Potilaan tietosuoja talon tapaan

Suoritan taas vertailevaa tutkimusta, tällä kertaa potilaan identiteetin suojasta tämän kuningaskunnan ja länsimaisen hoitokäytännön välillä. Täällä on taas kaikki lait ja asetukset päälaellaan, jos niitä on ollenkaan.
Suomessa meitä sitoo vaitiolovelvollisuus kaikissa potilaan asioissa, myös potilaan olemassaolosta. Nimiä ja henkilötietoja ei ole tapana levitellä ja "nimelliset" paperit hävitetään asianmukaisesti silppuriin tai polttoon. Meillä on myös käytössä syntymäaikaan perustuva sosiaaliturvatunnus, joka seuraa henkilöä kehdosta hautaan, sairaalassa ja työssä, kaikkialla.
Täällä syntymäajalla ei ole kovin suurta väliä ja harvat aikuiset tietävät todellisen syntymäpäivänsä. Käytössähän on 2 kalenteria, länsimainen (30.03.2011) ja paikallinen (25. Rabi Al-Thani 1432), joten ei ihme, että päivät on sekasin. Tarpeen mukaan viranomaiset antavat syntymäajan, se on yleensä oletetun syntymävuoden tammikuun ensimmäinen päivä... mutta ei täällä tiedolla ole oikeasti mitään käyttöä.
Sairaalaan tullessaan potilaille annetaan potilasnumero, joka seuraa henkilöä koko elämän tässä sairaalassa. Toisessa sairaalassa on toinen numero. Tietojen saaminen naapurista on siis ainoastaan potilaan kantaman paperin varassa, mitään varmoja identifikaatiokeinoja potilaan tunnistamiseksi ei ole.
Nimet on myös mukava juttu, lapselle annetaan etunimi, esim. Mohammed. Nimeen lisätään isän nimi ja mieluusti vielä isän isän nimi identiteetin varmistamiseksi. Tuloksena voi olla Mohammedin pojan Mohammedin poika Mohammed, näitä kolmoisnimiä tulee vastaan aina silloin tällöin. Sukunimiäkin on aika pieni mutta suppea valikoima väestöpohjaan nähden, siis ei siitäkään  ole kummoista hyötyä. Numero se olla pitää.
Miten ihmiset identifioidaan muiden viranomaisten toiminnoissa on minulle kysymysmerkki, vaikka eihän täällä esim. ole verotoimistoa ja kokonaissosiaaliturvakin taitaa olla aika olematon... ajokorttikin lienee muodollinen lappu, iskän kortti varmaan kattaa kaikki perheen miehet. Ajokortinhan saa aikuinen mies hakemalla sen jostain toimistosta, ei siihen identiteetiä saati sitten ajotaitoa tarvita :)
Potilaan ranteessa on sairaalan antama numero ja papereissa nippu henkilötietotarroja. Tarpeellisia mielestäni näytteiden lähettämistä varten ja paperieden nimeämiseen ja dokumentointiin.... vaan eihän se täällä riitä.
Potilaan nimitarra laitetaan tarpeellisten juttujen lisäksi vähintään ja ainakin seuraaviin kohteisiin:
-virtsakatetriin ja kaikkiin dreeneihin; en ymmärrä tarkoitusta..... intubaatioputkeen eivät tarraa laita?
-kaikkiin instrumentikoriluetteloihin; ehkä jos jotain pitäis jäljittää, vaikka onhan niissä aina omakätiset nimmaritkin ja päivät sun salinumerot, ja  vähintään 6 laskijaa / korikierros.
-paperiin, johon liimataan implanttien tarrat mahdollista tilausta varten
-henkilökohtaiseen päivystys- ja ylityöilmoitukseen, tempulla ja tekijöillä lisittynä; etten vaan tee asiatonta ilmoitusta
-päivystysajan työluetteloon, kopio hallinto-osastolle
-kansioon, johon tallennat tiedot patologille menevästä näytteestä, tai bakteerinäytteestä tai...
Leikkauslista jaetaaan välinehuoltoa myöten nimellisenä, pitäähän heidän tietää kenen instrumentteja huoltaavat...
Sitten kun niitä nimitaroja unohtuu sinne sun tänne, voi ne helposti paiskata tavalliseen roskikseen; mikä ihmeen henkilötietoroskis??
Vuodeosastoilla näyttää olevan iso tussitaulu, josta käy ilmi kaikille ohikulkijoille kuka missäkin vuoteessa ja miksi lepää.
Tottahan se on, että ainakin minun kohdalla kaikki ihmiset ovat ihan yhtä tuntemattomia, nimistä ja numeroista riipppumatta, siis ei mitään pelkoa tavata yhtään tukiaista tai jylhää..
Potilaan ja omaisten oikeuksia ja vastuita käsittelevässä seinäjulisteessa kyllä puhutaan luottamuksellisuudesta ja myös mainitaan, että ainoastaan potilaan hoitoon konkreettisesti osallistuvilla on oikeus potilaan tietoihin.....  eilen illalla johtava-ylihoitaja-johtaja soitti leikkuriin ja tivasi jonkun nimenomaisen potilaan asioita, kun on kuulema peruttu jo usiasti; rouvan työtunnit ovat aika outoja (=pitkiä), mutta niin on mielestäni myös toimenkuva.
Toisaalta, varsinkin naispotilaat suojataan täällä ainakin ulkopuolisten katseilta tehokkaammin kun meillä kotona; viltti silmille kun liikutaan käytävillä. Vieläkään en ole tottunut moiseen mielestäni vainajien siirtelyyn liittyvään systeemiin.
Sairaala on sairaala, ja siellä pelataan eri säännöin kun normimaailmassa. Blogini on kaikille avoin, mutta toivon rekisteröityneiltä ystäviltäni selkeää identiteettiä. Pelkkä nimnimerkki on epäreilu, minäkin kirjoitan omalla nimelläni.
Kommentointikin on tervetullutta ja toivottavaa :)
"Thank God it's "Friday"!"

Ranskalaisten kanssa riutalla

Henry de Monfreid (1879-1974) oli ranskalainen tutkimusmatkailija, kauppias, salakuljettaja ja ties mitä kaikkea muuta monialayrittelijäisyyttä Punaisella merellä harjoittanut seikkailija. Aseita mies kuljetteli sotien aikana kauppiaana, hashis ja morfiini kulkivat laivoissa viranomaisilta lähes salassa; mitä nyt joskus vähän häkki Afrikan sarvessa heilahti. Eiköhän tuomoista selvinnyt "puhumalla".
Jeddan ranskalaisen yhteisön sukellusseura on nimetty tuon vaaroja pelkäämättömän merikarhun mukaan. Seura toimii perinteisen harrastepohjaisen (lue armeijahenkisen) vaativan CMAS järjestelmän mukaan, siis epäkaupallisesti. Minut on kielitaidottomanakin hyväksytty ulkojäseneksi ehdottoman pitkän cmas-sukeltajaurani ansiosta. Helppoahan täällä on urani alkuaikoihin verrattuna; näkyvyyttä on eikä tarvitse mennä/ pääse jään alle märkäpuvussa. Seuran toiminta on yhtä kuin sukellusretkiä avomerelle kuukausittain.
Perjaintaina eli eilen suuntasimme Jeddasta etelään, kohteena joku tuntematon, uusi hylky. Maissa aamulla 07.00 oli tuuletonta ja lämmin. Sataman ulkopuolella näkyi vähän vaahtopäitä, mutta siinähän on riutta..


Sukellusvene

 Sukellustukialus on noin vajaa 15 metriä pitkä lähes avovene, alakerrassa sukellustilat ja ylhäällä ohjaamo ja pieni aurinkokansi. Maan tavan mukaan 2 isoa ja voimakasta moottoria, onneksi. Mukana 20 kokenutta sukeltajaa.
Yli tunti keikkumista pohjoistuulen tekemässä aallokossa vahvisti ajatuksen, hylylle ei voi mennä. Alusta ei saa ankkuroitua ilman suojaavaa riuttaa...täällä ei ole valmiita poijuja aluksen kiinnittämistä varten. Suunnitelma numero 2 on seuraava riutta.... mennään sinne.
Tuuli oli sotkenut veden vähän harmaksi ja kylmääkin se oli, +24. Paikat on kuitenkin lähes sukeltamattomia, ei ihmisen jättämää roinaa eikä rikottuja koralleja. Siis mukava paikka.
Sukelluksen aikana tuuli taisi yltyä entisestään ja seuraavan kohteen saavuttaminen olikin jo mission impossible. Vastatuuleessa alus kyllä liikkui yläkannelle yltävien aaltojen harjalta toiselle, mutta matka edistyi kovin hitaasti. Lisäksi puolet joukkueesta kalpeni kasvoiltaan silminnähden ja kiilautui muovipussi kädessä johonkin sopivaan koloon voimaan huonosti. Loput seisoimme kannella tangoista kiinnipitäen, kuin ruuhkabussissa ikään. Istuminen penkillä olisi todennäköisesti tehnyt kovin kipeän takapuolen.
Aallot paiskoivat vettä runsaasti myös yläkannelle, eikä sieltäkään horisonttia aina nähnyt. Se kuulema auttaa, jos kärsii meritaudista. Olen ollut merisairas kerran, Tall Ship racessa Pohjanmerellä 80-luvulla. Silloin koko kaljaasin miehistö lukuunottamatta ammattikapteenia kärsi taudista puolen päivän keikkumisen seurauksena. Me selvisimme satamaan reilussa 4:ssä tunnissa, en ehtinyt saamaan tartuntaa.
Sanomattakin on selvää että se jutun perimmäinen juoni, eli sukellustoiminta jäi kovin vajaaksi.
En voi sanoa kovasti nauttineeni tuosta sukellusretkestä, mutta kaikesta voi löytää positiivisia juttuja.
Pohjoistuuli Punaisella merellä on kuitenkin aika lämmin ja vesiroiskeet jotka tulevat päälle ovat nekin kohtuullisen lämpimiä. Kaikki päällä olleet vaatteet kyllä kastuivat läpimäriksi, mutta abayhan voi satamassa   hyvin pukea pelkän uimapuvun päälle.
Eikös se ole niin, että jos ei koskaan ole nähnyt huonoa elokuvaa, ei osaa arvostaa hyviäkään leffoja.. siis joskus pitää olla haasteellisempia sukellusretkiä...... better luck next time.
Asiantuntevat tahot olivat sitä mieltä, että rannikkovartioston olisi pitänyt matka estää, koska tietäävät kyllä säätiedotukset. Tuntuu, että joskus reissut estyy paljon pienemmänkin tuulen takia.
Mutta maissahan oli iltapäivälläkin ihan mukava keli :)

Pohjoistuuli Punaisella merellä

Täällä länsiprovinssissa arabit ovat rauhallisia, idässä kuulema vähän mellakoivat. Siis ei hätiä mitiä :))

"Hyötyliikuntaa"

Luulen, että sanat hyötyliikunta ja työmatkaliikunta ovat tehokkaiden pohjoismaalaisten keksintöjä. Arabian kielestä tuskin löytyy vastaavia ilmaisuja, sen verran laiskoja liikkumaan nämä paikalliset ovat. Autolla aina, ja ihan oven eteen. Myös aasialaiset tuntuvat olevan energiaansa säästävää sorttia, ei tunnu työmatkojen kävely heitäkään innostavan.
Compoundilta sairaalaan liikennöi jatkuvaa rinkiä ajava ilmainen linjuri, kierros kestää reilun 20 minuuttia ja pysäkkejä on vajaan 100 metrin välein. Olen erilainen nuori, ja kävelen täällä työmatkani kesät talvet. Myös yöllä päivystäessä. Enimmäkseen saan kävellä yksin, vain muutama muu eurooppalainen on yhtä liikunnallinen ja käyttää  ulkoiluun aikaansa noin10 minuuttia mennen tullen.
Aamulla ensimmäiseksi tapaan pakistanilaiset ulkotyömiehet. Duuniin kuuluu pihojen hoitoa, kadun lakaisua yms ympäristön kohennusta. He tervehtivät aina ystävällisesti. Työtahti on tämän maan tapoihin ja varmaan myös palkkaan suhteuttu, läsnäolo lienee näkyvää tulosta tärkeämpi asia.
Polun varrella olevissa puissa on kukkien lisäksi paljon kovaäänisiä lintuja. Varsinkin papukaijat huutelevat äänekkäästi. Västräkin muottiin tehdyillä kokomustilla tirpeillä näyttäisi olevan soidinkausi ympäri vuoden, sen verran kiivasta kisailua on jatkuvasti. On täällä ihan kotoisia varpusiakin.
Seuraavaksi näen usein Bonnyn syöttävän alueen kulkukissoja jonkun puskan kupeessa. Bonny on jenkkiarmeijan veteraani, viettää eläkepäiviään täällä hoitotyön suurimman johtajan roolissa. On kuulema erittäin hyvä johtaja, sanovat ne jotka tietävät. Habituksensa puolesta hän nutturoineen ja kukikkaine tunikoineen sopisi vallan mainioisti ikäihmisten päivätansseihin Floridaan.
Compoundin portilla partioi muutama kuninkaan henkivartiokaartin sotilas konetuliaseet kainalossa. Aamulla pyssyt on usein penkillä ja miehet horteessa, puomit on auki. Liikeneteen tarkkailuun kuuluu asiattomien sisään pääsyn estäminen; ihon väri on selkeä merkki asiasta. Eurooppalaisilta ei kysytä mitään, mustat kuskit ei pääse sisään kuin antamalla oleskelulupansa pantiksi ja kohdekin tarkastetaan puhelimitse.
Seuraavaksi vaellan tulevan parkkipaikan poikki. Nyt se on jo sileä ja puitakin on istutettu reunoille,  joulun maissa se oli vielä rakennusjätekaatopaikka. Parkkitaloa on rakennettu kaiken aikaa, usein yötä myöten ja valtavalla miestyövoimalla.  Kuukausia  saatoin ihastella jeminiläisten betoniraudoittajien sujuvaa katkaisulaikan käyttöä aamuhämyssä. Visuaalisesti varsin näyttävää toimintaa, suojaimista ei tietoakaan tietenkään. Nyt on raudoitukset jo raudoitettu ja valutkin valettu, rakennuksen ulkomuoto on ihan samannäköinen kun tänne tullessani.
Rakennustyömaan kulmalla on myös rakennusmiesten sosiaalitilat, kaatopaikka ja rakennusmateriaalivarasto. Kotimatkallani illansuussa  miehet ovat usein suorittamassa hartaushetkeään; mukavahan se on ohi kävellä kun pitkä rivi miehiä kumartaa rintamassa.... Mekkaa kohti.
Rakennustyömaan ja jo olevan sairaalan parkkipaikan välillä kulkee erilaisia tärkeitä putkia maan alla, esimerkikisi asuttamani taloryppään netti yms kaapelit ja vesijohdot. Tätä putkiojaa kaivetaan auki ja täytetään päivittäin; jos aamulla voit kävellä "maata pitkin", todennäköisesti illalla on kaivanto jo taas auki ja ehkä pieni kulkusiltakin viritetty. Eihän täällä roudan tai pakkasen pitäisi putkia rikkoa, vai onkohan se joku työllistämistyömaa.
Kaivannosta selvittyäni siirryn asfaltoidulle parkkipaikalle autojen ja varsinkin autoilijoiden sekaan. Liikenne on aika huimaa ja autot pysäköidään ihan oman maun mukan, sikin sokin ristiin rastiin. Tiedän, että olisi helppo syyttä naiskuskeja moisesta kyvyttömyydestä asettaa auto suoraan viivojen väliin, mutta täällähän autoa ajavat vain miespuoliset ihmiset. Iällä ei itseasiassa ole väliä, silmämääräsesti 12-kesäset kuljettelee "mustia barbapa-hahmoja" julman kokosilla maastureillla. Ihan keskikaupungillakin eikä vaan täällä "keskellä ei mitään". Ihmettelen vähän miten ne yltää polkimiin ja näkeen ulos....
Sairaalan ovella on taas vartijat aseineen, yöllä ne nostaa katseensa ohikulkiessani, päivällä kaikki saa mennä ja tulla miten lystää, väriin ja sukupuoleen katsomatta. Sateen sattuessa ulkoportailla on usein "kuramattoja". Ne ovat joko potilaspeitteitä, pyyhkeitä tai lakanoita, todennäköisesti eivät ole ainoastaan tähän tarkoitukseen jyvitettyjä. Pesukonehan pesee ne...
Sairaalassa on marmorilattiat ja seinän kokoiset ikkunat sisäpuutarhoihin. Reittini kulkee muutaman vuodeosaston läpi; siis yleinen kulkureitti, ei mikään oikopolku. Matkalla on myös 2 kahvikioskia ja 2 yleistä rukouspaikkaa ja rajattomasti odotuspenkkejä potilaiden omaisille. Miehet oikealle ja naiset vasemmalle!
Pukuhuoneeseen, joka muuten on täysin luokaton, pääsee numeroilla 1168.
Kaiken tämän ja monen muun jutun näkemiseen menee aamulla vajaat 10 minuuttia. Miksi istua tylsässä linjurissa pitempi aika, kun voi kävellä leppeässä kesäsäässä luonnonihmeitä tarkkaillen. Katsotaan kuin tyyli muuttuu, kun on kesällä +50 lämmintä.
Vallankumousrintamalla on hyvin rauhallista, kuningas lupailee rahaa paikallisille aina tiukan paikan tullen, eli ei täällä mitään hätää ole.
Huomenna on perjantai ja elokuvat Sveitsin konsulaatissa. Sunnuntaina menen ranskalaisten kanssa riutoille:)

Työaika ja korvaukset menetetystä vapaa-ajasta

Jatkan aloittamallani asialinjalla paikallisten työolojen kuvauksia.
Suomessa työaikaa säädellään asetuksilla ja työturvallisuusmääräyksillä, rekkamiehiä kontrolloidaan ajopiirtureilla ja duunareita kellokorteilla. Työehtosopimuksessa määritellään korvaukset epämukavista työajoista ja lomista sun muista vuorojärjestelyistä. Täällä on kaikki toisin, koska tämä on Saudi Arabia.
Viikon säännöllinen työaika on 47,5 tuntia ja työviikko on sairaalassa 5-päiväinen. Kuuden päivän työviikko on edelleen yleisessä käytössä, myös useilla länsimaisilla työntekijöillä.
Säännöllisen työajan, 0730-1700 jälkeen tehdään ylitöitä. Siis jatketaan suunnitellusti ylipitkät leikkauslistat loppuun. Tästä maksetaan 1,5 kertainen tuntipalkka.
Työajan jälkeen ja erityisesti viikonloppuisin tehdään ns. business-leikkauksia. Silloin hoidellan potilaita, jotka maksaavat itse kaikki kustannukset, esimerkiksi vatsalaukun ohituksia lihavillle ja rintojen suurennuksia yms juttuja. Näitä hommia pusataan usein yötä myöten, ja niistä maksetaan 1,5 kertainen tuntipalkka.
Päivystysaikana työajan jälkeen tehtävistä töistä maksetaan 1,5 kertainen tuntipalkka.
Varallaolosta maksetaan 10% korvaus, saman 10% saa ollessaan ns stand-by eli päivystelee "kakkosryhmässä". Reilun euron tienaan nukkuessani tunnin.
Mitään ilta-, yö- tai viikonloppukorvauksia ei tunneta, palkka on sama kellonaikaan ja viikonpäivään katsomatta.
Aikahyvityksiä ei tunneta, päiviä ei lyhenellä eikä vapapäivistä viikolla ole kuultu koskaan.. Ainut työntekijän jaksamiseen tähtäävä sopimus on 6 tunnin lepoajasta päivystysvuoron ja seuraavan päivän työvyoron välillä. Siis jos tulen kotiin aamulla kello 05, menen vasta kello 11 takaisin töihin.
Businekset ovat vapaehtoisia ja niitä saa tehdä kuinka paljon haluaa; siis sämpyläpäivystyksen välipäivän voi täyttää 12 tunnin duunilla ja päivystyksestä voi siirtyä suoraan stand-by tilaan tai business-keikalle. Kuka nyt haluaa aikansa sairalalle lahjoittaa.
Korvaukset maksetan 2 kuukauden kuluttua köntässä, ylityöt: xxx rial. Mikä ihmeen erittely?
Sitten nämä positiiviset puolet.
Viikon työaika ylittää harvoin 60 tuntia, vastoin ominta luonnettani välttelen täällä aiemmin mainitsemistani syistä aktiivisesti kaikkea ylimääräistä työtä sairaalassa. Ei busineksia ja mahdollisimman vähän päivystyksiä ja ylitöitä :) Viikossa on 168 tuntia, joten työajan jälkeen jää reilu 100 tuntia nukkumiseen, sukeltamiseen sun muuhun mukavaan.
Kotitöihin ei kulu aikaa, sairaalan kokki keittää sapuskat ja tiskaa tiskit. 10 neliötä on nopeasti imuroitu ja ikkunan pesun jätän jollekkin tulevalle asukille. Puutarhaa ei tarvitse hoitaa ja lumitöitä ei ole, eikä auton renkaiden vaihdosta tai tankkauksesta tarvitse välittää. Postilaatikosta ei tipu laskun laskua, edes nettipankissa ei tuhraudu aikaa.
Ilma on lämmin, sormet pysyy mukavasti verekkäinä ja lämpiminä eikä siitepölystäkään ainakaan toistaiseksi ole ollut mitään tietoa.
Vallankumousrintamallakin on rauhallista. Sateita ja ukkosta ajoittain, katot vähän vuotaa ja tiet paikoitellen tulvii, muta ei katastrofiksi asti. Japanissa on paljon hankalampaa.:(
Täytyy oppia poimimaan rusinat pullasta. Sukelluskeikoilla usein ajattelen, ettei tämä ole ollenkaan pöllömpi paikka. :)

Alaistaidot vs alamaistaidot

Johtajuus on hukkateillä leikkuussalissani ja alaistaidot ovat niin ikään ihan tuntematon käsite. Tottahan on, että johtaminen ja alaisuus kulkevat käsikädessä, tarkoitus kai on tukea toinen toisiaan eikä kaivaa maata "vastapuolen" jalkojen alta. Lyhyt perustelu tämän paikan malliin on: tämä on Saudi Arabia.
Alaistaitoja on selitetty monipuolisesti, mutta pääsääntöisesti kysymys on kyvystä ottaa aktiivisesti vastuuta työn kehittämisestä ja asioiden eteenpäin viemisestä työpaikan edun nimissä. Asiaan kuuluu myös toisten huomiointi, kohteliaisuus ja kunnioitus, me hengen luominen ja oma vastuunkanto työpaikan ilmapiiristä. Vastuun ottaminen omasta työstään ja ammattitaidostaan on selvässä yhteydessä työhön sitoutumiseen ja työmotivaatioon.
Ihan normaaleja ihmistaitoja mielestäni on esimerkiksi tervehtiminen, kysymykseen vastaaminen ja muu verbaalinen kommunikointi yhteisten asioiden selvittämiseksi. Minulle on myös opetettu, että on epäkohteliasta puhua kieltä, jota kaikki joukossa olijat eivät ymmärrä :) Varsinkin, jos suunnitellaan potilaan asioita ja työstrategioita.
Tässä maassa hoitohenkilökunnan kuuluu palvella lääkäreitä ja pönkittää valitettavan usein aivan ylisuurta paikallista itsepäistä uhoamisegoa. Potilas on tämän toiminnan välttämätön välikappale. Kirurgi saa pyytää vaikka kuun taivalta ja kellosta viisarit, kunnon aasialainen hoitaja ne jostain hänelle pikaisesti taikoo. Jos nyt jostain kumman syystä ei ole moiseen absurdiin pyyntiin jo etukäteen varautunut..... mitä hullumpi pyynti, sitä suuremmin kuuluu ihastella työn laatua. Vastaus "ei ole, tämä on vastaava" lennätti minut jo kertaalleen pomon pakeille :)
Henkilökunnan kuuluu koko ajan pelätä potkuja, jos vaikka tekee jonkin "virheen". Virheeksi luetaan kaikki normikäytännöistä poikkeava toiminta, esimerkikisi korivalinnoissa tai peittelymateriaaleissa oman ajatuksen soveltaminen. Minkäänlaista vastuuta ei kukaan halua ottaa mistään, instrumenttikoritkin laskee ja kuittaa ainakin 5 henkilöä kierroksen aikana. Oman perän pelastaminen ja mahdollisen syyn vierittäminen jonkun muun niskaan kuuluu normaaliin käytökseen; "ei ollut miun vika". Muitten työn kontrollointi (=kyttäys) on hyvän duunarin merkki, omia osakkeitaan voi nostaa pomon silmissä sopivilla kielimisillä.
Asioiden kehittäminen vaatii oman pään ja ajatuksen vastuullista käyttöä; siksipä pyörä on täällä edelleen valitettavan usein nelikulmainen. Kaikki leikkaussalitoiminnan hölmöydet perustellaan lääkäreiden tahdolla, eikä lääkärin ajatuksia tietenkään tule kyseenalaistaa. Kun lääkärillä on kiire, hoitaja kipittää kiireemmin, vaikka omalle työlle ei ole yhtään aikaa.... eikös jokaisen kuuluisi arvostaa sekä omaansa, että toisen työtä ja antaa mahdollisuus sen tekemiseen parhaalla mahdollisella tavalla?
Kyky antaa ja ottaa vastaan palautetta kuuluu hyviin alaistaitoihin. Aasialainen palaute on yhtä kuin virheiden ilmoittaminen, virheeksi katsotan erilainen, kuin totuttu toiminta. Ja virhe kuuluu ilmoittaa esimiehelle... Vaan sanoppa asianomiselle suoraan, että tuota juttua pitäisi vähän miettiä; silmille tulee ja kovaa. Tänään olin käyttäytyä huonosti ja melkein sanoin f... o.., käytin sitten kuitenkin vastaava kotimaista termiä.
Kaikenlainen kommunikointi edustajien kanssa on ehdottomasti kielletty; siitähän seuraa pelkästään korruptiosyytteitä. Siispä ruuvitilauskin kulkee kolmen neljän välikäden kautta. Sen lisäksi, että aikaa kuluu, on vaikutus usein kuin siinä rikkinäinen-puhelin leikissä. Tulee mitä tulee, sitten kun tulee.. ruuvi kun ruuvi..
Tämä tuoteasiantuntijoiden käyttökielto tietenkin vaikuttaa työtapoihin ja tuotevalikoimaan, tänään olin "80-luvulla" BTB-leikkuussa. Ihan hyvä systeemi, kuulema..... voi poika parka!
Kokonaisuutena tämä jatkuva pelko potkuista ja verirahan maksamisesta aiheuttaa täysin motivoitumattoman työilmapiirin, mitään ei saa edes ajatella uudella tavalla. Kaikki kysymyksetkin katsotaan hyökkäykseksi systeemiä vastaan ja mielipiteen ilmaisu on aina henkilökohtainen loukkaus, vaikka kysymys olisi vain ulkolämpötilasta ja auringon paisteesta. Perustelu kaikkeen on edelleen; tämä on Saudi Arabia, ajattele rahaa. Tottta kyllä, että aasialaiset saavat palkka moninkertaisesti kotimaahansa verrattuna, suomalaiselle  kokeneelle hoitajalle pankkiltilille kolahtaa about sama kuin kotona. Raha ei ratkaise!
Turha lienee mainita, että pelkokerroin aasialaiseen malliin ei heiluta minua. Sanavarastostani puuttuu myös totalisesti sana "doktor", enkä myöskään jaksa toistaa lääkärin pyyntejä tyyliin; sakset ovat jo valmiina tullossa täällä tohtori ...sakset olkaa hyvä tohtori...  Enkä pidä kirjaa filippiinojen tekemisistä tai tekemättä jättämisistä.
Siis alaistaitoni ovat tämän työpaikan kannalta katsoen ihan olemattomat, itsepäinen kun olen. Minä olen sairaalassa töissä  potilaita varten.

Hajota ja hallitse

Koulun historian tunneilta muistamme Rooman valtakuntan liittyvän "hajota ja hallitse" termin. Roomassahan kokeiltiin kaikenlaisia hallinto- ja johtamistyylejä vuosisatojen kuluessa. Työyhteisön johtaminen voi olla joko autoritäärista, demokraattista tai sitten sitä "antaa mennä" linjaa. Leikkaussali on momiammatillinen yhteisö, eikä joukueen kurissa pitäminen ole taatusti helppoa, mutta nyt yritän taiteilla tähän astisen elämäni monipuolisimman ja sekavimman (=hulluimman) johdon alaisuudessa.
Johdon linja pääsääntöisesti on, ettei ole mitään linjaa. Linjavalinta tehdään aina tilanteen ja henkilön mukaan, demokraattista tämä ei ainankaan ole.  Jämäkkyydestä ja jatkuvuudesta ei niin ikään ole oikeita takeita, mielipiteen voi vaihtaa noin 7 kertaa päivässä, ihan miten huvittaa. Eilen tehty periaatepäätös on jo tänään vanha, eikä näitä politiikan muutoksia juuri tarvitse tiedotella..
Luotettavuus kuuluu tähän samaan kategoriaan, saahan tuota luvata esim. työvuoron laittaa toiveen mukaan, ja sen voi sitten unohtaa ihan ilosesti. Oi, enhän minä muistanut, ei voi mitään....
Käytössä on selkeä suosikkijärjestelmä; arabit rotunsa puolesta, sitten muut muslimit ja kaikki loput ihan nuolemisjärjestyksessä. Asemaansa voi yrittää pönkittää käymällä ahkerasti kielimässä pomolle työkavereiden oikeista tai oletetuista virheistä. Muutamassa puhutelussa on isoin pomo luetellut minulle jokseenkin sanatarkasti edelisenä päivänä käyttämäni lauserakenteet ja suorittamani muotovirheet, nyt en enää ylläty moisesta, mutta alussa vähän ihmettelin. Täällä ei missään nimessä pidä ottaa jotain "epäselvää" asiaa puheeksi asianomaisen kanssa samantien, vaan viimeistään päivän päätteeksi menet ilmoittamaan pomolle, että nyt se teki sitä ja sano tätä.... voi v...u, sanon minä.
Ei suoraa kommunikointia. Eilen tuli osastohoitaja saliin kertomaan minulle, että salin toinen passari ei halua olla tänään ylitöissä, minun on oltava; ei ollu pojalla munaa itsellä ilmottaa asiaa minulle. Aasialaiset on outoja.
Olen myös saanut suurimmalta osastonjohtajlta yksityiskohtaiset kuvaukset monista osaston kusipäistä, kukan on suurin a-hole..... jäi epäselväksi, pitääkö näitä varoa vai käynkö kielimässä? :)
Tällä systeemillä todennäköisesti yritetään saavuttaa edesmennen Stasin kaltainen valvontajärjestelmä, kaikki kaikkia vastaan. Paitsi tietty arabit, joilla on omat säännöt. Kansallistunne on täällä vahva, ja kieliryhmät kyllä pitävät toistensa puolta. Ja ovat tietenkin toinen toisiaan vastaan.... Filippiinojen puhuma kieli tagalo on nyt kielletty työtilaisuuksissa kokonaan, kun häiritsee potilashoitoa(?).... kun osastonjohtaja asiasta ilmoitti kovalla äänellä, tuli ryhmästä useita vastalauseita: tagaloksi. Se siitä auktoriteetistä.
Muutenkin asioiden esittäminen on aika alakoulutasolla; äänen korottaminen on hyvä tapa saada viesti perille. Kesken leikkauksen on myös hyvä tapa tulla saliin huutamaan leikkaavalle kirurgille jostain tärkeästä asiasta, sillonhan se ei pääse karkuun. Nyt olen näihin täysin asiattomiin huutokohtauksiinkin jo tottunut. Tai jos vaikka puuhuuvat ihan asiaa, arabiaa vaan kuuluu puhua ajoittain huutamalla.. Fyysistä tappelua en vielä ole nähnyt, mutta ei se kovin kaukana ollut, kun ortopedi kävi hakemassa läpivalaisun salista kesken selkäleikkauksen :)
Jos oikeat johtamiskohteet tuntuvat kovin haasteellisilta, aina voi päivän täyttää pikkujutuilla, esim. toimimalla juoksupoikana näille "ei-suoraa-kommunikaatiota" tyypeille. Suositu aihe viimeaikoina on ollut myös työntekijöiden kengät... minulla oli tänään verta töppösessä (pukukoodin mukaiset; valkoiset, valkoiset nauhat: =convertors tennarit :)), siitä sain 3 mainintaa... luulis osastonhoitajalla olevan tärkeempääkin puuhaa.....
Arabimaailmassa on tällä hetkellä johtajilla aika heikot oltavat, pallit heiluu muillakin kuin Gadaffilla. Meitä "saudi-suomalaisia" on kehoitettu pysymään pois suurten moskeijoiden ja muiden torikokousten lähettyviltä. Valta kuulema kaapataan ja mieltä osoitetaan nyt perjantaina ja uudelleen 20. päivänä.... en minä usko. Mutta jätän suosiolla moskeijan väliin; minä menen sukeltamaan.

Ajatuksia työntekijöiden turvallisuudesta

Suomessa työntekijän ja työpaikan turvallisuutta säädellään ja valvotaan monilla erilaisilla lakipykälillä, työaikaa ja vuosilomaa säädellään ja erilaisia suojaimia esitetään ja vaaditaan. Koulusta muistan, että työvoima on valtiovallan erityisessä suojelussa, mitä se konkreettisesti sitten tarkoitaneekaan.
Täällä on kaikki toisin, niin kuin arvata saattaa. Ja tieto tunnetusti lisää tuskaa.
Leikkaussalissa työntekijä  altistuu työssään säteilylle ja erinäisille myrkyille sekä tietysti biologisille haitoille.
Läpivalaisua käytetään täälläkin traumakirurgiassa ja muutenkin, ihan kuin kotona. Täällä tosin hoitajat eivät läpivalaisuun saa koskea, vaan kuvausta suorittaman tilataan erityinen teknikko kuvantamisosastolta. Kyllä, myös yöllä! Heidän koulutuksestaan en tiedä, mutta pelkkää suoraa läpivalaisua ja kaikki kaihtimet levällään käytetään, lisäksi kuvauspyyntien ymmärtäminen on aika hakusessa, joten kone käy kuumana. Kilpirauhassuojia en ole nähnyt ja varsinkin nuoret hoitajat näyttävät käyttävän 2-osasiten suojien pelkkää yläosaa; kun nuo pitkät on niin painavia. Siis kaiki kriittiset osat näkysällä. Dosimetreistä oli aamuraportilla esittely, siihen taisi jäädä...ja eihän ne mitään itsessään suojaa
Yhden teknikon kanssa yritin jutella sädehygieniasta; ihan kun olisin keskustellut pilkkimisen saloista kevätjäillä filippiinon kanssa, ei mitään käsitystä esim kuvan rajaamisesta. Niin kun ei ydinnaulan distaaliruuvien reikien etsinnästäkään :(
Luusementtiä käytetään nivelproteesien kiinnittämiseen, eikä jatkuva altistuminen sillekään ole terveellistä henkilökunnalle. Jo 80-luvulla betoni sekoitettiin vetokaapissa, sekä aseptiikan, mutta myös hengitysilman leviävien hajujen ja kaasujen takia. Suomessa käytetään suljettua alipainesysteemiä sekoitukseen eikä mömmöä leivota käsin. Täälläkin on "alipaine" sekoitussylinterissä, ei tuo vaan oikein toimi. Systeemi on taatusti niitä ensimmäisiä kehitelmiä sitten avoimessa kupissa hämmentämisen jälkeen. Haisee ihan kauhiasti. Lisäksi sementtiä kuuluu leipoa kuin muovailuvahaa, pelkät kumikäsineet kädessä. Taas katsoivat minua kuin ihan tyhmää, kun sanoin, etten hämmentele moisia myrkkyjä avokupeissa, jos ei sylinterisekoitus kirurgia miellytä....

Märkä lattia on liukas...

 Pukukoodi määrää, että työntekijän kengät on oltava umpinaiset, Birkenstockit siis ei käy. Tämä siksi, ettei varpaille vaan valu mitään eritteitä tai vaikka puukko putoa. Riittää, että on umpinaiset, mistään turvakengistä ei ole kyse.
Lattiat pestään täällä päivittäin erittäin väljällä vedellä, näitä keltaisia kylttejä on ihan haitaksi asti. Kyltillähän vastuu liukastumisesta siirretään kaatujalle, ei lattian pesijälle.  Toisaalta, täällä kehoitetaan ja jopa velvoitetaan käyttämään kengänsuojia; ei muovisia vaan kuitukankaisia. Ovat muuten ihan kuin villasukat jalassa luistelisi vahatulla lattialla... ei liukuesteitä.
Myös suosikkiaiheeni, eli suojakäsineet ovat ihan syvältä. Kumisten suojakäsineiden laatu on kehnompaa kuin koskaan olen nähnyt... varastonpitäjä ihmetteli, kun esitin, että nämä satunnaisesti ilmaantuvat nitriilikäsineet olisivat kaikkien kannalta hyvä ratkaisu. Vaan mitäpä minä noista henkilökohtaisista suojaimista tietäisin :)


Nämä kuvassa esiintyvät rakennusmiehet kuvasin Dohassa,

"Miehiä telineillä"

huoneeni oli 10.kerroksessa. Ei poikia taida huimata, mitään turvavöitä ei ollut yhdelläkään muurarilla. Eikä nuo telineetkän ehkä ihan eurooppalisia standardeja täyttäneet. Ikkuna oli auki, en kuullut kenenkään putoavan, ainakaan huoneessa ollessani.
Tämän jutun juoni on lillukan varret. Mitä ihmeen väliä on työntekijän kengännauhojen värillä (oltava valkoiset), kun huomattavasti tärkeämmät asiat on ihan hunningolla. Aseptiikkaa en nyt tähän liitä, mutta siinä olisi työtä kokonaiselle hygieniahoitaja-armeijalle.. ja siinäkin on kyse sekä potilaan että henkilökunnan turvallisuudesta. Työajatkin ovat aika kyseenalaiset... ei täällä mitään lakeja ole, eikä ammattiliitoja. Eikä palkankorotuksestakaan ole kuulunut toistaiseksi mitään :(