Qatar on arabian niemimaan / Saudi-Arabian kaakkoiskulmasta Persianlahteen työntyvä niemi. Pieni maa, mutta täynnä öljyä ja maakaasua, bruttokansantuote on maailman toiseksi korkein. Asukkaita on miljoonan verran ja ainakin katukuvasta päätellen siirtolaisia toinen mokoma. Maa itsenäistyi vuonna 1971 ja sen jälkeen on valtaa kaappailtu mahtisukujen kesken säännöllisesti, ihan niin kuin demokraattisessa valtiossa pidetään vaalit.
Niemen itärannallla sijaitsee pääkaupunki Doha. Kaupunki laajenee siirtolaistulvan myötä kovaa kyytiä, ja maisemat on sen näköisiä. Uutta ja korkeaa liikekeskustaa rakennetaan rivakasti, futuristinen maisema. Joko arkkitehdeillä ei ole ollut viivotinta tai rakennusmiehiltä on puuttunut vatupassi ja luotilanka, sen veran kierollaan ja keikallaan ovat pilvenpiirtäjien seinät. Kamalaa olis humalassa tuolla kulkea, kun talot näyttää kaatuvan päälle. No, täällä ei ole alkoholia yleisesti tarjolla, joten ei hätää.
Niemen itärannallla sijaitsee pääkaupunki Doha. Kaupunki laajenee siirtolaistulvan myötä kovaa kyytiä, ja maisemat on sen näköisiä. Uutta ja korkeaa liikekeskustaa rakennetaan rivakasti, futuristinen maisema. Joko arkkitehdeillä ei ole ollut viivotinta tai rakennusmiehiltä on puuttunut vatupassi ja luotilanka, sen veran kierollaan ja keikallaan ovat pilvenpiirtäjien seinät. Kamalaa olis humalassa tuolla kulkea, kun talot näyttää kaatuvan päälle. No, täällä ei ole alkoholia yleisesti tarjolla, joten ei hätää.
![]() |
| Lasiseinät kaikissa, ikkunanapesijöiden unelma |
![]() |
| Tytöt kahvilla, miehet ja naiset samalla terassilla |
Alkuperäinen keskusta on sitten sekoitus rakennustyömaita ja tyypillistä sottasta arabikaupunkimaisemaa. Eilen kävelyretkellä katselin paikallisia ostoskeskuksia, täällä keskukset ovat keskittyneet yhteen asiaan. Siis vaelsin puhelinkeskuksessa, televisio- yms. keskuksessa, kenkäkeskuksessa ja abayakeskuksessa. Valikoimaan tutustumisen ja hintavertailujen kannalta kätevää, mutta jos pitää useampia asioita hankkia kerralla, menee hankalaksi. Nämä eivät ole mitään pieniä kauppakeskittymiä vaan esim. puhelinkauppoja oli varmasta ainakin 100. Hämmästyttää sikäli tämä teknologia intoilu, kun tavallisin täällä kuuluva puhelimen soittoääni on se Nokia-tunnari; ei edes soittoääntä osata vaihtaa.:)
Tämä on arabimaa jossa toteutetaan sharia-lakia ihan niin kuin naapurissa Saudi-Arabiassa. Tulikinta on kuitenkin löysempää ja myös muita uskontoja saa harjoittaa. Naiset saavta ajaa autoa ja käydä töissä eikä abayaakaan ole pakko käyttää. Katukuva on huomattavasti värikkäämpi kuin "kotona" Jeddassa. Istuin katukahvilassa (jossa ei ollut erikseen sinkku- (=mies) ja perhepuolia (=nais)) katselemassa ohi kulkevaa ihmisvirtaa; naisia kokonaan mustissa ja itseään markkinoivia vähäpukeisia neitejä korkokengissä, ja kaikkea siltä väliltä. Miehiä mekoissa ja Bossin puvuissa ja shortseissa; siis ihan mitä vaan. Mukavaa ajanvietettä ja kiva nähdä eurooppalaisiakin ihmisiä.
Alkoholi ei ole absoluuttisen kiellety kuten naapurissa, mutta tarjoilua on vain kalleimpien hotellien pimessä baareissa, jonne vain ulkomaalaiset passinsa esittämällä pääsevät. Kovin on monimutkaista. Olishan siinä tietenkin jotain nostalgista fiilistä, jos baarin ovella poke kysyy papereita.
Matkailullisesti tämä ei ole kummonen paikka, jos ei nyt sitten ole kovin kiinnostunut kaikenlaisista Aasian urheilumestaruuskisoista. Potkupallostadionit ovat valtavan kokoisia.
Öljyn ja maakaasun lisäksi tämä maa on tuottanut arabimailman äänitorven AlJazeera uutiskanavan. Suuret terroristit kuten Osama Bin Laden käyttävät tätä mediaa, kun haluavat sanoa jotain tärkeää koko maailmalle. Onhan se hyvä olla jotain rajallisista luonnonvaroista riippumatonta toimintaakin, vaikka öljy ei ihan heti loppuisikaan. Mites sille Suomen metsäteollisuudelle kävikään....
Nyt olen sitten suorittanut kaupunkiloman, seuraavksi voin hyvin mennä taas sukeltamaan :)
Ääkköset on vähän sekasin, mutta kyllä ne puutuvat k, n o ja p myös tuleevat. Pieni epäjärjestelmällisyys pitää mielen virkeänä.
Juu, täälläkin on kylmä; aamulla vajaa +15 ja päivälläkin vain reilu 20, tänään lennän takaisin lämpimään Jeddaan.


Ei kommentteja:
Lähetä kommentti