Vuoden pisin päivä Suomessa ja niin myös täällä, olenhan sentään edelleen pohjoisella pallonpuoliskolla. Tästä ne päivät lyhenee.... paitsi Australiassa, missä kaikki on päinvastoin. (jos tuhkasta selviävät?) Kotimaassa ollaan pakon edessä iso osa vuotta kylmässä ja pimeässä, joten onhan tuota keskikesää syytäkin juhlia. Entäs sitten nämä paikalliset asukkaat täällä.... ?
Juhanusta ei tietenkään ole, niin kuin ei muitakaan pakanallisia juhlia. Kaiken lisäksi nämä saudit, kun sattuvat asumaan aurinkoisella ja lämpimällä leveysasteella, ihannoivat kylmää ja pimeää. Ulos mennään päivällä vaan ihan pakon edessä, ja sittenkin ilmastoidulla autolla ovelta ovelle. Yöllä kyllä sopii sitten ulkoilla, kun on pimiää. Kuumus täällä vaivaa kovasti paikallisväestöä, joten ilmastointi on must ja se on aina säädetty pakkasen puolelle. Siis paikalliset viihtyy sisällä pimeessä ja kylmässä, ja mieluusti vielä kovassa metelissä. Telkarin pitää huutaa joka paikassa ja täysillä.
Rannalta lähtiessä puin abayan pelkkien bikinien päälle, kun oli aika lämmin. Kotimatkalla piipahdus supermarketissa oli varsin epämiellyttävä kokemus; muuallakin kuin kalatiskin läheisyydessä palensi ihan hitosti ja kassalle päästessä oli sormet kohmeessa.
Sitten tämä "juhanuksen vietto". Keskiviikkona (niinkuin meijän perjantai) kävin illalla vahalla basaarialueella ostoksilla. Alennusmyynnit ne on täälläkin, varsinkin jos jaksaa tinkiä.... Merrellin sandaaleita sai oikeasta merkkiliikeestä normihintaan, reilu 30€ /pari. Uusi abaya makso 60 rilluu eli reilun kympin, sulkameritähtikuvioin aplikoitu. :)
Torstaina aloitin opetuksen uima-altaalla aamulla yhdeksältä.... valmista tuli jo puolenpäivän jälkeen. Iltapäivällä opetus jatkui beachilla yösukelluksen merkeissä, kello 1900 on jo riittävän pimeetä mennä veteen ihasteleen kaiken maailman önnimönnejä. Sukellukselta palatessa törmäsimme taas tämän maan outoon ja tekopyhään meininkiin. Aallonmurtajalla oli pitkä rivi märkäpukuun pukeutuneita hemmoja kumartelemassa rintamassa kohti kaakkoa... tulikohan sukeltaessa rikottoua pahasti luonnonrauhaa ja vahingoitettua ympäristöä, kun ei hartaudenharjoittamista ehtinyt moskeijaan asti säästää.
Perjantaina olin venekeikalla ranskalaisten kanssa. Lähtö oli saudien kansoittaman loma-alueen satamasta.
![]() |
Hieno keli ja isot koneet, ihan tyhjänpanttina
|
Satama-aluetta kiersi kahviloiden ja ravintoloiden rivistö, ihan kun Euroopassa.... kaikki autiota ja tyhjää sekä aamulla että illalla. Starbrucks ilmoitti ovessa olevansa auki viikolla 1200-0300, viikonloppuisin suljettu. Ei olis kahvia tehnytkään mieli. Tottahan se on, että ulkona on lämmin ja kirkas keli häikäsee, paree pysytellä sisällä.
Laitureissa olevat veneet oli kaikki paikoillaan. Joka veneessä isot tuplakoneet, mieluusti 2 x 225 heppaa, että ehtii minne siten onkin menossa. Lämminhän siellä merelläkin on ja saattaa vaikka nahka palaa, siis ei kannata mennä sinnekkään.
Sukeltajat kyllä menee merelle kelissä kun kelissä. Käytiin AnnAnn-hylyllä. Se on hieno paikka, mukavasti korallien peitossa. Korallit säilyy hyvinä, kun kävijöitä on harvakseltaan, eivät kulu käytössä niinkuin esimerkiksi Suezin lahdella olevan huippuhylky Thistlegormin koralleille on käynyt. Konehuoneeseenkin pääsee pujottautumaan, isot dieselkoneet näyttää aluksessa olleen.
2 muuta sukellusta tehtiin "uusille riutoille". Harvoja, jos yhtään sukeltajia käynyt aiemmin. Korallit on upeita ja varsinkin nyt kesällä on kaloilla poikasaika, erittäin paljon pieniä monenmoisia sinttejä. Lisäksi myös iso parvi barrakudia ja ensimmäinen täällä tapaamani jättiläis-Napoleonkala. Isot kalat ovat kadonneet todennäköisesti ryöstökalastuksen seurauksena. Paikalliset snorklaajat rakastavat harpuunoita...
Siis hienoja sukelluskohteita, hyvä tapa viettää juhannusta. Jos nyt jotain harmia pitää keksiä, mainittakoon, että nenä kyllä paloi aurongossa.. mutte sehän on vaan pintavaurio.
Siis hyvin sujuu juhannus ilman kokkoja ja kaljoja..... maassa maan tavalla, edelleenkin :)
Toivottavasti veneet pysysvät myös Suomessa laitureissa ja kuselle mennään pusikkoon, sammaleeseen kaatuminen ei hukuta ketään.
Mukavaa kesälomakautta, muistakaa myös laiskotella..... sukellusten välillä aluksella on pakko laiskotella, minunkin:))