"There is only one perfect road and that road is ahead of you, ALWAYS ahead of you." This was said by Sri Chimoy, multitalented spiritual "ultra sportsman".



perjantai 13. heinäkuuta 2012

Uimakoulussa maan tapaan

Suomessa uimataito kuuluu peruskoulun oppivaatimuksiin, viimeistään armeijassa poikien odotetaan oppivan uimaan oikeasti. Vaan jos hukkumistilastoja ihmetellään, voidaan helposti todeta, että uimataitotavoitteet jäävät saavuttamati. Lienee vesiliikunta-asenteissa myös pientä parantamisen varaa.
Tässä maassa ei koulussa ole liikuntatunteja, varsinkaan tytöille. Kulttuuriin ei kuulu kaikenmaailman pihaleikit potkupallon pelaamisineen ja puhin kiipeilemisineen, puhumattakaan jostain tavoitteellisesta liikunnan harrastamisesta. Lapset eivätkä useimmat aikuisetkaan osaa ajaa edes polkupöyrällä, sehän on paholaisen keksimä tavattoman vaarallinen vehje ja siksi jokseenkin kielletty kapine tässä maassa. Siis oman kehon koordinointi ja motoriset valmiudet ovat olemattomia, niin aikuisilla kuin lapsilla.
Vesilaitoksen alkuperäisväestö nyt kuitenkin keksi, että lasten on hyvä oppia uimaan, ja niin minä sitten olen parhaani näitten lasten kanssa yrittänyt. Pienin ongelma tässä uimakoulutoiminnassa on kieli, mukulat puhuu vaan arabiaa.
Lapset tulevat enimmäkseen nannyjensa kanssa, vain muutama äiti tulee paikalle. Pelkästään äidin hoidossa olevat lapset ovat selkeästi yhteistyökykyisempiä ja keskittymiskykyisempiä kuin nämä nannyjen luotsaamat mukulat. Tiedän, että nannyjen sun muiden piikojen duuni ei ole helppoa, mutta nyt tuo lastenhoito busines näyttää mielestäni ihan tappohommalta. Tokihan paikka saudiperheessä lastenhoitajana on filipiinolle usein lotovoitto, mutta elämä 24/7 periaatteela moisten kurittomien kakaroiden kanssa näyttää länsimaisin silmin kamalalta. Puhumattakaan, millaista kohtelua kukin sitten lasten vanhemmilta saa.....
Allasvesi on reilu 30 asteista, joten lämpö on ongelma ainoastaan minulle. Kun lillun 6 tuntia päivässä altaassa kirkaan auringon alla, on olo aika kypsä ja pehmeä iltapäivällä. Puhumattakaan, että vedenpitävät aurinkosuojat kestävät vain muutaman minuutin ja liukenevat...
Lapset kuuntelevat ohjeita ja katselevat demonstraatioita vaihtelevasti, enimäkseen eivät. Siis kaikki oppi verhotaan leikkiin jopa melkein 10-vuotiaille: Nemo liukuu näin ja sukeltaa näin..... mielikuvitus ennen kaikkea. Ja sitten kun saan lapsen liukumaan metrin, onkin jo suuren kehumisen ja ruokatauon paikka. Kulttuuriin kuluu jatkuva syöminen, suoritukset palkitaan keksillä ihan kuin koirakoulussa. Ravintosuosituksia täällä ei tunneta; kenelle suomalaiselle äidille tulisi mieleen syöttää grillimaustettuja transrasvaisia keinotekoisia lisäaineellisia perunalastun korvikkeita 2-vuotiaalle?
Kuten sanottu, lasten koordinaatio on olematonton, joten käsien ja jalkojen yht ´aikainen hallinta on mission impossible. Jos vielä jalkapotkut onnistuu yksistään auttavasti, käsivetojen lisääminen tuottaa tulokseksi sekavan hallitsemattoman kiemurtelun....
Kaikille vanhemmille ja nannyille olen selvittänyt, että lapsen motooriset valmiudet ratkaisevat, kuinka paljon hän oppii kurssin aikana, olympiauimareita ei näistä muksuista viikossa parissa leivota. Tavoitteet laitan jokaiselle erikseen ja olen ylettömän tyytyväinen, jos 3-vuotias liukuu metrin ja kelluu selällään auttavasti. Siis veteentotuttelu on avainsana:)
Kuvan tyttäret ovat hyvin energisiä ja ihan selkeitä adhd-tapauksia sekä mieletään että fysiikaltaan. Oppivat kuitenkin viikossa uimaan puolen altaan verran, about 5 metriä.
Tytöillä on paikallisen kulttuurin mukaiset uimamekot, helmat polviin. Altaan säännöt käskevät pukeutumaan normaaliin uimapukuun ja yks työppönen kävi jo miulle ilmottamassa, että tytöjen puvut eivät ole sääntöjen mukaisia. No, luettelin about 7 perustetta, miks ne on ok, alkaen auringon haitallisesta uv-säteilystä. T-paidat on kiellettyjä, mutta miun pitkähihanen paita on hyväksytty..... siis ongelma oli taas kerran enemmänkin rotuopillinen kuin asiallinen.
Ranskan opiskelu jatkuu..... huh huh.
Ramadan painaa päälle ja päivätoimintoja ajatetaan jo nyt alas; viikon päästä päivät on tyhjiä ja kaikki aktiviteetit tapahtuu öiseen aikaan. Kaupat sun muut pankit on puolilta öin auki ja vesilaitoksen saudivetoiset kokoukset alkaa esim kymmeneltä illalla..... hulluja hommia. Muista kuulleni yhdeltä keskussairaalan innokkaimmista leikkaajista, että yötyöllä ei ole siunausta.... yöllä tehdään vaan välttämätön. Mutta tämähän onkin uskon asia:)
Uskon asia lienee myös euro, Nokiaan ei taida enään kukaan palvoa...

keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

J' apprends le français

.....minä opin ranskaa..... insAllah
Menin Jeddan ranskalaisen koulun järjestämälle ranskan alkeiskursille. 4 viikkoa joka ilta, 2 tuntia kerrallaan. Aika tiukka aikataulu.
Luokallani on lisäkseni 15 tyttöä, miehet ja naiset kun tietenkin erotellaan tässä maassa. Yksi jordanialainen ja loput saudeja, muslimeja kaikki tyyni. Opettaja on senegalista, pää täynnä lettejä ja loputon kärsivällisyys.
Tunnen taas olevani erilainen nuori / vanha.... Koska tunnit alkavat kello 18, mielestäni paikalla pitää olla viimeistään kello 18. Puolet tytöistä tulee kuitenkin vartin puolentunnin viiveellä, ei puhettakaan oveen koputtamisesta tai myöhästymisen pahoittelusta. Minulla on kännykässä nappi, josta sen saa äänettömälle, muila tytöillä puhelin laulaa pöydällä kaiken aikaa. Lisäksi esim facebookia pitää seurata jatkuvasti, opetuksen kuuntelu on toissijainen juttu.
Kotitehtävät on ihan tuntematon käsite, kaikilla muilla kun minulla on aina kaikki tekemäti. Minä olen kunnon koululainen ja teen läksyt, Alain vielä tarkastaa kaiken lounastunilla. Siis tässä kohti pärjään hyvin. Koska olen päättänyt oppia ranskaa.
Vaan kovin on vaikea ja hankalan tuntuinen kieli. Kirjoitettua tekstiä vielä joten kuten ymmärrän, koska monet sanat ovat samankaltaisia kuin jo osaamissani kielissä. Kirjoitamisessa tietty pärjään paremmin kuin luokkakaverini, koska akkoset on ainakin periaatteessa  tuttuja. Vaan tuo puhuttu kieli: puolet kirjaimista jätetään lausumatta ja loput kuulostaa ihan oudoilta yhdistelmiltä. Lisäksi puhumisella tuntuu olevan kauhea kiire.... melkein mission impossible.
Kielioppi on kummallista ja ajoittain ihan outoa. Kaikenmaailman maskuliineja ja feminiinejä ja erilaisia pronomiineja ja sekavia verbejä taivutuksineen. Tiedä häntä mitä tästä tulee, sekavalta tuntuu.
Sauditytöt ovat usein paljon enemmän pihalla kun minä, joten onneksi saan ylimääräisiä selityksiä juttuihin. Tosin puolen tunnin selvitys siitä, että puhuttelumuoto ei riipu vastapuolen sukupuolesta vaan ainoastaan tuttavallisuudesta tai muodollisuudesta, oli aika pitkästyttävä. Ilmeisesti arabiassa ei sanota samalla tavalla miehelle ja naiselle, että olet pöhkö. .....ei ehkä sanota ollenkaan, kenellekkään.....
Eihän tässä auta pyristellä, kun koukku on jo nielty, luultavasti olen oppinut hankalampiakin asioita elämiäni aikana. Eteenpäin, sano mummo helteessä :)
Ammatillisesti olen palannut todellisille juurilleni. Alotin Lappeenrannan kaupungin uimaopettajana kesällä 1975. Nyt opetan taas lapsia uimaan, ympäristö on kieltämättä miellyttävämpi. Allas on reilu 30 asteista, joten kukaan ei palele..... kivempaa altaassa on puljata kuin esittää puolityhmää piikaa paikallisessa leikkuussalissa. Pieniä kieliongelmia tietty on, kaikki eivät puhu englantia. Toistaiseksi olen pärjännyt apinaleikillä, minä näytän ja apinat matkii:))
Hiihtopolven kuntoutusprojekti jatkuu. Kiitos Nikon, pyöräilymusiikina on nyt Hurriganesia yms vanhaa kamaa. Vaikka tyhmäähän se kuntopyöräily edelleen on:)
Viikonloppu esissä, huomenna merelle. Ilmat on mukavia, vajaa 50 keskipäivällä.
Päivän lehdistä löysin pari kivaa dekkarin aihetta: kuka myrkytti Jasser Arafatin, onko jenkkien oletetuilla merenneidoilla osuutta asiaan? Mullistaako Higgs hiukkanen talouspolitiikan tai jonkun muun tärkeän elämän alan? Tarot-kortit lienee päteviä kertomaan, eroaako Suomi eurosta vai siirretäänkö edelleen verotulot Välimerelle.
Mukavaa lomaa, pukeutukaa lämpimästi:))

keskiviikko 27. kesäkuuta 2012

Uskon asia.....

Uskonnon varjolla on tehty kautta maailman sivu mitä hullumpia juttuja. Ja myös jätetty tekemättä.
Ristiretket on historiaa, tai ehkä ei ihan kokonaan sittenkään. Islamin uskoiset ovat ymmärtäneet aika hyvin lauseen "lisääntykää ja täyttäkää maa". Levittäytykää.
Kunnon imaamien mielipide on, että pyhää Koraania ei tulkita, se luetaan ja sanotaan niin kuin se on. Vaan tulkintojahan nämä tämän maan kummalisuudet enimmäkseen ovat, ei koraani tunne esim. autoilua. Nyt kuitenkin tässä muslimien mekassa on mielipiteet modernisoituneet, ainakin ihan vähän. Saudi-Arabia on päättänyt antaa naisille luvan osallistua olympialaisiin.
Naisten olympiajoukkueen puuttuminen on mielestäni kyllä ollut ihan perusteltua, koska eihän nämä paikalliset sisaret täällä harrasta minkään moista liikuntaa koskaan. Tytöillä ei ole urheilutunteja koulussa, koska se on kuulema ihan turhaa.... lopputulos näkyy katukuvassa. Lisäksi uskon, että mutavat suun muut uskonoppineet eivät hyväksyisi maansa kunniallisten naisten osallistuvan esimerkiksi uimahyppyihin ja beach-lentikseen näihin lajeihin sopivassa asustuksessa..... abayan pitkiin helmoihin sotkeutuu helposti jo normielämässäkin, saati sitten korkeushypyssä.
Jonkinmoinen kouluratsastajatar on nyt kuitenkin todettu olympiatasoiseksi, ja hän sitten todennäköisesti tekee historiaa Lontoossa. Tuskin hän kuitenkaan osallistuu aloitusmarsseihin, koska miehet ja naiset on pidettävä erillään. Lisäksi uskon, että naamioituminen on kiellettyä muissa kuin miekkailutapahtumissa. Siis kyse on naisten ainaisesta ongelmasta, vaatteista....
Näin kyllä jossain kommentit, että saudit olisi voitu sulkea olympialaisista tasa-arvon puutteen nimissä, ja silloinhan ei paikalliset potkupallomiehet pääsisi kisaamaan..... oliko naisten mukaan otto pakkorako?
Niin tai näin, toivotan onnea ratsastajalle.
Egyptissä nousee uskontopuolue nopeammin, kuin persut eduskuntavaaleissa reilu vuosi sitten konsanaan. Camp Davidin rauhansopimuskin menee uuteen syyniin, Israelista pitää päästä eroon.... Egyptin suurin tulonlähde on ollut turismi. Taitaa nyt systeemit muuttua ja Sharm el Sheikh`in koralliriutat saada kasvaa rauhassa, ilman turisteja. Näyttää taloudelliselta taantumalta, miun mielestä.
Konkkaan mennyt Air Finlandkin lenteli Siinaille, ihan oli hyvä palvelu.
Irakissa telotetaan miehiä viinan juonnista. Jos eivät suostu katumaan julkisesti :(
Suomessa pohditaan uskontotuntien määrää, elämänkatsomuksen laadusta puhutaan vähemmän. Lestadiolaiset huokailee ehkäisykiellon edessä, koululuokan verran lapsia perheessä vie mehut jopa sääntöjä kunnioittavista ihmisistä.
Mitäs se Marx sanoikaan?
Uskonto on monille kuoleman vakava asia, eikä sille pidä nauraa, mutta aika vaikeaa oli pitää naama peruslukemilla lauantai-iltana Istanbulissa. Muslimit suorittavat päivän viimeisen rukouksen auringonlaskun aikaan. Kone Jeddaan oli lähtökuopissa samaan aikaan. No, muutamat saudit kuitenkin halusivat suorittaa velvollisuutensa siinä lähtöportilla. Matkustaminen kyllä hyväksytään tietyin ehdoin rukoiluesteeksi, mutta pitäähän sitä julkisivua pitää yllä lentokentälläkin. Laukusta kaivettiin matot ja sijotettiin rintamasuuntaan kohti Mekkaa, ihan semmosen suuren lasiseinän eteen. Siinä sitten kummartelivat ja pyllistelivät, kohti taxfree kaupan viinapullorivistöjä. Västämättä tuli mieleen, että Suomessa Juhannuspäivänä joku konttailemassa Alkon oven edessä olisi luontevampi näky kuin mustat ja valkoiset hahmot kumartamassa Istanbulissa Johnny Walkeria.
Tilaa olisi ollut siirtyä vasemalle vaikka kuin, tyhjän seinän eteen....
Suomessa oli kylmä, Saimaa oli kylmä. Mökkiremppa seisoo, putkimiehet on kortilla. Siis ei edelleenkään suihkua. Paikallisen (filipiinon) putkimiehen sain tänään paikalle tunnissa, yläkerran kylppäristä valuu vettä olohuoneeseen.... jeppe sano ilosena, ettei  tarvi edes purkaa koko seinää....
Nauttikaa lomasta, minä aloitan uimakoulun lauantaina.

sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Säkkijärvi

...... ja se polkka.
Kävin Säkkijärvijuhlissa.
Säkkijärvi oli vauras ja menestyksekäs kunta Suomen kaakkoisosassa ennen sotia. Kirkonkylä sijaitsi sopivasti Turku-Helsinki-Viipuri-Pietari maantien varrella, joten mistään perähikiästä ei ole kyse. Kunnassa oli oppikoulu ja kotiteollisuuskoulu jo itsenäisyyden alkuaikoina ja menestyksekkäät laivanrakennusperinteet ulottuivat ties kuinka kauas.
Mummi syntyi Suomenlahden rannalla Jokikylässä keisarinvallan aikaan, äiti syntyi samassa paikassa tasavallan aikaan. Yhtä kaikki, maat ja mannut jätettiin lopullisesti vuonna 1944. Säkkijärvi jäi enimmäkseen neuvostovallan alle, pieni luoteisosa jäi elämään Ylämaana Suomen puolelle.
Evakot järjestivät ensimmäiset Säkkijärven kotiseutujuhlat jo vuonna 1945 Loviisassa, ja siitä on perinne jatkunut tähän viikonvaihteeseen asti. Vuoden 2012 Säkkijärvijuhlat vietettiin Elimäellä. Osanottajia oli satoja, keski-ikä oli "aika korkea",  johan viimeiset luovutetussa Karjalessa syntyneetkin ovat lähes 70-vuotiaita. Puhumattakaan ihmisistä, joilla on oikeita muistiluvia siitä ihanasta Karjalasta.
Säkkijärvijuhlien ohjelma on perinteinen ja arvokas. Ohjelmaan kuuluu kultturellia mieskuorolaulantaa (mm. Säkkijärvenpolkka), runonlausuntaa (aiheena evakkoon lähtö) ja haitarin soittoa. (mm. Säkkijärvenpolkka)  Juhlapuhujanan oli entinen hiihtäjä,  nykyinen perässähiihtelijä politikko Marjo Matikainen-Kallström. Hän on Karjalan liiton puheenjohtaja ja oli puheessa sitä mieltä, että karjalisuus on voimissaan ja  heimoaatteena hyvässä hengessä  oleva kasvava aate. Vähän tuo ikäpyramidi tilastofriikkiä pelottaa, vaan mitäpä minä järjestäytyneestä karjalaisuudesta tietäisin.
Kotiseutumatkoja päästiin toteuttamaan laajemmin neukkulan kaatumisen jälkeen 1990-luvulla ja silloin monet nuorena evakkoon lähteneet kävivätkin eläkeläisinä kaivelemassa kotitalonsa juuria. Toiset löysivät vain rauniot, toiset pääsivät entiseen omaan tupaansa kahville. Kävin 20 vuotta sitten Jokikylässä samasta kyllästä lähtöisin olevan kummitätini Mirkun kanssa katselemassa mummin ja äidin synnyinsijoja. Talot olivat edelleen hyvässä kuosissa ja kaalit kauniissa riveissä kasvimaalla. Ranta oli hieno, ihan niin kuin äiti asiaa aina muisteli. Harmi, että raja tuli siihen, mihin tuli.
Säkkijärvijuhlan juhlayleisö oli enimmäkseen kypsässä iässä, kansalispukuja silti oli mielestäni kovin vähän. Juu, kaapissani roikkuu Kaukolan puku kokoa XL, en minäkään pukeutunut kansallispukuun.
Juhlan loppulaulu oli tietenkin Karjalaisten laulu. Sanat osaan edelleen ulkoa, kiitos kansakoulunopettaja Helmi Ikävalon. Vaan nuottipa oli muuttunut, ihan kuin olisivat kivirekeä perässään vetäneet. Hautuuvirretkin sujuvat rivakammalla temmolla. Mielestäni laulun voi laulaa kahdesti ja tahdikkaammin, jos aikaa pitää saada kulumaan.
Juhlaan mentiiin katselemaan, josko Mirkku, 84v, tapaisi tuttuja. Ei tavannut, mutta minäpä tapasin Hassisen Ritvan. Ehdottomasti yksi hauskimmista duunikavereistani leikkuussalissa kautta aikojen. Homma sujui ja juttu joutui Ritvan kanssa ilman turhaa stressiä. Ja jouluksi valmistui aina maukasta kylmäsavukalaa Hassisen kotisavustamosta:)
Säkkijärven polkka hanurilla
Säkkijärven polkkaa soitettiin  radiossa sota-aikaan 24/7 periaateella vihollisten radioliikenteen häiritsemiseksi. Ei tuo näyttänyt soittamisesta kuluvan, sen verran ahkerasti näyttäävät nuo heimoveljet sitä viljelevän. Senhän saa vaikka kännykän soittoääneksi ;)
Ensivuoden tapaaminen on Inkeroisissa, joten tervemenoa vaan... aikakoneeseen.
Minä saunon nyt muutaman viikon Hinkanrannassa: siitepöly ei ole kivaa ja vesi on helvetin kylmää, muutenkin palentaa...  Lokilla oli pesä katolla, poikaset putoili terassille ja kettu siitä ne poimi tuoretavarana. Hanhet paarustaa rannassa, koskeloita en ole nähnyt. Karhujakaan en ole vielä tavannut ;/
Melkein kuin kuin eläinpuistossa asuisi, ihan kivaa:)

keskiviikko 30. toukokuuta 2012

Pidä Saudi siistinä





Metalliromu on säilynyt ostoskeskuksen kulmalla jo toista vuotta
 Roskien levittely ja ympäristön sotkeminen on hyvin sopimatonta sivistyneessä maailmassa. Singapore on mennyt äärimmäisyyksiin ja kieltänyt jopa purkan syönnin, ettei kaupunki likaannu.
Muovikassien käyttökielto on jo aika yleinen, ainakin niistä joutuu länsimaissa maksamaan. Muovi tehdään öljystä ja sitä on rajallisesti, siis hyvä juttu luonnonvarojen kannalta. Kaiken lisäksi eihän muovi häviä koskaan mihinkään, ei edes vaikka mereen heittää.
Tyynellä valtamerellä kelluu valtava, lienee Euroopan kokoinen muovilautta, kaikkea paskaa tyhjistä vesipulloista alkaen, mitä kaikkea ihmiset nyt rannoilta heittää. Kalat ja linnut sitten tätä jätettä syövät, tietäähän sen miten siinä käy.
Tämä arabivaltio on täynnä roskaa ja kulttuuri määrää hävittämän kaikki itseään häiritsevät jätteet, kuten muovipussit ja pikaruokapakkaukset niin pian kuin mahdollista. Paras tapa lienee avata auton ikkuna ja katsoppas ihmettä; pinkki muovipussi banaanin kuorineen ja cola tölkki ovat pois silmistä, tien penkalla.
Täällä ei muovi maksa mitään ja kaikki pakataan moninkertaiseen muovipussiin. Kaupoissa pakkaajapojilla taitaa olla jonkinlainen provinsiopalkka käytettyjen pussien suhteen, niin monta muovikassillista viikon ostoksemme tarvitseevat. Ja suuttuvat pahalaiset, kun yritän itse pakkailla pusseja täydemmäksi ja kiellän jo kertaalleen muoviin käärittyjen ja kantokahvalla varustettujen vesipullopakkausten laittamisen lisäkääreeseen.
Varsinkin kauppojen ja huoltamoiden ympäristöt on täynnä kirjavia ohuita muovipusseja, ihan kuin olis ollut jotkut isommatkin festivaalitt eilen ja roskis on maanjäristyksen seurauksena kaatunut ja tuuli ja linnut lennättäneet sisällön ympäristöön.
Sama "laitetaan ikkunasta ulos" kulttuuri jatkuu kaikissa jätettä tuottavissa toimissa. Rakennusjätteet tai vastaavasti purkujätteet voi hyvin siirtää tontin reunalta kadulle tms tyhjään tilaan. Kyllä ne joku siitä ehkä ajastaan korjaa.
Kaupungin ulkopuolella, matkalla sukelluskohteisiin on kymmenien hehtaarien laajuinen tyhjä tontti. Se on oiva paikka käydä kippaamassa kaikki isompi kuivajate, kylpyammeet ja betonilohkareet. Kuskeilla vaan tuntuu olevan niin kiire, ettei autoa ehdi peruutaa tien sivuun, lasti tyhjennetään jokseenkin suoraan aluetta halkaisevalle kadulle. Olis siinä taas vakuutusyhtiölle selittämistä, että auto on rutussa, koska joku oli jättänyt kylpyammeen keskelle tietä... onneksi oli valoisaa, huomasimme väistää.
Vallan mainio paikallinen ideologia on myös "poissa silmistä, poissa mielestä". Mikäs Ojaharju se olikaan, joka hävitti myrkkytynnyrit tiputtamalla mereen vuosikymmeniä sitten? Rannan lähelllä kaikki jäteet on helppo kipata mereen, eihän niitä kukaan sieltä huomaa.
Rannat, joilla sukelllamme kaupungin pohjoispuolella, ovat enemmän ja vähemmän rakennusjätekaatopaikkoja. Tokihan korallit ajastaan kuorruttaavat betonimöhkäleet, mitta ei ne aina oikein luonnollisilta siellä näytä.
Toinen juttu on sitten kaikki muu romu, jota on heitelty ja upotettu rannoille. Padin ympäristönsuojelu osasto Aware kannustaa pitämään paikat siisteinä haiden ja riuttojen muun suojelun ohessa. Paikallinen Desert Sea Divers sukelluskeskus järjesti tälläisen rannansiivoustapahtuman viikonvaihteessa. Mukana oli about 50 sukeltajaa ja keräsimme valtavan määrän rojua pinnan alta. Painavat jutut, kuten auton akut, kuorma-auton renkaat  ja betoniset aidan tolpat piti jättää niille sijoilleen, ei ollut proomua nostureineen pinnalla. Yhtä kaikki, saatiin paljon näkyvää aikaiseksi ja kaikilla oli lisäksi hauskaa. Tapahtuman järjestelyt poikkesivat suuresti paikallisesta tyylistä; kaikki sujui vielä hienommin kun siellä Strömsjössä. Juomavettä oli riittävästi ja lounas tarjoiltiin sujuvasti, lämpimät osat kuumina ja salaatit kylminä.
Kukahan järkkäisi tälläisiä siivoustalkoita myös kuivalle maalle? Compound on siisti ja puhdas, portilta alkaa muovipussimeri.
Nyt on viikonvaihde alkamassa, menemme etelään, Al Lith`iin. Siellä on puhtaa ja koskemattomat riutat, ja toivon mukaan paljon kaloja, myös isoja haita. Siis hieno viikonvaihde ranskalaisessa seurassa odotettavissa.
Helsinki näyttää säästävän suihkulähteissä, Töölön- ja Eläintarhanlahden suihkut pidetään suljettuina ja säästetään 30 000 euroa. Täällä Jeddassa puhaltaa maailman korkein suihkulähde, reilu 300 m, juuri ja juuri korkeampi kuin Eifel-torni, jokseenkin päivittäin.... mitähän se maksaa, rialeissa :))
Mukavia valmistujaisjuhlia, ottakaa rennosti. Juhlien pääjuttu pitää olla mukavat ihmiset, ei miljoona laatua leipomuksia ja iso stressiväsymys.

sunnuntai 27. toukokuuta 2012

Pitkä kuuma kesä

Luin iltapäivälehdestä, että Suomeen on tulossa ennätyskuuma kesä. Jos viime vuonna laskettiin parin sadan ihmisen kuolleen ennen aikojaan lämmön takia, nyt on on odotettavissa jopa tuhat helleuhria.
Eihän lämmin luita riko ja saunaan olemme tottuneet, nesteytyskin on ainakin osalla suomalaisia liiankin hyvin hallussa.....
Jeddassa rikottiin viikolla kauden lämpöennätys, mittarista riippuen lämmintä oli 45 tai 48 astetta, varjossa.
Lisäksi puhalsi kuuma tuuli etelästä ja myrskytti hiekkaa ties mistä, näkyvyys oli ajoittain kuin Lontoon sumussa. Pidin oppituntia altaalla ko päivänä, ja puheosuudetkin oli pakko pitää vedessä, tuuli poltti.
Tottahan se on, että täällä on ajoittain aika helvetin kuuma. Olen aina pitänyt lämpimästä, joten enimmäkseen sopeudun hyvin. Olen kuitenkin jo oppinut arvostamaan ilmastointilaitteita, on mukavampi nukkua alle 40 asteen lämmössä. Paikalliset rakastavat ilmastointejaan ja töhöttäävät aina ihan täysillä, mitä kylmempi, sen parempi. En ymmärrä mitä hienoa on kärvistellä 15 asteessa sormet sinisenä.... toisaalta tuon kuumatuulisen päivän jälkeen jääkaapin viileä auto tuntui aika mukavalta.
Kaikenlaisia pieniä ongelmia tämä lämmin ilmasto kyllä tuottaa. Niin sanottu kylmä vesi on tällä hetkellä polttavan kuumaa, koska vesisäiliöt ovat katolla. Ongelman ratkaisu on seuraava; kuumavesivaraajasta virta pois ja käytämme ainoastaa "kuumaa" vettä, siis semmosta taskulämmintä. Kananmunien keitto on ennakoitava hyvissä ajoin ja laitettava jäähdytysvesi jääkaappiin viilenemään. Muutenhan ei saa kuoria irti. Ostoksille emnnessä on muistettava ladata kylmäboxi. Uima-altaan vesi on jo nyt reilun 30 astetta, pysyy lihakset vetreenä :))
Silmälasien käyttäjät tunnistavat talvisen ongelman; lasit huurtuu kun tulee ulkoa sisälle. Meillä käy toisin päin, linssit sumenee kun menee esim supermarketista ulos. Eipä tuo kummonen ongelma ole.
Riittävän nesteytyksen toki kaikki tiedämme, vettä kuluu pullo kaupalla päivän mittaan. Se vanhanajan Rexona mainos, jossa opettaja häpeili liitutaululle kirjoittaessaan märkiä kainaloitaan olisi vallan huvittava täällä. Varsinkin ulkona ollessa hiki virtaa ihan kaiken aikaa ja joka paikasta, ei auta Rexonat sun muut mömmöt pitämään nahkaa kuivana. Olo on kuin turkkilaisessa saunassa, jopa uima-altaalla pelkissä bikineissä. Ilmankosteus täällä rannikolla hipoo joskus jopa sataa, ilmastoinnin lähellä olevat ikkunat ovat ajoittain ihan märkiä, ulkopuolelta.
Kaikilla on sama hikoiluongelma, eli eipä tuo juuri haittaa. Meikkauksenkin olen jättänyt vähemmälle:))
Paikallinen kerran kuukaudessa ilmestyvä lähinnä expatrioteille tarkoitettu lehti "Destination Jeddah" antoi ohjeita helteistä selviytymiseen. Nämä normit "pysy sisällä", "juo riittävästi"ja "pidä ikkunat suljettuna" tietenkin. Mutta mitäs aurinkovoiteitten ja aurinkolasien käyttö auttaa, jos olo on kuuma? Mielenkiintoisin vihje oli naisille, pukeutukaa vaaleanvärisiin huiveihin ja abayoihin! Toistaiseksi en ole vielä törmännyt kaupaan, josta saisi valkoisen abayan, ostaisin ihan heti. Tai minkä tahansa pastellivärisen, jos löytäisin. Tosin en juuri hengaile abaya ostoskeskuksissa ihan vaan muotia katselemassa, mutta 100 prosenttisesti kaikki on mustaa tai lähes mustaa ruskeaa. Tiedän kyllä, että räätälillä voi teettää vaikka kirkkaan punaisen abayan (ajatus kieltämättä kiehtoo) mutta basaareista ei värejä löydy. Kulttuuri on musta! Paitsi miehillä valkoinen.
Työterveys on sikäli huomioitu täälläkin, että ulkotyöt on kielletty kesällä 11.00-1600 välisenä aikana. Miehet siis puurtaa ensin aamulla anivarhain, ja sitten uudelleen iltapäivällä.... työtahti tuskin tästä järjestelystä hidastuu, tai nopeutuu. Männä viikolla vesilaitoksen alihankkijan työmaalla kuoli 3 työmiestä: ensimmäinen meni 60 cm halkasijaltaan olevaan pitkään umpitunneliin pelastamaan jotain laserkalua, kun oli romahtamisvaara. Kun heppua ei kuulunut takaisin, sukelsi seuraava mies jne... ja egyptiläinen tiede oli aikoinaan hyvinkin korkeatasoista :((
Helluntaiheiloihin en ole kauhiasti koskaan uskonut, mutta Hyvinkään malliin niitä tuskin saa. Taas pilaantu monta nuorta elämää, surkeeta.
Ensi vuonna on helppo pärjätä euroviisuissa paremmin, think positiv!!

sunnuntai 20. toukokuuta 2012

Huvila ja huussi

Mökkikausi aluillaan ja suomalaiset lehdet ja telkku pulloollaan kaikenlaisia vinkkejä asumusten viihtyvyyden ja toiminnallisuuden parantamiseksi.
Kai tätä compoundia voisi huvila-alueeksi kutsua: punertavaksi rapattuja laatikkomaisia 2-kerroksisia taloja alun toista sataa, banaaneja ja palmuja kapeiden katujen varsilla. Lisäksi tietenkin korkeat muurit piikkilankoineen ja portti rynnäkkökivääreineen vartioineen.
Kesämökit tapaavat sijaita haja-asutusalueilla kunnallistekniikan ulottumattomissa, pohjavesialueella tai ainakin kalliolla ja saaressa. Jos haluat muuta kuin huussin, sommittele jätevedet.....
Jeddassa kunnallistekniikka on niin ja näin ja kaavasuunnittelu tuntematon käsite. Vesijohto- ja viemäriverkosto on vaan osassa kaupunkia, laajoilla alueilla kiertää tankkiautot sekä jakelemassa puhdasta vettä, että tyhjentämässä paskasäiliöt. Myös tämä compound on riippuvainen näistä sinisistä ja ruskeista autoista.
Tämän pitäisi ainakin noin periaatteesssa olla länsimaisten asuinalue, mutta aika paljon ovat viime aikoina myös arabeja tänne hyväksyneet. Paritalomme seinänaapurit edustavat "nainen mustissa" kulttuuria, rouva istuu aamiaisella suojatulla terassillaan aviomiehensä kanssa huputettuna....
Viikolla tuli kirjelmä compoundin johtajalta; ohjeita viemäreiden käytöstä. Jätevesipumput ovat kuulema toistuvasti rikki, koska putkissa virtaa myös kiinteää kamaa. Vessan pönttöön ei saa laitaa vesipulloja, likavaatteita, leluja, lemmikkejä yms kiinteää jätettä.  Ym. juttuja varten on jätepönttö talon portilla, käyttäkää sitä. Uskomaton luettelo, mutta varmasti kovin tarpeellinen, jos tänne asutetaan ihmisiä suoraan aavikolta. (Taitaa olla kyse markkinavoimista, kellä on varaa maksaa....) En myöskään ymmärrä, miksi putkimies poisti nyrkin kokoisen kiven kylppärimme viemäristä; tässä asunnossa asui ranskalaisia ennen meitä.
Kylppäreissämme oli myös bideet viemässä tilaa. Putkimaakarilta meni puoli tuntia siirtää moiset turhat mööpelit pihalle ja tulpata viemärit. Posliinialtaiden siirtyminen pois oveltamme  kesti sitten 6 viikkoa, vasta kommentti koko lafkan pomolle sai liikettä aikaan. Oli kuulema kiirettä availla viemäreitä, sano heppu....
Ymmärrän kyllä, että iso osa tämän maan kansalaisista ei ymmärrä yhtään mitään viemäröinnin päälle. Jo sairaalassa näin paljon ihmisiä, joille wc oli ihan uusi juttu. Aavikolla kun sopii beduiinin paskantaa samaan kuoppaan mihin hävittää autonrenkaat ja kamelin raadot.... Paljon on vielä matkaa asialliseen toimintaan.
Vähän hämmästyin Riadissa lentokentällä, kun wc oli aasialaismallinen reikä lattiassa..... että ihan oikein kansailnvälinen lentokenttä ja rikkaassa valtiossa :)
Suomalaiset rakentaa kaivoja ja opettaa huussihygieniaa Afrikassa, se on taatusti terveydellisesti kannattavaa toimintaa. Eikös se sininnen väri pidä kärpäset loitolla, taivas on näillä leveysasteilla pääsääntöisesti sininen, joten viihtyvyyskin tulee hoidettua.
Jääkiekko ei tainnut sujua odotusten mukaan: kamalan kalliita lippuja ei kukaan osta ja lisäksi menivät vielä häviämään Venäjälle..... pitäsköhän noita kisoja pitää pikkusen harvemmin, ettei tulis turnausväsymystä yleisölle.
Siitepölystä olen lukenut, mutta siinä kaikki. Täällä pölyää vaan hiekka, ja siihen ei tarvi antihistamiineja nauttia. Ulkokalusteet pitää kyllä pyyhkiä vähintään päivittäin. Niiden bideiden kyllä annoin pölyttyä rauhassa :))
Muistakaa riittävä nesteytys helteiden iskiessä :)