuja myytiin jo torstaina autoilijoille kaikissa liikennevaloissa ja muuta vihreää asustetta ja karnevaalivermettä myyviä katukauppiaita oli kauppojen edustat pullollaan, kuin meillä vappuna ikään.
Asiaan kuuluu autosta ulos roikkuminen, kattoluukusta ja ikkunoista. Ihan pienet lapsetkin riehuivat lippujensa kanssa puoli vartaloa auton ulkopuolella. Mitkä turvavyöt?
Tämä kansallispäivä on saudeille vuoden tärkein juhlapäivä, saa riekkua oikein kunnolla:) Työntekijän kannalta kuningas on kiva, kun antaa ylimääräisen vapaapäivän, jos juhlapäivä sattuu viikonvaihteeseen. Siis tänä vuonna juhlittiin perjantaina ja toivuttiin lauantaina.
En tiedä, järjestikö kuningas vastaanoton palatsissaan tai jos hän vaikka piti telkussa puheen. Tutustuin pakon edessä ainoastaan kaduilla ja turuilla tapahtuneeseen yltiöpäiseen karnevaalitunnelmaiseen kaiken liikenteen ruuhkauttavaan hillumiseen. Meno oli huomattavasti hurjempaa, kun Suomessa jääkiekon maailmanmestaruus voiton jälkeen. Täällähän liikenne on muutenkin kaoottista, saati sitten nyt.... Mikäs se lausuma "ilo ilman viinaa on teeskentelyä" onkaan.....
![]() |
| Vihreää ja valkoista, koraanin lauseita.... |
Asiaan kuuluu autosta ulos roikkuminen, kattoluukusta ja ikkunoista. Ihan pienet lapsetkin riehuivat lippujensa kanssa puoli vartaloa auton ulkopuolella. Mitkä turvavyöt?
Mistään lehdestä en löytänyt kommentteja onnettomuuksista, mutta taatusti sekä ihmisiä että autoja vaurioitui moisessa hässäköinnissä paljon.
Henkilöautot ovat täällä pääsääntöisesti valkoisia, ja japanilaisia. Monet olivat maalanneet isänmaallisuudessaan autonsa millä lienee vesivärillä vihreäksi. Mitään määräyksiä autojen valoista ei muutenkaan ole, niin haitanneeko tuo vihreä maali ajovaloissakaan mitään. Autopesuloita täällä on paljon, kundit pesee käsin sienellä, kuivaa ja pyyhkii huolella. Luulen, että näillä afrikkalaisilla ammatinharjoittajilla on todellinen sesonkiaika tämän juhlinnan jälkeen.
Ilotulitustakin kuulema oli tarjolla, vaan kun liikenne seisoi kaikilla pelipaikoilla, tyydyimme luikkimaan vähemmän ruuhkaisia sivuteitä pitkin sukellusrannalta kotiin.
Paikallisessa sanomalehdesä sen sijaan oli perjantaina etusivun juttu paikallisista partiolaisista, jotka siivosivat rantakadun rantoineen juhlakuntoon alkuviikosta. Ehdottoman hyvä juttu, täällä roskat saa sijoita ihan oman mielensä mukaan.. muovipusseja on kaikki tienvarret täynnä.
En uskalla edes ajatella, miltä tuo kilometrien mittainen rantakatu näytti eilen aamulla :(
![]() |
| Automaalarin epätaidonnäyte |
Sveitsin kansallispäivä oli jo kesällä, mutta kun paikalliset sveitsiläiset olivat silloin lomalla, järjesti konsulaatti keskiviikkona rääppiäiset. Ohjelmassa oli puhe, vajaa 5 minuuttia ja ruokaa ja juomaa.
Konsulaatti on osa Sveitsiä, joten alkoholikin on sallittua. Viinitoimitukset olivat taineet olla vähän hankalia, koska tarjoiltu viini oli aika omituista, jopa näissä olosuhteissa. Eikä makuun auttanut yhtään, että se tarjoiltiin lasikannuista.. kummosissahan tonkissa se oli alunperin ollut?
Ruoka oli kuitenkin hyvää :)
Pöytäseurue oli absurdi; italialainen homopariskunta (italian konsulaatin vahtisotilaita), peroxiblondi 60-luvulta, jonkinmoinen saksankielinen zaza gabour-imitaatio ja saudi-amerikalainen aviopari... jutut oli niin ufoja, että tuskin yltiöpäinen juominenkaan olisi auttanut ymmärtämään.... mielenkiintoista, mutta ei kovin mukaansatempavaa :)
Viikonvaihteessa ehdin myös harjotella kameran käyttöä pinnan alla. Yleisön pyynnistä, seuraavaan juttuun laitan näkemyksiäni paikallisista möröistä.
Huolehtikaa taloudestanne, oma rahapussi on lähempänä kuin kreikan lompakko.

